Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Lapin pientaloalue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin, joita koskevat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Lapin valtakunnalliset arvot liittyvät sen edustamaan 1900-luvun alkupuolen laadukkaaseen työväenasuinaluesuunnitteluun sekä kaupunginosan erinomaisesti säilyneisiin ominaispiirteisiin ja yhtenäisyyteen. Alueella on laadittu rakennusinventointi 2013 suojelukaavaa varten. Voimassa oleva kaava on vuodelta 1947. Se ei ole kulttuuriympäristön suojelun osalta ajan tasalla.
Helletie 2 on inventoinnissa todettu arkkitehtonisesti arvokkaaksi. Sen 1915 ra-kennettu jugend-tyylinen asuinrakennus edustaa alueen keskeistä rakennuskautta ja rakennuksen alkuperäinen ulkoasu ja materiaalit ovat hyvin säilyneet. Tontin lounaiskulmassa on alkuperäinen ulkorakennus, jolla ei ole katsottu olevan erityisen merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa. Helletie 4 on todettu inventoinnissa rakennusperinteensä ja sosiaalishistoriansa osalta arvokkaaksi. Piirteiltään hillittyä klassismia edustava asuinrakennus on vuodelta 1915. Pihapiiriin kuuluu myös inventoitu, alkuperäinen tai sitä vastaava piharakennus.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että piharakennukset ovat keskeinen osa Käpylän rakennuskantaa ja Käpylän ominaispiirteiden säilymistä. Lapin pihapii-reihin on alun perin kuulunut ulkokäymälä sekä usein myös pienehkö eläinsuoja. Saunassa käytiin yhteissaunassa, erityisesti 1920-luvun lopulla Käpytien alkuun rakennetussa Saunatalossa. Piharakennukset ovat sijainneet tonttien takaosissa, usein kulmassa. Piharakennukset ovat lautapintaisia ja peit-tomaalattuja.
Lapin inventoinnin mukaan Helletie 2:n ja Helletie 4:n pihapiirit on luokiteltu luokkaan kaksi, johon kuuluvat hyvin Lapin perinteistä rakentamista ja elämisen tapaa edustavat kohteet. Näissä pihapiireissä on usein tapahtunut joitakin muutoksia, mutta niiden rakennukset, rakenteet, kasvillisuus ja pinnat ovat vähintään kohtalaisen hyvin säilyneitä ja niihin liittyy useita arvotekijöitä ja kertovuutta. Näissä kohteissa muutokset tulisi tehdä harkiten ja alueen ominaispiirteitä kunnioittaen, ympäristön mittakaava ja rakennustapa huomioiden. Helletie 2:ssa ja 4:ssä on molemmissa säilynyt alkuperäiset tai varhaiset, käymälöinä toimineet piharakennukset. Alkuperäiset piharakennukset ovat käymässä alueella harvinaisiksi ja niiden säilyttäminen on tässäkin tapauksessa suositeltavaa, mutta ei täysin välttämätöntä. Piharakennukset voidaan myös korvata uusilla rakennuksilla, esimerkiksi pihasaunoilla, kuten poikkeuslupahakemuksissa on tavoitteena.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että vanhojen piharakennusten korvaami-nen pihasaunoilla on lähtökohtaisesti mahdollista. Rakennusten suunnittelua tulisi kuitenkin vielä jatkaa. Helletie 4:ään suunniteltu hirsisauna on alueelle ja sen rakentamistavalle vieras. Alueelle suunniteltavan rakennuksen tulisi olla massoittelultaan yksinkertainen ja alueen perinteisiä piharakennuksia tältä osin kunnioittava. Maakuntamuseo katsoo, että uusi, hirsipintainen rakennus ei sovellu alueelle. Myös rakennuksen terassia olisi suotavaa pienentää. Helletie 2:een on suunnitteilla kivirakenteinen sauna. Se ei edusta alueen perinteistä piharakentamista, mutta on kuitenkin aikakaudelle mahdollinen olettaen että pintakäsittely toteutetaan ulkoasultaan perinteisenä.