arkkitehtoninen

asutushistoria
taloushistoria
liikennehistoria

maisemakokonaisuus

Pyynikintori toriaukea on arkkitehtonisesti harkittu ja ehjä klassistinen kokonaisuus, joka syntyi Pyynikinrinteen uuden kaupunginosan keskustaksi 1920-luvulla. Aukion ilme on säilynyt alkuperäistä vastaavana. Kokonaisuus kertoo ilmaisuvoimaisesti torikaupan historiasta kaupungistuvassa Suomessa sekä julkisen kaupunkiliikenteen kehityksestä ja vaikutuksesta kaupunkitilaan. Läntisen keskusta-aluen maisemassa Pyynikintori on vaikuttava aukionäkymä ja keskeinen maamerkki urbaaniin korttelirakenteen rajapinnassa.

Selkeämuotoinen, sommittelultaan klassinen toriaukea koillinen-kaakko -suunnassa. Toriaukea on puolisuunnikkaan muotoinen ja rajoittuua pitkiltä sivuiltaan Pyynikintori 1-3:n sekä Pyynikintori 2-8:n korkeisiin kivitaloihin. Pidempi päätysivu rajautuu Pirkankatuun ja lyhyempi lyseon tonttiin. Pirkankadulta kohti lyseota muodostuu vahva perspektiivinen näkymä.

Toriaukea on päällystetty nupukivin ja sitä reunustavat ajotiet asfaltilla. Toriaukean itä- länsi- ja pohjoissivulla on lehmusrivit. Torin etelälaidan leikkipuistoa rajaavat tiiviit istutukset ja matala puuaita.

Pyynikintorin toriaukea alkoi hahmottua uuden, läntisen kaupunginosan keskuksena jo Lambert Pettersonin asemakaavassa vuonna 1896. Petterson piirsi Pirkankadun varteen valtavan, lähes neliön muotoisen aukion, joka kantoi nimeä Aleksanterin tori. Seuraavissa suunnitelmissa, vuoden 1907, 1921 ja 1927 asemakaavoissa toriaukea on jo nykyisen puolisuunnikkaan muotoinen ja kokoinen. Tori oli jakaantunut kahdeksi aukioksi: varsinainen Pyynikintori, johon torikauppa ja sittemmin linja-autoliikenne keskittyi sekä Heinätori, jossa käytiin erikoistorikauppaa.

Pyynikintorin merkitys kauppapaikkana laski Venäjän vallan viimeisinä vuosina. Vuonna 1906 koko Pyynikintorilla oli jopa 41 myyntipaikkaa, mutta 1918 kesällä enää 5 paikkaa. Pyynikintorin myynti oli kuitenkin selvästi vilkkaampaa talvisin, mikä poikkesi muista Tampereen toreista, joissa pääosa kaupasta tehtiin kesäisin. Amurin alueella tarvittiin halkoja lämmitykseen, heiniä hevosille ja olkia eläintenhoitoon ja muuhun talouskäyttöön, esimerkiksi patjojen täytteiksi.

Torikokonaisuutta ympäröivät kadut päällystettiin asfaltilla vuonna 1929, ja itse tori mukulakivillä seuraavana vuonna. Alueelle tuli myös liikehuoneistoja toria kiertävien asuintalojen pohjakerroksiin ja muun muassa sanomalehtikioski. Elintarvikkeiden torikauppa alkoi jo 1920-luvun alussa siirtyä enenevästi Keskustorille eli silloiselle Kauppatorille.

Torialueiden luonteen mukaisesi myös Pyynikintori on toiminut kokoontumis- ja juhlapaikkana erilaisissa historiallisissa yhteyksissä. Esimerkiksi Talonpoikaismarssin lähtötilaisuus kahvituksineen pidettiin Pyynikintorilla 7.7.1930 ja talvisodasta palaajat kokoontuivat torille keväällä 1940. Lisäksi torilla on järjestetty vapputoreja ja Tuotannon osuuskaupan tempauksia.

Torin luoteiskulmassa sijainnut huoltoasema oli Bertel Strömmerin suunnittelema ja rakennettiin vuonna 1929 läntiseksi linja-autoasemaksi ja huoltoasemaksi. Klassistinen asemarakennus tarjosi odotustilaa matkustajille, bensiinitankkausta ja auton huoltoa. Myöhemmin aseman ilmettä muutettiin ensin funktionalistiseen ja sitten moderniin suuntaan. Linja-autoasemaroolin jälkeen rakennus tunnettiin kaupunkikuvassa Esson huoltoasemana. Rakennus purettiin 2000-luvun alussa.

1920-luvulta alkaen voimakkaasti kasvanut kaupungin sisäinen ja seudullinen linja-autoliikenne leimasi torikaupan jälkeen Pyynikintorin torialueenn käyttöä ja toi pysyvästi maisemaan linja-autolaiturit. Nykyisin toriaukealta kulkee myös pitkän matkan linjoja. Uusin liikenteeseen liittyvä rakenne on sähköbussien latauskatos torin pohjoisosassa.

Torin eteläpäädyn puistomaiselle alueelle perustettiin leikkipuisto 1980-luvulla. Tiivis pieni puisto palvelee lähileikkipaikkana alueen asukkaita, päiväkoteja ja kerhoja. Leikkipuiston itäpuolella on F. E. Sillanpään pronssinen, reliefimäinen muistomerkki (Kaarina Tarkka 1988). Kirjailija F. E. Sillanpää opiskeli Tampereen Reaalilyseossa vuosina 1900-1908. Puistoalueen läntiseen kärkeen rakennettiin pienieleinen yleisö-wc vuonna 2009.

Nykyisin torialuetta leimaa edelleen vilkas linja-autoliikenne Pirkankadun pysäkkeineen ja laitureineen toriaukealla sekä henkilöautojen pysäköinti eri puolilla toria. Toritilan kaupallinen käyttö on loppunut, mutta toriaukeaa reunustavissa liiketiloissa on edelleen palveluihin painottuvaa liiketoimintaa.

Tampereen vihreän keskustan visiossa (Tampereen kaupunki) Pyynikintori on yhdessä Heinätorin kanssa nimetty keskustan merkittäväksi toriksi/aukioksi. Samoin molemmat toritilat kuuluvat kehitettävien torien ja aukioiden joukkoon.

Torikokonaisuuden arvojen säilymiseksi on tärkeää säilyttää avoin ja perspektiivinen näkymä Pirkankadulta toriaukean yli kohti lyseota. Torin toiminnallisuutta tulisi kehittää historialliset ulottuvuudet huomioiden niin, että kaupalliset ja liikenteen palvelut kuuluvat edelleen torimaisemaan. Torin eteläpään puistoalueen selkeämpi jäsennys alkuperäisen muodon perusteella on suositeltavaa.

Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuuri 1998. Tampereen kaupungin ympäristötoimi kaavoitusyksikkö julkaisuja 2/98, Leskinen, Marjatta & Jaakkola, Juha, Tammer-Paino Oy, Tampere 1998.

Turunen, Kristiina, Urheilukentästä kaupunginosaksi. Pyynikinrinteen kaupunginosan syntyminen 1902. Historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto 2015.

Häppölä, Hanna, Aleksanterin torista Pyynikintoriksi. Koskesta voimaa -sivusto, Tampereen yliopisto. http://www15.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1918-40/pyyntori.htm