Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu tiedoksi asiakohdassa mainitun hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Hanke sijoittuu ratavarteen Raholan ja Tesoman rajalle, alueelle, johon on syntynyt teollisuutta 1960-luvulta lähtien. Kaava-alueen rakennettu ympäristö käsittää mm. Jaakko Ilveskosken vuonna 1966 autonpesulaitteita valmistaneelle Konelammiselle suunnitteleman teollisuusrakennuksen sekä Pekka Riikosen suunnitelmien mukaan vuonna 1966 rakennetun Hämeen Osuusteurastamon. Rakennuksia on uudistettu ja laajennettu myöhemmin. Tampereen keskustan ulkopuoliset teollisuusalueet eivät ole sisältyneet aiempiin rakennetun ympäristön selvityksiin, joten asemakaavaa varten tulee laatia rakennetun ympäristön selvitys. Selvityksen perusteella arvioidaan uudisrakentamiseen tähtäävän asemakaavan vaikutukset, tässä tapauksessa erityisesti Tampereen modernin ajan teollisuusperintöön.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa. Kaavaluonnos selvitysaineistoineen pyydetään lähettämään lausunnolle maakuntamuseoon.