Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun rakennuslupaan. Valkeakoskella toimivan UPM Tervasaaren tavoitteena on vähentää maakaasuriippuvuuttaan rakentamalla sähkökattila korvaamaan maakaasukattilan K6 tuotanto. Maakuntamuseo on tutustunut hankkeen suunnitelmiin ja toteaa seuraavaa.
Tervasaaren puunjalostusteollisuuden toiminta käynnistyi selluloosan valmistuksella vuonna 1880. Yhä toimivaa tehdasta on laajennettu ja uudistettu voimakkaasti viime vuosiin asti. Vanhimmat 1900-luvun alun rakennusvaiheet ovat säilyneet vain osittain. Tervasaaren tehdasalueen arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti huomattavimmat osat ovat 1930-luvulla rakennetut punatiilinen paperitehdas ja konttori. Tehdasalue on osa Valkeakosken tehtaat ja yhdyskunta -nimistä valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (peruste: RKY-inventointi, Museovirasto 2009). Aluetta koskevat Valtioneuvoston vahvistamat ja maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaiset valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, joiden mukaan kohteen arvot, alueellinen monimuotoisuus ja ajallinen kerroksisuus tulee turvata kaikessa maankäytössä.
Tehdasalueen keskiosiin kattilarakennusten länsipuolelle sijoitettavaksi suunniteltu sähkökattila- ja muuntajatila olisi julkisivuiltaan betonielementtiä ja peltiä, enimmillään noin 19 m korkea ja yhteenlasketulta tilavuudeltaan noin 5900 m3. Ympäröivään rakennuskantaan verraten rakennus olisi matalampi ja asemaltaa alisteinen.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että suunniteltu sähkökattila- ja muuntajatilan rakentaminen ei vaikuttaisi aiheuttavan merkittäviä haitallisia vaikutuksia alueen rakennetun ympäristön ja maiseman arvoihin, mikäli uudisrakennus sovitetaan julkisivuväritykseltään ympäröiviin rakennuksiin. Toimivan teollisuuskiinteistön täydentäminen kyseessä olevilla rakennuksilla todennäköisesti edesauttaa toiminnan jatkumista alueella ja siten edistää alueen rakennuskannan hoitoa ja säilymistä. Myöskään arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo ei vastusta rakennusluvan myöntämistä.