Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on antanut aiemmin lausunnon hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta (DIAR: 130/2023). Lausunnossaan maakuntamuseo totesi, että kaavan tulee ohjata nykyisen rantapuuston pääasialliseen säilyttämiseen myös AO-alueen osalta.
Kaavaehdotus on kehittynyt maakuntamuseon ohjaamalla tavalla. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kaava on kulttuuriympäristön arvojen osalta hyväksyttävissä.