Rakennetun ympäristön kohde Hämeensilta

Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartalla

Perustiedot

  •  
    Kunta:
    Tampere
    Kaupunginosa:
    XI - Kyttälä
    Nimi:
    Hämeensilta
    Osoite:
    Hämeenkatu 14a ja 14b välissä kulkeva Tammerkosken ylittävä silta.
    Kohdetyyppi:
    liikenne

Tekstitiedot

  •  
    Kuvaus:
    Silta on rakenteeltaan yksinivelinen holvi ja sen jänneväli on 40 metriä. Sillan kantavat rakenteet ovat teräsbetonia ja se on verhoiltu Kalvolan punaisella graniitilla. Sillan päissä sijaitsevat neljä tehtailija Rafael Haarlan ja taiteilija Wäinö Aaltosen veistämää pirkkalaisaiheista veistosta. Veistosten nimet ovat: Kauppias, Veronkantaja, Eränkävijä ja Suomen Neito.
    Historia:
    Hämeensillan nykyiselle paikalle rakennettiin ensimmäinen Tammerkosken ylittänyt kaksiaukkoinen puusilta jo 1848. Kyttälän liitoksen lisäämän liikennemäärän sekä sillan rapistuneen kunnon vuoksi puusilta korvattiin teräsrakenteisella sillalla vuonna 1884. Tällöin sillan nimenä oli vielä Isosilta erotukseksi Pikkusillasta, joka kulki nykyisen Satakunnansillan kohdalla. Satakunnansillan valmistuttua 1900-luvun vaihteessa Isosillan nimi vakiintui Hämeensillaksi.

    Teräsrakenteinen silta kävi kuitenkin suhteellisen nopeasti riittämättömäksi kasvaneen kaupungin tarpeisiin ja 1924 julistettiin suunnittelukilpailu uudesta sillasta. Alkujaan sillan leveydeksi esitettiin 30 metriä, mutta lopulta se toteutui 28,5 metriä leveänä valmistuessaan syksyllä 1929. Sillan on suunnitellut E.R. Eriksson.

    Hämeensilta peruskorjattiin 1996-1997 ja samalla sen itäpään alitse rakennettiin tunneli Koskipuiston kevyttä liikennettä varten.

    Kirjalliset lähteet:
    Jaakola, Juha, Leskinen, Marjatta (1998), Tampereen kaupungin rakennuskulttuuri 1998, Tampereen kaupungin ympäristötoimi kaavoitusyksikkö julkaisuja 2/98, Tampere.

    Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt - verkkotietokanta, Museovirasto.

    http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=5020 (vierailtu 21.10.2013).

Media

  • Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 136
    • Alanumero: 10
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Keith Nyborg
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 196
    • Alanumero: 1911
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eino Antero Bergius
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 196
    • Alanumero: 4197
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Eino Antero Bergius
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 328
    • Alanumero: 442
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Otso Pietinen
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 404
    • Alanumero: 28
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Paul Henrik Sundell
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 448
    • Alanumero: 1:1561
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Teuvo Mäkinen
    • Kuvausaika: 01.10.1939
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 448
    • Alanumero: 5
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Teuvo Mäkinen
    • Kuvausaika: 11.05.1934
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 448
    • Alanumero: 170
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Teuvo Mäkinen
    • Kuvausaika: 22.03.1933
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 717
    • Alanumero: DIA:21
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Juhani Riekkola
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 892
    • Alanumero: 177
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Piritta Saarela
    • Kuvausaika: 25.07.2006
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 892
    • Alanumero: 178
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Piritta
    • Kuvausaika: 25.07.2006
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 949
    • Alanumero: 5
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Kari Nieminen
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: 1198
    • Alanumero: 2
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Aleksi Lehtinen
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: AL
    • Alanumero: 8874:2
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Reino Branthin
    • Kuvausaika: 21.01.1954
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 1280
    • Alanumero: 3
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja:
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 2683
    • Alanumero: 38
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Veikko
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: HM 3128
    • Alanumero: 83
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja:
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 43
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Heli Haavisto
    • Kuvausaika: 22.02.2013
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 114
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 115
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 116
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 117
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 118
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 119
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 120
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 121
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 122
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 123
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 124
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 125
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 126
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 127
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 128
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 129
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 130
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 131
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 132
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 133
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 134
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 135
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 136
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 137
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 138
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 139
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 140
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 141
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 142
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 143
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 144
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 145
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 146
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 147
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 148
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 149
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 150
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 107
    • Alanumero: 151
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Sanna Kuusikari
    • Kuvausaika: 06.06.2022
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: KYY 117
    • Alanumero: 388
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Henrik Mattjus
    • Kuvausaika: 25.10.2013
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: TKA
    • Alanumero: 4434
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Veikko Kanninen
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: TKA
    • Alanumero: dia:159
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja:
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: TKA Staf
    • Alanumero: 55:2931
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: E. M. Staf
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: VAR
    • Alanumero: 823
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Matti Selänne
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: VAR
    • Alanumero: 1031
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: Hannu Rantakallio
    • Kuvausaika:
    Avaa
    Kohteen kuva

    Linkitetty KuvaSiiri-kuva

    • Diaarinumero: VAR
    • Alanumero: 5461
    • Kuvaus:
    • Kuvaaja: E.M. Staf
    • Kuvausaika:
    Avaa

Alueet

  •  
    Kunta
    Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      Tampereen Hämeenkatu, Hämeensilta ja Keskustori Valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö kaupunkikortteli
    puisto
     
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tampere
     
      XI Kyttälä, Hämeenkadun pohjoispuoli Hallinnollinen alue kaupunkikortteli
    kaupunginosa
     

Hankkeet

  • Tunnuskuva Nimi Kunta Vanha kunta Hankkeen tyyppi Hankkeen alkupvm Hankkeen loppupvm
    Kohteen kuva 
    Avaa
    Tammerkosken ylittävien siltojen selvitys 2023 Tampere
     
      Muu
     
      17.02.2023
    Avaa Tampereen yleiskaavan yhteydessä laadittu kulttuurihistoriallisten ja rakennustaiteellisten kohteiden alustava luettelo 1974 Tampere
     
      Rakennusinventointi
     
      31.12.1974

Lausunnot

  • Dnro Vuosi Lausunnon pvm Otsikko Lausunnon saaja
    Avaa 266 2017 12.06.2017 Tampere, Hämeensillan kunnostaminen Tampereen kaupunki
    Avaa 125 2018 03.04.2018 Tampere, Tammerkosken väliaikainen kävelysilta Ramboll

Kartta