Kuvaus:
Salojen omistaman kiinteistön piha-alueella kasvaa isompiakin puita, mikä poikkeaa alueen muista tonteista. Jämeränoloisen kivitalon ilmettä pehmentää seinillä rönsyilevä villiviiniköynnös. Tontti on varsin suuri kooltaan.
Historia:
Lähiympäristön voidaan mainita olleen kauppapuutarhakeskittymää vielä 1960-70-luvuille asti. Viimeiset kauppapuutarhat sinnittelivät halpatuontia vastaan vielä 1980-luvullakin, vaikka pienimuotoisesti. Ensimmäiset rakennukset ilmestyivät seudulle 1900-luvun alussa. Vanhempia rakennuksia on purettu vielä aivan lähivuosina.
Ympäristö ja pihapiiri:
Ympäristön rakennuskanta on kooste eri vuosikymmeniltä. Seassa on rakentamisvuosiltaan 1900-luvun alkuvuosilta olevia rakennuksia, joskin voimakkaasti muutettuna ja useampaankin kertaan laajennettuna. Poikkeuksen tekevät Vallerinkatu 4 sekä naapurissa sijaitseva Vaakonkatu 8, jotka kumpikin edustavat eri aikakausia liki alkuperäisessä asussaan. Itä-kaakkosuunnissa erottuvat massiiviset Haapalinnankylän "vain kukonaskel keskustasta"-kerrostalot.
Suulliset lähteet:
Tuija Salo