Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Ahjonpohjan kiinteistöllä sijaitsee vuosien 1974-87 välisenä aikana rakennettu lomarakennus. Ahjonpohja on osa Viitapohjan maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kiinteistön rakennuskannalla ei ole tunnistettuja rakennetun ympäristön arvoja. Hanke on myös alueen maisemallisten arvojen osalta mahdollinen.
Kiinteistöllä ei sijaitse ennestään tunnetuja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita. Jos rakennushankkeeseen liittyvien kaivutöiden yhteydessä tavataan nokista tai punertavaa maata, hiiltä, kiveystä, kivimuurausta, lahonnutta puuta, muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §). Muilta osin maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.