Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Innalanraitti 19 sijoittuu sekä Historiallisen Sääksmäen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön että Sääksmäen - Tarttilan valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Innalanraitti 19 on osa Huittulan tiiviin kyläkeskuksen rakennuskantaa. Alueen oikeusvaikutukseton yleiskaava on hyväksytty 1982, joten se ei ole kulttuuriympäristön arvojen osalta ajan tasalla. Kaavassa on kuitenkin jossain määrin huomioitu alueen kulttuuriympäristön arvoja, ja Innalanraitti 19:a koskee kaavamerkintä AT/s, joka velvoittaa mm. peruskorjaustoimenpiteiden sopeuttamiseen ympäristöönsä. Valkeakosken kaupungin rakennusjärjestys ohjaa hyvällä tavalla kulttuurihistoriallisten arvojen vaalimiseen mm. Valkeakosken valtakunnallisesti arvokkailla rakennetun ympäristön alueilla.
Aurinkopaneeleja suunnitellaan pihapiirin keskellä olevan, omistajan mukaan noin vuonna 1950 rakennetun liiterin katolle. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että talousrakennuksen katto on lähtökohtaisesti sovelias paikka aurinkokeräinten asentamiseen ja että niiden maisemallinen vaikutus jää kyseisellä paikalla vähäiseksi.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseo huomauttaa, että kyseinen alue sijaitsee Valkeakosken Huittulan historiallisella kylätontilla, joka on muu kulttuuriperintökohde. Huittulan kylä sijaitsee Huittulanharjulla. Se mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1437. Kyse on oikeastaan kolmesta erillisestä kylästä, joita on alettu 1600-luvulla kutsua yleisnimellä Huittula. Kylään liitetyt Anajala ja Liattula mainitaan ensi kertaa vuonna 1405. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rauhoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia.
Jos hankkeeseen liittyy maan kaivamista ja kaivamisen yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivi- tai tiilimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).