Tutkimushanke Kangasala, Pakkalan kyläyleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014
Takaisin Näytä Paikkatietoikkunan kartallaPerustiedot
-
Kunta:Kangasala
Nimi:Kangasala, Pakkalan kyläyleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014Hankkeen tyyppi:Arkeologinen inventointi
Hankkeen lyhyt kuvaus:Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy suoritti kesällä 2014 arkeologisen inventoinnin Kangasalan Pakkala kyläyleiskaava-alueella. Inventoinnista vastasi arkeologi (FM) Kirsi Luoto, mukana kentällä olivat 2 – 4 päivänä myös arkeologit (FM) Mari Wuoti ja Markus Laurel. Inventoinnissa tarkastettiin alueen tunnetut kiinteät muinaisjäännökset ja etsittiin uusia arkeologisesti potentiaaleilta alueilta. Selvityksessä huomioitiin niin esihistorialliset kuin historiallisenkin ajan muinaisjäännökset, ja sen kustannuksista vastasi Kangasalan kunta. Inventoinnissa löydettiin kaksi uutta kiinteää muinaisjäännöstä ja kahdeksan uutta irtolöytökohdetta. Ennestään tunnettujen kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi alueelta tarkastettiin myös neljä arkeologista kulttuuriperintökohdetta, joista kaksi historiallisia kylänpaikkoja.Inventoinnissa löydettiin kaksi uutta kiinteää muinaisjäännöstä, kohde 5. Kirkkosillanoja 2 (kivikautinen asuinpaikka) ja kohde 6. Laurilanmäki (ajoittamaton kivirakenne) sekä tarkastettiin ja löydettiin useita irtolöytökohteita (kohteet 11 – 20).
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Pirkanmaan maakuntamuseoHankkeen alkupvm:22.05.2014Hankkeen loppupvm:11.07.2014
Tekstitiedot
-
Johdanto:Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy suoritti kesällä 2014 arkeologisen inventoinnin
Kangasalan Pakkala kyläyleiskaava-alueella (kuva 1). Inventointi tehtiin yleiskaavan
laatimisen taustaselvityksenä. Kenttätyöt tehtiin 14., 22. - 23., 28., ja 30.5 sekä 3.6., 3., 4., 7. ja 11.7. Inventoinnin kenttätyövaiheeseen käytettiin yhteensä kymmenen työpäivää. Kenttätöistä
vastasi arkeologi (FM) Kirsi Luoto, mukana kentällä olivat 2 – 4 päivänä myös arkeologit
(FM) Mari Wuoti ja Markus Laurel. Inventoinnissa tarkastettiin alueen tunnetut kiinteät muinaisjäännökset
ja etsittiin uusia arkeologisesti potentiaaleilta alueilta. Selvityksessä huomioitiin
niin esihistorialliset kuin historiallisenkin ajan muinaisjäännökset, ja sen kustannuksista
vastasi Kangasalan kunta.
Hankealue:Inventoitavan alueen pohjoisraja sijaitsee noin 4 km kaakkoon Sahalahden kirkolta. Alue ei aivanyllä lännessä sijaitsevan Kirkkojärven rantamille, idässä Kaava-aluetta rajaa Pakkalanjärvi
(91,4 m mpy). Kaava-alueen halki kulkee kaksi pientä jokea: kaakosta luoteeseen virtaava
ojamainen Rauksamanoja sekä koillisesta lounaaseen kulkeva Kirkkosillanoja. Näiden vesiväylien
kautta on Pakkalanjärveltä yhteys Längelmäveteen Kirkkojärven ja tästä edelleen nykyisen
Myllyojan kautta. Esihistoriallisena aikana nykyään kapeina ja matalina virtaavat joet,
mutta muinoin pienten saarten pirstomina lahtina sisämaahan työntyneet vesistöt rantoineen
ovat tarjonneet suotuisat olosuhteet muun muassa pyyntikulttuurin asuinpaikkoja ajatellen.
Rauksamanojan ja Kirkkosillanojan varsilla onkin runsaasti arkeologisesti potentiaaleja alueita.
Inventointialueen ja sen lähistön tunnetut kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat korkeustasoilla
85 – 92,5 m mpy.
Aikaisemmat hankkeet:Suni 1976 inventointiLähdesmäki 1997 inventointi
Jussila 2011 inventointi
Menetelmät:Inventoinnin kenttätyöt tehtiin yhteensä kymmenen päivän aikana touko-heinäkuussa 2014.Inventoinnissa tarkastettiin ennestään tunnetut kiinteät muinaisjäännökset ja etsittiin uusia
kohteita arkeologisesti potentiaaleilta alueilta. Inventoinnissa huomioitiin niin esihistorialliset
kuin historiallisenkin ajan muinaisjäännökset. Inventointimetodeina olivat kentällä käytössä pääasiassa pintapoiminta, jota toukokuussa avoimena olleilla pelloilla voitiinkin suorittaa laajoilla
alueilla (kuvat 3 ja 6). Koekuoppia kaivettiin arkeologisesti mielenkiintoisille alueille, mikäli
sen katsottiin olevan tarpeellista ja alue ei ollut viljelyssä. Inventoinnin kenttätöistä vastasi
arkeologi (FM) Kirsi Luoto, apuna olivat arkeologit (FM) Mari Wuoti ja Markus Laurel.
Inventoinnissa kiinnitettiin erityisesti huomiota historiallisten kylätonttien lisäksi alueen historiallisen
tiestön sekä topografialtaan esihistoriallisen asutuksen kannalta suotuisien Kirkkosillanojan
ja Rauksamanojan ranta-alueiden tarkasteluun. Yhden päivän (7.7.2014) ajan apuna
inventoinnissa oli myös metallinetsintää ja menneisyyden tutkimista harrastava Reijo Hyvönen,
joka yhdessä Kirsi Luodon kanssa suoritti metallinetsimen avulla tutkimuksia lähinnä Pakkalan
ja Taustialan kylätonttien läheisillä alueilla sekä muutamilla muuttuvan maankäytön
alueiksi kaavoitetuilla rakennussijoilla.
Kohteita ja inventoinnin kulkua dokumentoitiin sanallisen kuvauksen lisäksi ottamalla digitaalivalokuvia
ja paikantamalla tehdyt havainnot satelliittipaikanninta (tarkkuus +/- 5 - 10 m)
käyttäen. Kohteiden koordinaatit on ilmoitettu ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatteina. Jälkityövaiheessa
digitaalivalokuvat luetteloitiin Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy:n
arkistoon ja kartat piirrettiin puhtaaksi käyttäen Map Info- GIS paikkatieto-ohjelmistoa
Tulokset:Inventoinnissa löydettiin kaksi uutta kiinteää muinaisjäännöstä, kohde 5. Kirkkosillanoja 2 (kivikautinenasuinpaikka) ja kohde 6. Laurilanmäki (ajoittamaton kivirakenne) sekä tarkastettiin ja löydettiin useita irtolöytökohteita (kohteet 11 – 20). Arkeologisina kulttuuriperintökohteina
tarkastettiin vuoden 2011 inventoinnissa rajatut Pakkalan ja Taustialan kylätontit (kohteet 7 ja
8), Pälkäne – Kuhmalahti tielinjan yhä käytössä oleva osa (kohde 9) sekä Pakkalasta Sahalahdelle
vievä, yhä käytössä oleva tielinja (kohde 10).
Kaava-alueelta tehtiin myös havaintoja, joiden ei katsota täyttävän kiinteän muinaisjäännöksen
tai kulttuuriperintökohteen kriteereitä. Nämä havainnot on lueteltu kohde-esittelyjen jälkeisessä
Yhteenveto:Kangasalan Pakkalan arkeologisessa inventoinnissa tarkastettiin neljä ennestään tunnettuakiinteää muinaisjäännöstä: Kirkkosillanojan (mj. rek. nro 730010009, inventoinnin kohde nro
1) kivikautinen asuinpaikka, Kalliomäen (730010002, kohde 2) rautakautinen kuppikivi, Rauksamanojanmäen
(1000002001, kohde 3) historialliselle ajalle ajoittuva kiviaita sekä etappi Pälkäneeltä
Kuhmalahteen vienyttä historiallista tielinjaa (kohde 4). Kirkkosillanojan kivikautisesta
asuinpaikasta tehtiin inventoinnin yhteydessä uusia havaintoja, joiden vuoksi alueen rajausta ehdotetaan laajennettavan myös Pakkalantien pohjoispuolelle.
Lähteet:Painamattomat lähteet:Harju, E-S. & Lappalainen, J. T. 2011. Kuninkaan tiekartasto Suomesta 1790. Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran Toimituksia 1296.
Jussila, Timo et al. 2011. Kangasala Sahalahti muinaisjäännösinventointi 2011. Museoviraston arkistossa.
Luho, Ville 1939. Luettelo Kangasalan pitäjän kiinteistä muinaisjäännöksistä. Museoviraston arkistossa.
Luoto, Kalle 2011. Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet. Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.
Lähdesmäki, Ulla 1997. Sahalahti, arkeologinen perusinventointi. Tampereen museot, maakunnallinen
yksikkö. Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.
Suni, Maarit 1976. Sahalahden muinaisjäännökset – luettelo vuodelta 1976. Museoviraston arkistossa.
Painetut lähteet:
Alanen, Timo & Kepsu Saulo 1989. Kuninkaan kartasto Suomesta 1776–1805. Suomalaisen
kirjallisuuden seuran toimituksia 505. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1989.
Längelmäveden seudun historia I. Forssa. 1949.
Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu.
Museoviraston Rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3. Suvanto, Seppo 1949. Keskiaika. Längelmäveden seudun historia I. Forssa.
Digitaaliset lähteet:
Museovirasto, Kulttuuriympäristö rekisteriportaali, Muinaisjäännösrekisteri.
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_default.aspx
(20.12.2012)
Löydöt:KM 39950 – KM 39959
Arkeologiset kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Muinaisjäännöstunnus Muinaisjäännöstyyppi Laji Ajoitus Avaa Kangasala
Pälkäne- Kuhmalahti 1000029793 kulkuväylät
muu kulttuuriperintökohde historiallinen
Avaa Kangasala
Laurilanmäki 1000029790 kivirakenteet
kiinteä muinaisjäännös ajoittamaton
Avaa Kangasala
Kirkkosillanoja 3 1000040065 löytöpaikat
löytöpaikka historiallinen?
Avaa Kangasala
Kirkkosillanoja 2 1000029789 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen
Avaa Kangasala
Pälkäne-Kuhmalahti Pakkala 1000029788 kulkuväylät
kiinteä muinaisjäännös historiallinen
Avaa Kangasala
Tursolantie 1000048821 löytöpaikat
löytöpaikka varhaismetallikautinen?
Avaa Kangasala
Sahalahti
Pakkalan kylätontti 1000029791 asuinpaikat
muu kulttuuriperintökohde historiallinen
Avaa Kangasala
Sahalahti
Taustialan kylätontti 1000029792 asuinpaikat
muu kulttuuriperintökohde historiallinen
Avaa Kangasala
Sahalahti
Kalliomäki Pakkala
730010002 kultti- ja tarinapaikat
kiinteä muinaisjäännös rautakautinen
Avaa Kangasala
Sahalahti
Pakkala 1000024380 kulkuväylät
muu kulttuuriperintökohde historiallinen
Avaa Kangasala
Kirkkosillanoja Paatiala
730010009 asuinpaikat
kiinteä muinaisjäännös kivikautinen
Avaa Kangasala
Sahalahti
Pakkala-Sahalahti -tie 1000029794 kulkuväylät
muu kulttuuriperintökohde historiallinen
Avaa Kangasala
Sahalahti
Rauksamanojan mäki Pakkala
1000002001 kivirakenteet
kiinteä muinaisjäännös historiallinen