Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaarilan aukio 4:ssä sijaitsee 1979 rakennettu eleetön liikerakennus, jossa on toiminut mm. lämpökeskus. Purkaminen koskee lämpökeskuksen käytöstä poistunutta, betonirenkaista muurattua piippua. Vielä voimaan astumattomassa Tampereen kantakaupungin strategisessa yleiskaavassa 2040 alue on osoitettu kaavamerkinnällä M4: "Maisemallisesti ja kaupunkikuvallisesti huomioitava rakennettu kulttuuriympäristö tai kohde. Aikakautensa edustava alue, alueen osa tai kohde, jossa rakennuskanta ja/tai korttelirakenne ympäristöineen on säilynyt. Aluetta ja kohdetta koskevissa toimenpiteissä, tarkemmassa suunnittelussa tai kaavojen ajanmukaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon rakennetun ympäristön kokonaisuus, ominaispiirteet ja identiteetti."
Kaarilan aukio on inventoitu osana [kursiivi: Asuinalueiden inventointi ja arvottaminen (1960-1980 -luvut) - Saukonmäki, Kaarilan aukio, Haukiluoma ja Linnainmaa] -selvitystä. Kaarilan aukiolla ja sen asuinrakennuksilla on todettu selvityksessä olevan erityistä kulttuurihistoriallista arvoa, mutta arvot eivät kiinnity keskeisesti Kaarilan aukion liikerakennukseen. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että liikerakennuksen piipulla ei ole sellaista kulttuurihistoriallista arvoa, joka estäisi sen purkamisen.