Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Katajamäenkadun varsi on rakentunut jälleenrakennuskaudella. Kaava-alueella sijaitsee kaksi 1940-luvun lopun asuinrakennusta. Korttelissa on tehty jo aiemmin useita tontinjakoja, joiden johdosta lähialueen rakennuskanta on sangen heterogeenistä. Kaava-alue ei lukeudu Jälkkäri - Jälleenrakennuskauden yhtenäisten pientaloalueiden säilyneisyyden selvitys 2020 -selvityksessä tunnistettuihin arvoalueisiin. Kaavaluonnoksessa on pyritty huomioimaan alueen jälleenrakennuskaudelle ominaisia piirteitä.
Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole hankkeesta kulttuuriperinnön arvojen osalta huomautettavaa. Mikäli hanke etenee kaavaluonnoksessa esitettyjen periaatteiden mukaisesti, kaavaehdotuksesta ei ole välttämätöntä pyytää maakuntamuseon lausuntoa.