Tutkimushanke Tampereen keskustan rantojen käytön historia 1700-luvulta lähtien

Takaisin

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Tampere
    Nimi:
    Tampereen keskustan rantojen käytön historia 1700-luvulta lähtien
    Hankkeen tyyppi:
    Maisemahistorian selvitys
    Hankkeen lyhyt kuvaus:
    Tämä selvitys keskustan järvien ranta-alueiden käytön historiasta on laadittu keskustan strategista osayleiskaavaa varten. Selvityksessä on keskitytty lähinnä kaupungin perustamisen jälkeiseen aikaan. Tähän aikarajaukseen päädyttiin, koska keskeisenä lähtökohtana oli sen tutkiminen, kuinka aktiivisessa käytössä ja kuinka vapaasti kaupunkilaisten käytössä järvien rannat ovat olleet historian aikana. Historiatietoja voidaan hyödyntää arvioitaessa rantojen tulevan käytön mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Samanaikaisesti tämän selvityksen kanssa on ollut käynnissä selvitys keskustan rakennetusta kulttuuriympäristöstä, joten tässä selvityksessä ei ole arvotettu rantojen käytössä tapahtuneita muutoksia. Selvityksessä ei myöskään ole esitetty suosituksia tai johtopäätöksiä alueiden tulevasta käytöstä. Tällaisia asioita pohditaan osayleiskaavatyön yhteydessä myöhemmin.

    Selvitys on laadittu Tampereen kaupungin kaupunkiympäristön kehittämisen maankäytön suunnittelussa. Selvitystyöstä on vastannut erikoissuunnittelija Ulla Nummi ja raportin on taittanut kaavoitusavustaja Maikki Jokinen. Työtä on ohjannut arkkitehti Dani Kulonpää. Selvityksen lähdeaineiston määrittelemisessä on käytetty avuksi projektiarkkitehti Jouko Seppäsen ja Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkija Miinu Mäkelän asiantuntemusta.

    Vastuutaho/vastuuhenkilö:
    Tampereen kaupunki, Maankäytön suunnittelu
    Hankkeen alkupvm:
    01.01.2012
    Hankkeen loppupvm:
    01.01.2013

Liitetiedostot

  •  

    rantojenkaytonhistoria.pdf

    • Kuvaus: raportti
    Lataa

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      I Finlayson ( Satakunnankadun pohjoispuoli ja Näsinkallio ) Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      III Nalkala ( Hämeenkadun eteläpuoli ja Laukontori ) Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      IX Armonkallio - Naistenlahti - Tampella Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Lapinniemi Hallinnollinen alue  
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Santalahti Hallinnollinen alue teollisuusalue
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      VI Kaakinmaa Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      VII Pyynikinrinne Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    puisto
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      VIII Onkiniemi - Särkänniemi Hallinnollinen alue kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      XIII Ratina Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      XXII Hatanpää Hallinnollinen alue kaupunginosa
     

Rakennetun ympäristön kohteet

  • Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
    Villa Enqvist / Enqvistin huvila   Santalahti
     
    Pahvitehtaanpolku 2 asuinkiinteistö