Paikallisesti arvokas.

Vanha TVH:n varikkoalue rakennuksineen on historiallisesti merkittävä kohde sen ollessa osa valtiollisen tielaitoksen toimintaa. Alue kuvastaa myös Kuhmoisten liikenneolosuhteiden muutosta: uuden valtatie neljän myötä Kuhmoisiin tuli parempien liikenneyhteyksien lisäksi myös valtiollista rakentamista ja toimintaa yleisten teiden huoltamiseksi.

Rakennukset luovat yhtenäisen 1960-luvun käyttörakennusten suunnitteluihanteita, rakennustekniikkaa ja –materiaaleja edustavan kokonaisuuden, joka on säilynyt hyvin. Rakennukset on toteutettu arkkitehti Matti Hakurin suunnittelemilla tyyppipiirustuksilla pienin muutoksin. Samankaltaisia valtiollisen tahon rakennuttamia rakennuksia löytynee myös muualta Suomesta.

Rakennukset sijaitsevat maisemallisesti merkittävällä paikalla valtatie 24:n varrella Kuhmoisten kirkonkylän eteläisen risteysalueen tuntumassa.

Vanha Tie- ja Vesirakennushallituksen, nykyinen Kuhmoisten kunnan varikko sijaitsee kirkonkylän eteläosassa Nelostien (24) ja Orivedentien (3282) pohjoispuolella lähellä Ala-Karkjärven rantaa. Varikon länsipuolella virtaa Karjukoski, jonka toiselta puolelta alkaa Rekolan asuinalue. Myös varikon itäpuolella sijaitsee muutama asuintalo. Valtatien toisella puolella sijaitsee vanha matkustajakoti Suvantola sekä tyhjilleen jäänyt huoltoasema. Kohde sijaitsee asemakaavoittamattomalla alueella.

Tie- ja vesirakennushallitus eli TVH (1964–1990 Tie- ja Vesirakennuslaitos TVL, 1990–2000 Tielaitos) oli Suomen taajamien ulkopuolisen julkisen maantie- ja osin vesitieverkon rakentamiseen ja hoitoon sekä lossiliikenteen ylläpitoon keskittynyt valtion keskusvirasto, joka toimi eri nimillä vuosina 1816–2000. Inventointikohde oli TVH:n tiemestarin ja henkilöstön tukikohta sekä kaluston säilytys- ja huoltopaikka. Nykyään alueen rakennuksineen omistaa Kuhmoisten kunta, ja se toimii osittain kunnan varikkona. Asuinrakennus ja huolto- ja toimistorakennuksen asunto on asuinkäytössä, huolto- ja toimistorakennuksen muut tilat järjestökäytössä ja autosuoja- ja varastorakennuksen tiloja on vuokrattu paikallisille yrittäjille.

Varikolla sijaitsee yhteensä neljä suorakulmaista, matalaa ja harjakattoista vuonna 1963 valmistunutta rakennusta. Rakennukset ovat pieniä muutoksia lukuun ottamatta TVH:n tyyppipiirustuksilla toteutettuja. Tyyppipiirustukset on suunnitellut arkkitehti Matti Hakuri Huonerakennustoimistosta, mutta Yrjö Ravela on rakennuspiirustusten mukaan ilmeisesti tehnyt asuinrakennukseen joitain muutoksia. Rakennepiirustukset on laadittu TVH:ssa kylmää varastorakennusta lukuun ottamatta. Kuhmoisten kunnan työntekijän Matti Vatajan mukaan esimerkiksi Kesälahdessa olisi samanlaisia rakennuksia.

Käyttörakennuksiksi suunnitellut rakennukset ovat ulkonäöltään vaatimattomia, mutta ne on toteutettu 1960-luvun alun ihanteiden, rakennustekniikoiden ja -materiaalien avulla. Rakennusten julkisivuissa on 1960-luvun tapaan käytetty runsaasti erilaisia julkisivumateriaaleja, erityisesti levyjä (aallotettu asbestisementtilevy, Minerit-asbestisementtilevy, erisuuntaiset laudoitukset, slammattu tiilimuuraus, maalattu betonisokkeli). Puurakenteiset ikkunat ovat nauhamaisia elementtejä rakennusten julkisivuissa; autosuojan keltaise, puiset tallien ovet ovat myös säilyneet alkuperäisinä.

Rakennuksien kantavat rakenteet on toteutettu pilari-laatta-periaatteella teräsbetonista tai puurakenteisina. Perustukset ulottuvat matalalle, ja alapohja on toteutettu maanvaraisena laattana. Seinät on rakennettu kerrosrakenteisina: erityksessä on käytetty vuorivillaa (mineraalivilla) ja papereina esimerkiksi Suomessa 1950-luvulla tunnetuinta Alumit-rakennuspaperia, jossa oli alumiininen pinta. Ylä- ja alapohjien eristyksen on käytetty Tojax-nimistä lastuvillalevyä, jota käytettiin kyseisissä osissa yleisesti sotien jälkeisenä aikana. Tojaxin valmistus loppui vuonna 1967. Sisäpinnoissa käytettiin lastulevyä, joka helppoudessaan ja nopeudessaan tuli sotien jälkeen yleiseksi sisäseinien pintamateriaaliksi.

Rakennukset ovat säilyneet alkuperäisinä.

KUHMOISTEN TIELIIKENNE

Kuhmoisten vähäiset maantiet olivat 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa jatkuvasti huonossa kunnossa. Urakkamiehet hoitivat niitä parhaansa mukaan, mutta maantiensoran puute vaikeutti parannusyrityksiä. Mutkaisia ja hankalakäyttöisiä teitä myös oiottiin paljon 1900-luvun alussa. Teillä liikuttiin 1920-luvulle saakka hevosin, polkupyörällä tai jalkaisin. Tuolloin Kuhmoisissa oli muutama auto, mutta vasta seuraavalla vuosikymmenellä niistä tuli laivoja yleisempi matkustusväline.

Liikenteen lisääntyessä teiden kunnostus ja rakentaminen vaati valtion aikaisempaa suurempaa panostusta. Jo vuonna 1918 osa teistä siirtyi valtion hallintaan. Kuhmoisissa valtiontieksi valittiin aluksi ainoastaan etelästä pohjoiseen liikennettä välittävä maantie, joka nimettiin vuonna 1938 Nelostieksi. Liikenne oli tällä tiellä Kuhmoisten kohdalla jo 1930-luvulla hyvin vilkasta.

Helsingistä säteittäin eri puolille Suomea lähteviä valtateitä alettiin suunnitella 1930-luvulla. Pisintä valtatienlinjausta, vanhaa valtatie 4 varten tutkittiin Lahden ja Jyväskylän väliä jo vuonna 1934. Myös Kuhmoisten ja Jämsän kunnat suunnittelivat 1930-luvun alussa uutta tielinjaa Kuhmoisten ja Jämsän välille. Maantien rakennustyöt alkoivat kesällä 1937 tien keskiosalla, ja jatkuivat työttömyystöinä aina vuoteen 1939 saakka. Urakka jäi kesken sodan alkaessa, ja 1940-luvulla tieoloihin ei saatu vielä parannusta. Vasta 1950-luvulla tieoloja alettiin suunnitella uudestaan, kun vuonna 1954 Kuhmoisissa kiersi Nelostietoimikunta.

Tieolot eivät kuitenkaan parantuneet nopeasti, ja sota-ajat viivästyttivät suunnitelmia. Vasta 1950-luvulla teiden oikaisu- ja kunnostustyöt pääsivät vauhtiin. Tietyöt käynnistyivät Kuhmoisissa ensimmäisinä maakunnassa vuonna 1953, ja kolme vuotta myöhemmin uusi tielinjaus oli valmis kirkonkylän kohdalla.

Nelostie kunnostusta ja uudelleen linjausta jatkettiin jälleen vuonna 1953 Kuhmoinen-Jämsä välillä, joka oli myös Nelostien parannustöiden ensimmäinen pätkä Keski-Suomessa. Kuhmoisten kirkonkylän kohdalla tietyöt valmistuivat vuonna 1956. Uusi oikaistu tielinjaus tuli kulkemaan Kuhmoisten kirkonkylän kohdalla vanhan valtatien länsipuolella. Kuhmoisista Padasjoelle Nelostie kunnostettiin ja linjattiin uudelleen vuosien 1957–1960 välisenä aikana.

1960-luvulla kirkonkylän liikennejärjestelyjä pidettiin hengenvaarallisina ja Nelostien alitusta tai ylitystä vaadittiin linja-autoaseman risteykseen. Ulkovalaistusta Toritiellä parannettiin vasta syksyllä 1964 sairaalan ja liikekeskuksen välillä. Seuraavana vuonna valaistusta jatkettiin aina linja-autoasemalle saakka. Sitä ennen ulkovalaistus oli tullut liikerakennuksista ja yksityisiltä pihoilta. Asfalttipäällyste Nelostielle tuli 1960-luvun lopussa, Toritielle vuonna 1970.

TEIDEN HUOLTO/VARIKKO

Ennen viime sotia autoilu oli kuitenkin haasteellista huonokuntoisten teiden vuoksi. Kirkonkylän läpi kulkeva valtamaantie pysyi kuitenkin leveämpänä tienä paremmin kunnossa kuin syrjäisemmät tiet. Talvella teiden kunnosta vastasivat urakkamiehet, jotka käyttivät lumensiirtoon hevosvetoisia, tienlevyisiä puuauroja. 1930-luvulla aurauskalustoon saatiin parannus Tielaitoksen alkaessa huolehtia pääväylien talvikunnostuksesta. Huoltokalustoa varten oli TVH:lla 1950-luvulla talli Syrjämäen risteyksessä. Uusi tukikohta huolto-, toimisto- ja asuinrakennuksineen valmistui 1960-luvun puolivälissä uuden Nelostien linjauksen varteen kirkonkylän eteläosaan.

Valtio osti Tiemestarin tukikohta-nimisen maa-alan Suvantola-nimisestä tilasta vuonna 1963. Saman vuoden marraskuussa Tie- ja Vesirakennushallitus haki Piiri-insinöörin toimesta rakennuslupaa neljän rakennuksen rakentamiseen. Rakennustyöt aiottiin lupaa hakiessa toteuttaa työllisyystöinä Tie- ja Vesirakennushallinnon Piiri-Insinööri Urpo Lunnaksen valvonnassa. Varikon alueelle valmistui umpipihamaisesti järjesteltyinä, tyyppirakennuksina asuinrakennus TAL, Huolto- ja Toimistorakennus H, Autosuojarakennus P/6 ja Varastorakennus V.

Vuonna 1996 varikon alue rakennuksineen siirtyi Kuhmoisten kunnan omistukseen.