Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta aiheesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon sekä kohteeseen paikan päällä ja toteaa seuraavaa.

Pieni huvilarakennus (rek. 418-444-15-0 Tyynelä) sijaitsee Lempäälän Sääksjärven länsirannalla. Rinnetontilla on ylärinteessä 1983 rakennettu  asuinrakennus ja autotalli. Alarinteessä, rantaviivalla on pieni, 1927 rakennettu huvilarakennus sekä 1929 rakennettu sauna. Tontti ja huvila ovat alkujaan kuuluneet Pappilaan, Lempäälän seurakunnalle. Rantarakennukset näkyvät hyvin vesistömaisemassa, ollen osa rantaan sijoittuvaa vanhempaa puurakentamista. Purkamislupahakemus koskee rannan huvilarakennusta. 

Asemakaavassa (1985) tontti on AO, rantaan on osoitettu istutettava vyöhyke, ei rakentamista. Yleiskaavassa (1993) tontti on AP. Molemmat kaavat ovat kulttuuriympäristön huomioimisen ja merkintöjen osalta vanhentuneet. 

Huvilarakennusta ei ole aikaisemmin inventoitu. Rakennus liittyy alueen asutuksen ja erityisesti lomarakentamisen alkuun 1920-luvulla Sääksmäen rautatiepysäkin myötä. Ilmiö on tunnistettu Lempäälän kulttuuriympäristöohjelmassa (Eija Teivas 2006) ja Sääksjärven osayleiskaavainventoinnissa (FCG 2017). Selvitysten yleispiirteisyyden vuoksi niissä on esitelty vain yksittäisiä rakennuskohteita. Osayleiskaavaselvityksessä todetaan rannan vanhojen kesähuviloiden muodostavan paikallisesti edustavan kokonaisuuden. Rantojen huvila-asutus on selvityksen mukaan tärkeä osa Sääksjärven paikan henkeä ja niillä on myös maisemallista merkitystä järvimaisemassa. Aluekokonaisuus, Sipilän torpat ja huvila-asutus, on katsottu edustavaksi/paikallisesti merkittäväksi. Alueen arvokkaaksi katsottua rakennuskantaa ja rakennetun kulttuuriympäristön erityispiirteitä suositellaan vaalittavan.

Huvilan purkamista perustellaan lupahakemuksessa sen huonolla kunnolla, mistä ei ole käytettävissä erillistä kuntoselvitystä. Rakennuksen kunnon ja korjattavuuden arvioimiseksi maakuntamuseon perinnerakennusmestari on tehnyt kohteeseen 7.5.2021 maastotarkastuksen, jossa oli läsnä kiinteistön omistaja.

Kohde on rakentamisajankohdalle tyypillinen, yksinkertainen ja vaatimaton huvilarakennus, joka on omistajan mukaan jäänyt varastokäyttöön 1980-luvun alussa.  Aivan rannan tuntumassa olevaan pihapiiriin kuuluvat lisäksi saman aikakauden hirsirakenteinen sauna ja kevyt liiterirakennus, jotka ovat edelleen alkuperäisessä käytössään. Modernit asuinrakennus ja autotalli sijoittuvat hieman erilleen vanhoista rakennuksista tontin yläosaan. Huvila on säilynyt alkuperäisessä asussaan julkisivuiltaan sekä osittain sisätiloiltaan. Betonipilareille perustetussa rakennuksessa on vaakapaneloinnilla vuorattu, todennäköisesti rankarakenteinen runko sekä 1980-luvulla asennettu profiilipetikate. Pääkerroksessa on asuinhuone, keittiö, eteinen sekä koko rakennuksen levyinen lasiveranta, yläkerrassa puolestaan pieni eteisaula, vinttihuone sekä sivuvintit. Tulisijat on jossain vaiheessa poistettu ja osa alakerran sisäpinnoista on uusittu arviolta 1960-luvulla. Muilta osin sisätilat vaikuttavat alkuperäisiltä, ja niissä on normaalin kulumisen lisäksi paikoin huonon tuuletuksen seurauksena syntynyttä, pinnallista kosteusvauriota. Katto näyttää hyväkuntoiselta, eikä vuotoihin viittaavia merkkejä ole havaittavissa vintillä. Ulkoverhouksessa on paikallisia lahovaurioita etuseinällä sisäänkäynnin molemmin puolin, niitä lukuunottamatta se on lähinnä huollon ja maalauksen tarpeessa. Tasamaalla sijaitsevan rakennuksen perustuspilarit eivät ole merkittävästi liikkuneet. Alusta on myös hyvin tuulettuva, joten ryömintätilan heikosta tuulettumisesta aiheutuneita alapohjavaurioita ei ole syytä epäillä. Kokonaisuutena arvioiden rakennus olisi kunnostettavissa normaalein, rakenteiden säännölliseen huoltoon ja kunnossapitoon lukeutuvin toimenpitein. Mikäli huvila kuitenkin päädytään purkamaan, on suositeltavaa tarjota sen käyttökelpoisia osia, kuten esimerkiksi ikkunoita ja peiliovia, kierrätettäviksi varaosina tai uusiokäyttöön.

Pirkanmaan  maakuntamuseo katsoo, että rakennuksen kunto ei edellytä rakennuksen purkamista. Kulttuuriympäristön selvityksissä on nostettu esiin alueen arvot, 1920-luvulla alkanut ja erityisesti vesistömaisemassa näkyvä huvilarakentaminen. Tontin rantaviivalle rakennettu huvila ja saunarakennus vastaavat hyvin alueen kuvausta ja arvoja. 

Alueella on voimassa vuonna 1985 ja 1993 hyväksytyt asema- ja yleiskaavat, joista puuttuvat kulttuuriympäristön suojeluun tähtäävät merkinnät. Kaavat eivät näiltä osin täytä nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/1999) vaatimuksia ne onkin tästä johtuen katsottava maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneeksi. Alueen yleis- ja asemakaavat tulisi ajantasaistaa, ja myös huvilarakentamisesta tulisi tehdä tarkempi selvitys kaavoituksen taustaksi.

Yleiskaavaselvityksessä paikallisesti arvokkaaksi todetun alueen ja ilmiön rakennusten purkaminen merkitsisi MRL:n 139 §:n mukaisten rakennetun ympäristön perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä. Edellä mainituista seikoista johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla kyseessä olevan purkuluvan purkamisluvan myöntämistä, vaan esittää, että Sääksjärven tuleva maankäyttö, suojelukysymykset ja tontinomistajien tasapuolinen kohtelu ratkaistaan ensi sijassa koko aluetta koskevalla asemakaavamuutoksella.

Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.

Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta aiheesta. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon sekä kohteeseen paikan päällä ja toteaa seuraavaa.

Pieni huvilarakennus (rek. 418-444-15-0 Tyynelä) sijaitsee Lempäälän Sääksjärven länsirannalla. Rinnetontilla on ylärinteessä 1983 rakennettu  asuinrakennus ja autotalli. Alarinteessä, rantaviivalla on pieni, 1927 rakennettu huvilarakennus sekä 1929 rakennettu sauna. Tontti ja huvila ovat alkujaan kuuluneet Pappilaan, Lempäälän seurakunnalle. Rantarakennukset näkyvät hyvin vesistömaisemassa, ollen osa rantaan sijoittuvaa vanhempaa puurakentamista. Purkamislupahakemus koskee rannan huvilarakennusta. 

Asemakaavassa (1985) tontti on AO, rantaan on osoitettu istutettava vyöhyke, ei rakentamista. Yleiskaavassa (1993) tontti on AP. Molemmat kaavat ovat kulttuuriympäristön huomioimisen ja merkintöjen osalta vanhentuneet. 

Huvilarakennusta ei ole aikaisemmin inventoitu. Rakennus liittyy alueen asutuksen ja erityisesti lomarakentamisen alkuun 1920-luvulla Sääksmäen rautatiepysäkin myötä. Ilmiö on tunnistettu Lempäälän kulttuuriympäristöohjelmassa (Eija Teivas 2006) ja Sääksjärven osayleiskaavainventoinnissa (FCG 2017). Selvitysten yleispiirteisyyden vuoksi niissä on esitelty vain yksittäisiä rakennuskohteita. Osayleiskaavaselvityksessä todetaan rannan vanhojen kesähuviloiden muodostavan paikallisesti edustavan kokonaisuuden. Rantojen huvila-asutus on selvityksen mukaan tärkeä osa Sääksjärven paikan henkeä ja niillä on myös maisemallista merkitystä järvimaisemassa. Aluekokonaisuus, Sipilän torpat ja huvila-asutus, on katsottu edustavaksi/paikallisesti merkittäväksi. Alueen arvokkaaksi katsottua rakennuskantaa ja rakennetun kulttuuriympäristön erityispiirteitä suositellaan vaalittavan.

Huvilan purkamista perustellaan lupahakemuksessa sen huonolla kunnolla, mistä ei ole käytettävissä erillistä kuntoselvitystä. Rakennuksen kunnon ja korjattavuuden arvioimiseksi maakuntamuseon perinnerakennusmestari on tehnyt kohteeseen 7.5.2021 maastotarkastuksen, jossa oli läsnä kiinteistön omistaja.

Kohde on rakentamisajankohdalle tyypillinen, yksinkertainen ja vaatimaton huvilarakennus, joka on omistajan mukaan jäänyt varastokäyttöön 1980-luvun alussa.  Aivan rannan tuntumassa olevaan pihapiiriin kuuluvat lisäksi saman aikakauden hirsirakenteinen sauna ja kevyt liiterirakennus, jotka ovat edelleen alkuperäisessä käytössään. Modernit asuinrakennus ja autotalli sijoittuvat hieman erilleen vanhoista rakennuksista tontin yläosaan. Huvila on säilynyt alkuperäisessä asussaan julkisivuiltaan sekä osittain sisätiloiltaan. Betonipilareille perustetussa rakennuksessa on vaakapaneloinnilla vuorattu, todennäköisesti rankarakenteinen runko sekä 1980-luvulla asennettu profiilipetikate. Pääkerroksessa on asuinhuone, keittiö, eteinen sekä koko rakennuksen levyinen lasiveranta, yläkerrassa puolestaan pieni eteisaula, vinttihuone sekä sivuvintit. Tulisijat on jossain vaiheessa poistettu ja osa alakerran sisäpinnoista on uusittu arviolta 1960-luvulla. Muilta osin sisätilat vaikuttavat alkuperäisiltä, ja niissä on normaalin kulumisen lisäksi paikoin huonon tuuletuksen seurauksena syntynyttä, pinnallista kosteusvauriota. Katto näyttää hyväkuntoiselta, eikä vuotoihin viittaavia merkkejä ole havaittavissa vintillä. Ulkoverhouksessa on paikallisia lahovaurioita etuseinällä sisäänkäynnin molemmin puolin, niitä lukuunottamatta se on lähinnä huollon ja maalauksen tarpeessa. Tasamaalla sijaitsevan rakennuksen perustuspilarit eivät ole merkittävästi liikkuneet. Alusta on myös hyvin tuulettuva, joten ryömintätilan heikosta tuulettumisesta aiheutuneita alapohjavaurioita ei ole syytä epäillä. Kokonaisuutena arvioiden rakennus olisi kunnostettavissa normaalein, rakenteiden säännölliseen huoltoon ja kunnossapitoon lukeutuvin toimenpitein. Mikäli huvila kuitenkin päädytään purkamaan, on suositeltavaa tarjota sen käyttökelpoisia osia, kuten esimerkiksi ikkunoita ja peiliovia, kierrätettäviksi varaosina tai uusiokäyttöön.

Pirkanmaan  maakuntamuseo katsoo, että rakennuksen kunto ei edellytä rakennuksen purkamista. Kulttuuriympäristön selvityksissä on nostettu esiin alueen arvot, 1920-luvulla alkanut ja erityisesti vesistömaisemassa näkyvä huvilarakentaminen. Tontin rantaviivalle rakennettu huvila ja saunarakennus vastaavat hyvin alueen kuvausta ja arvoja. 

Alueella on voimassa vuonna 1985 ja 1993 hyväksytyt asema- ja yleiskaavat, joista puuttuvat kulttuuriympäristön suojeluun tähtäävät merkinnät. Kaavat eivät näiltä osin täytä nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain (MRL, 132/1999) vaatimuksia ne onkin tästä johtuen katsottava maankäytön ohjauksen välineenä vanhentuneeksi. Alueen yleis- ja asemakaavat tulisi ajantasaistaa, ja myös huvilarakentamisesta tulisi tehdä tarkempi selvitys kaavoituksen taustaksi.

Yleiskaavaselvityksessä paikallisesti arvokkaaksi todetun alueen ja ilmiön rakennusten purkaminen merkitsisi MRL:n 139 §:n mukaisten rakennetun ympäristön perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä. Edellä mainituista seikoista johtuen Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla kyseessä olevan purkuluvan purkamisluvan myöntämistä, vaan esittää, että Sääksjärven tuleva maankäyttö, suojelukysymykset ja tontinomistajien tasapuolinen kohtelu ratkaistaan ensi sijassa koko aluetta koskevalla asemakaavamuutoksella.

Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.