Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut suunnitelmaanne korjata Kangas-alan Raikussa osoitteessa Raikuntie 225 sijaitsevaa 1900-luvun alussa raken-nettua asuinrakennusta (Kylä-Siurola). Pirkanmaan maakuntamuseon perinne-rakennusmestari Tapani Koiranen teki kiinteistöllä neuvontakäynnin 20.3.2015 ohjeistaen asuin- ja piharakennusten korjaamista. Rakennukset sijaitsevat Rai-kun historiallisella kylänpaikalla (rek.nro 1000024382, liite 1). Pirkanmaan maa-kuntamuseo on antanut aikaisemmin alustavat ohjeet kaivutöiden järjestämises-tä kylänpaikalla rakennuksen korjaamisen yhteydessä. Maakuntamuseolle on toimitettu tontin asemapiirustus, johon maan kaivuuta edellyttävät kohdat on merkitty. Suunnitelmien johdosta maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Arkeologisessa inventoinnissa vuonna 2007 todettu Raikun kylänpaikka on luokiteltu valtakunnallisessa muinaisjäännösrekisterissä muuksi kulttuuriperin-tökohteeksi. Vuoden 1540 maakirjan perusteella kylä on muodostunut keskiajan lopulla neljästä talosta. Paikka on nykyisinkin rakennettua ympäristöä, mutta Ky-lä-Siurolan, Laurilan ja osin myös Uotilan pihapiireissä on alueita, joissa voi olla jäljellä maanalaisia kerrostumia ja jäännöksiä kylän vanhemmasta historiasta. Sellaiset jäännökset ovat muinaismuistolailla rauhoitettuja asutushistoriallisia muistoja, jotka tulee ottaa huomioon maankäytössä. Ylä-Laurilan tilan alueelta on löydetty myös rautakaudelle ajoittuva solki, mikä voi viitata keskiaikaista kylää edeltäneeseen asutukseen.
Osana asuinrakennuksen kunnostamista on tarpeen kaivaa sadevesiputket asuinrakennuksen ympärille ja kaivaa ja tasoittaa maata rakennuksen ja Rai-kuntien välisellä alueella. Myös rakennuksen perustusta on tarpeen korjata pai-koitellen. Kaivutöiden paikat on merkitty yleispiirteisesti liitekartalle 2. Kaivutyöt edellyttävät tässä tapauksessa arkeologista valvontaa, jossa havainnoidaan ky-länpaikan maanalaisia kerrostumia. Mikäli valvonnassa löytyy kiinteää muinais-jäännöstä, kaivutyö pysäytetään löydön kohdalla tarpeellisten jatkotoimien rat-kaisemiseksi. Tästä menettelystä on säädetty muinaismuistolaissa (14 §). Val-vonnan yhteydessä ja kaivutyön aikataulussa on syytä varautua siihen, että löy-tö saattaa edellyttää dokumentointia ja arkeologisia jatkotutkimuksia, joiden ajankohta sovitaan erikseen. Valvontatyön tulee tekemään Museoviraston ar-keologisten kenttäpalveluiden koekaivausryhmä valtion kustantamana, kiinteis-tön omistajan kanssa sovittuna ajankohtana. Yhteyshenkilönä Museovirastossa on tutkija Simo Vanhatalo (p. 0295 33 6203, simo.vanhatalo@museovirasto.fi).