Rakennusmestari Tapio Voimala pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa Härkösen-Koron vesiosuuskunnan suunnittelemasta yhdysvesijohtolinjasta Härköskylän ja Makkaraojan välille. Suunnitellulla vesijohtolinjalla joudutaan rakentamisvaiheessa tekemään louhintaa. Työaluetta on arvioitu tarvittavan noin 11 m:n leveydeltä. Maakuntamuseo on tutustunut lausuntopyynnön liitteenä olevaan suunnitelmakarttaan ja toteaa seuraavaa.
Suunnittelualue on kuulunut v. 2009 suoritetun ja v. 2011 täydennetyn Virtain keskustan yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventoinnin alueeseen, eikä suunnitellun vesijohtolinjan kohdalla ole todettu muinaismuistolain suojaamia kohteita. Maakuntamuseolla ei siten ole niiden osalta suunnitelmasta huomautettavaa. Muun kulttuuriympäristön osalta museo toteaa, että hankkeeseen mahdollisesti liittyvät rakenteet, kuten pumppaamot, tulee sijoittaa maisemallisesti sopiviin kohtiin, olevan rakennuskannan tai puuston suojiin avoimien peltoalueiden ulkopuolelle.