Kuvaus:
Satakunnankadun, Saarikujan ja Makasiininkadun välissä sijaitseva tontti jolla on vuonna 1981 rakennettu 7-kerroksinen asuinrakennus. Puu-Amurin aikaan korttelit olivat jaettuja neljään tonttiin ja viereiselle As. Oy Makasiininkatu 14:lle on jäänyt yksi näistä tonteista. Loput 3 tonttia on yhdistetty As. Oy Amurinhakan L-muotoiseksi tontiksi.
Ympäristö ja pihapiiri:
Viereinen Makasiininkatu 14:n tontti lohkaisee korttelista yhden neljäsosan pois jättäen Amurinhakalle L:n muotoisen tontin. Asuinrakennus sijoittuu tontin keskiosaan jättäen kaksi pihaa, eteläisen ja itäisen. Tontti rajautuu etelästä Makasiininkatuun jonka vastakkaisella puolella avautuvat avarat näkymät taidemuseon tontille. Länsipuolella on kapea puistokaistale, jossa kulkee kevyen liikenteen väylä ja pohjoispuolella Satakunnankatu. Asfaltoitu pysäköintialue on Makasiininkadun puoleisella pihalla ja osa paikoista on pihan Satakunnankadun puoleisessa päässä. Muu osa pihoista on nurmipintaista ja pihoilla on paljon puita ja pensaita. Parkkialueen ja viereisen kevyen liikenteen väylän välissä on oleskelualuetta keinuineen, jäteaitaus ja mattoteline. Raja puistoalueen ja tontin välillä ei ole havaittavissa, mikä antaa kapeaan pihaan avaruutta. Satakunnankadun ja Saarikujan puolella piha on katutasoa ylempänä ja pengerrys rajaa pihaa luontevasti. Makasiininkatu 14. piha on aidattu puuaidalla. Muutoin pihoja on rajattu vain kevyesti pensain. Aiemmin Saarikujan puolella on ollut kevyehköä puuaitaa.