Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hank-keesta. Maakuntamuseo on antanut aiemmin hankkeesta lausunnon (DIAR: 547/2016). Tämän jalkeen suunnitelmat ovat edenneet. Maakuntamuseo lausuu nyt hankkeen maanpäällisten rakenteiden vaikutuksesta alueen maisemallisiin arvoihin ja koko linjan vaikutuksesta arkeologisiin kohteisiin.
Suunnilleen Sappeentie 566 ja 785:n ja Hartikkalantie 137:n kohdalle sekä Ara-koskentien alkupäähän suunnitellut puistomuuntamot sijoittuvat Sappeen maa-kunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Tätä aluetta koskee maakunta-kaavan suunnittelumääräys: "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, ra-kentamisessa ja käytössä tulee turvata ja edistää luonnon- ja kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Avointen maisematilojen säilymiseen ja uusien rakennuspaik-kojen sijaintiin on kiinnitettävä erityistä huomiota." Hartikkalantien puistomuunta-mo sijoittuu Ranta-Hartikkalan pihapiiriin. Ranta-Hartikkala kuuluu maakunnalli-sen arvoalueen ydinkohteisiin, jossa muuntamon sopeuttamiseen arvokkaaseen ympäristöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Muuntamon tarkka sijaintipaikka suhteessa pihapiirin vanhoihin rakennuksiin ja näkymiin on arvioitava paikanpääl-lä maanomistajan kanssa. Muuntamon sopeutumista ympäristöönsä voidaan tarpeen mukaan edesauttaa myös esimerkiksi muuntamon värivalinnalla. Muiden arvoalueelle suunniteltujen puistomuuntamoiden paikat ovat peitteisiä, eikä muuntamolla ole merkittäviä maisemallisia vaikutuksia.
Linjan läheisyydessä sijaitsee Sappee Vuorinen -niminen kiinteä muinaisjään-nös.(mj.rek.tunnus 1000024448), joka on historialliseen aikaan sijoittuva kivira-kennelma. Nykyisessä suunnitelmassa linja kulkee Sappeentien lounaispuolella, tien sisäliuskassa aikaisemmin annetun lausunnon ohjeiden mukaisesti. Tästä museolla ei ole huomautettavaa.
Linjalla tai sen läheisyydessä sijaitsee Sappeen keskiaikainen kylä, jonka tarkkaa sijaintia ei tunneta. Historiallisissa lähteissä kylä mainitaan vuonna 1483. Vuonna 1539 taloja oli viisi. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rau-hoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää arkeologista tarkkuusinventointia, jossa historial-listen lähteiden ja karttojen perusteella paikannetaan Sappeen kylän sijainti, tä-män jälkeen maastossa määritellään kylänkohta ja niille linjan kohdille, jossa keskiaikaisen kylän kerrostumia voi olla jäljellä, tehdään koekuopitus. Mikäli kes-kiaikaisia tai sitä vanhempia kerrostumia löytyy tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Mui-naismuistolaki 14 ja 16 §), joka päättää jatkotoimenpiteistä.
Muut arkeologiset kohteet ovat riittävän kaukana suunnitellusta linjasta. Linja kulkee kuitenkin alueella, jossa on mahdollista löytää ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokimaata, kiveystä tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).
Mikäli suunnitelmat muuttuvat oleellisesti, uudet suunnitelmat tulee toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hank-keesta. Maakuntamuseo on antanut aiemmin hankkeesta lausunnon (DIAR: 547/2016). Tämän jalkeen suunnitelmat ovat edenneet. Maakuntamuseo lausuu nyt hankkeen maanpäällisten rakenteiden vaikutuksesta alueen maisemallisiin arvoihin ja koko linjan vaikutuksesta arkeologisiin kohteisiin.Suunnilleen Sappeentie 566 ja 785:n ja Hartikkalantie 137:n kohdalle sekä Ara-koskentien alkupäähän suunnitellut puistomuuntamot sijoittuvat Sappeen maa-kunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Tätä aluetta koskee maakunta-kaavan suunnittelumääräys: "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, ra-kentamisessa ja käytössä tulee turvata ja edistää luonnon- ja kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Avointen maisematilojen säilymiseen ja uusien rakennuspaik-kojen sijaintiin on kiinnitettävä erityistä huomiota." Hartikkalantien puistomuunta-mo sijoittuu Ranta-Hartikkalan pihapiiriin. Ranta-Hartikkala kuuluu maakunnalli-sen arvoalueen ydinkohteisiin, jossa muuntamon sopeuttamiseen arvokkaaseen ympäristöön on kiinnitettävä erityistä huomiota. Muuntamon tarkka sijaintipaikka suhteessa pihapiirin vanhoihin rakennuksiin ja näkymiin on arvioitava paikanpääl-lä maanomistajan kanssa. Muuntamon sopeutumista ympäristöönsä voidaan tarpeen mukaan edesauttaa myös esimerkiksi muuntamon värivalinnalla. Muiden arvoalueelle suunniteltujen puistomuuntamoiden paikat ovat peitteisiä, eikä muuntamolla ole merkittäviä maisemallisia vaikutuksia.Linjan läheisyydessä sijaitsee Sappee Vuorinen -niminen kiinteä muinaisjään-nös.(mj.rek.tunnus 1000024448), joka on historialliseen aikaan sijoittuva kivira-kennelma. Nykyisessä suunnitelmassa linja kulkee Sappeentien lounaispuolella, tien sisäliuskassa aikaisemmin annetun lausunnon ohjeiden mukaisesti. Tästä museolla ei ole huomautettavaa.Linjalla tai sen läheisyydessä sijaitsee Sappeen keskiaikainen kylä, jonka tarkkaa sijaintia ei tunneta. Historiallisissa lähteissä kylä mainitaan vuonna 1483. Vuonna 1539 taloja oli viisi. Historiallisiin kylänpaikkoihin voi liittyä muinaismuistolain rau-hoittamia tai muita huomioonotettavia kiinteitä rakenteita ja kerrostumia. Tämän vuoksi maakuntamuseo esittää arkeologista tarkkuusinventointia, jossa historial-listen lähteiden ja karttojen perusteella paikannetaan Sappeen kylän sijainti, tä-män jälkeen maastossa määritellään kylänkohta ja niille linjan kohdille, jossa keskiaikaisen kylän kerrostumia voi olla jäljellä, tehdään koekuopitus. Mikäli kes-kiaikaisia tai sitä vanhempia kerrostumia löytyy tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Mui-naismuistolaki 14 ja 16 §), joka päättää jatkotoimenpiteistä.Muut arkeologiset kohteet ovat riittävän kaukana suunnitellusta linjasta. Linja kulkee kuitenkin alueella, jossa on mahdollista löytää ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä. Jos kaivutöiden yhteydessä tavataan nokimaata, kiveystä tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä tai arviolta yli 100 vuotta vanhoja esineitä, tulee työt kyseiseltä kohdalta keskeyttää ja ilmoittaa asiasta välittömästi Pirkanmaan maakuntamuseoon (Muinaismuistolaki 14 ja 16 §).Mikäli suunnitelmat muuttuvat oleellisesti, uudet suunnitelmat tulee toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseoon lausuntoa varten.