Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta kaavahankkeesta. Suunnittelualue sijaitsee Lielahden kaupunginosassa Näsijärven, Lielahdenkadun ja Sellupuiston rajaamalla alueella. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa raitiotien rakentaminen Lielahden tehdasalueen ja tulevan Hiedanrannan kaupunginosan läpi.
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja toteaa, että osa kaava-alueesta kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen Lielahden kartanon ja tehdasalueen rakennettuun kulttuuriympäristöön, jota Pirkanmaan 2040 maakuntakaavassa koskee MKY-merkintä, ja jonka suunnittelumääräys kuuluu: ”Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä tulee turvata ja edistää alueen kaupunkikuvan ja rakennusperinnön arvojen säilymistä ja edelleen kehittämistä. Uusi rakentaminen on sopeutettava alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen.” Tiedot alueen arvoista tulee lisätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, sillä kaavan mukaisella rakentamisella tulee olemaan välitöntä vaikutusta alueen arvoihin. Selvitysluetteloon tulee lisätä maakuntakaavaa varten laadittu Pirkanmaan maakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt 2016 selvitys sekä Hiedanrannan rakennetun ympäristön selvitykset. Pirkanmaan maakuntamuseo tulee lisätä kaavan osallisluetteloon. Maakuntamuseo haluaa myös tuoda esille huolensa Hiedanrannan rakennetun ympäristön selvityksessä esiin tuotujen arvokkaiden teollisuusrakennusten ja teollisuuspihan arvojen säilymisestä hankkeessa. Suunniteltu raitiotielinja kulkee teollisuuspihan läpi ja sivuaa useita tehdasalueen säilytettäväksi suositeltuja rakennuksia, mikä tulee ottaa huomioon kaavan suunnittelussa ja vaikutustenarvioinnissa.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta suunnitelmassa tulee mainita Hiedanrannan arkeologinen inventointi (2015). Sen mukaan Lielahden rusthollin ja mahdollisen kylätontin kiinteä muinaisjäännös sekä historialliseen asuinpaikkaan liittyvät muut kulttuuriperintökohteet sijaitsevat lähes välittömästi kaava-alueen länsipuolella. Viimeksi mainittuja on tutkittu koekaivauksin v. 2019. Arkeologiset kohteet on syytä mainita kaava-aineistossa.
Asemakaavaluonnos aineistoineen tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseolle.