Kangasalan vuonna 1905 rakennettu urkutehdas on suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr-1: "Ympäristökuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Suoritettavien rakennus-, korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen ympäristökuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Mikäli tämän pyrkimyksen vastaisesti on rakennuksessa aiemmin suoritettu rakennustoimenpiteitä, rakennus on korjaus- ja muutostöiden yhteydessä pyrittävä korjaamaan entiselleen." Asemakaava on hyväksytty vuona 1996, ennen nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa, joten suojelumääräys ei täysin vastaa nykyisiä käytäntöjä. Säilyttävät tavoitteet käyvät kuitenkin kaavamerkinnästä selkeästi ilmi.
Kangasalan urkutehdas sijaitsee kokonaisuudessaan hyvin näkyvästi Kangasalantien eteläpuolella, ja rakennus kuuluu Kangasalan merkittävimpiin rakennetun ympäristön kohteisiin. Se on myös osa Kangasalan kirkon ja Ukkijärven ympäristön maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, ja kuuluu arvoalueen ydinkohteisiin. Näin ollen rakennuksella on myös maakunnallista arvoa. Rakennus edustaa sekä varhaista teollisuusrakentamista että pienimuotoista ja käsityövaltaista teollisuudenalaa, jolloin erilaiset tekniset laitteet ovat vieraita rakennuksen ilmeikkäälle arkkitehtuurille.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että ilmalämpöpumppujen ja vastaavien laitteiden ulkoyksiköiden sijoittaminen Kangasalan urkutehtaan julkisivujen avoimille seinäpinnoille ei ole rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen osalta mahdollista. Rakennukseen on sen viimeisissä, asuinkäyttöön johtaneissa muutostöissä lisätty avoimin metallikaitein varustettuja parvekkeita. Parvekkeet ovat nykymittapuulla pieniä, ja niiden ulkoasussa on pyritty huomaamattomuuteen. Parvekkeet eivät ole merkittävästi oviaukkojaan leveämpiä, eikä niiden kaide rajoita sinne sijoitettavia tavaroita tai laitteita katseelta. Näin ollen myös parvekkeille sijoitettavilla ulkoyksiköillä on vaikutusta rakennuksen ulkoasuun etenkin siinä tapauksessa että niitä lisättäisiin suurimmalle osalle parvekkeista. Yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi lupaa ilmalämpöpumpulle ei voida rajata vain yhteen asuntoon, joten maakuntamuseo katsoo että asiaa tulusi tarkastella koko rakenuksen näkökulmasta: Koskeeko koneellisen viilennyksen tarve Urkutehtaan asuntoja laajemminkin ja jos, millaisia muita ratkaisuja kuin asuntokohtaisia ilmalämpöpumppuja siihen on koko rakennuksen mittakaavassa löydettävissä?
Mikäli asunnon saattaminen asumisterveyden osalta riittävän viileäksi ei ole muuten mahdollista, Pirkanmaan maakuntamuseo ei näe ulkoyksikön sijoittamista parvekkeelle täysin mahdottomana. Tällöin yksikkö tulee sijoittaa kaidetason alapuolelle, putkistot ja ulkoyksikkö tulee käsitellä taustaksi jäävän julkisivun väriin ja putkistojen tulee olla mahdollisimman lyhyitä. Asennuksessa tulee pyrkiä ratkaisuun, joka on mahdollisimman vähäisiä jälkiä jättäen purettavissa laitteen käytön päätyttyä.
Päätösvalta asiassa kuuluu Kangasalan rakennusvalvonnalle. Näin ollen laitan viestin tiedoksi myös rakennusvalvontaan.
Kangasalan vuonna 1905 rakennettu urkutehdas on suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr-1: "Ympäristökuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Suoritettavien rakennus-, korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen ympäristökuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Mikäli tämän pyrkimyksen vastaisesti on rakennuksessa aiemmin suoritettu rakennustoimenpiteitä, rakennus on korjaus- ja muutostöiden yhteydessä pyrittävä korjaamaan entiselleen." Asemakaava on hyväksytty vuona 1996, ennen nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain voimaantuloa, joten suojelumääräys ei täysin vastaa nykyisiä käytäntöjä. Säilyttävät tavoitteet käyvät kuitenkin kaavamerkinnästä selkeästi ilmi.Kangasalan urkutehdas sijaitsee kokonaisuudessaan hyvin näkyvästi Kangasalantien eteläpuolella, ja rakennus kuuluu Kangasalan merkittävimpiin rakennetun ympäristön kohteisiin. Se on myös osa Kangasalan kirkon ja Ukkijärven ympäristön maakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, ja kuuluu arvoalueen ydinkohteisiin. Näin ollen rakennuksella on myös maakunnallista arvoa. Rakennus edustaa sekä varhaista teollisuusrakentamista että pienimuotoista ja käsityövaltaista teollisuudenalaa, jolloin erilaiset tekniset laitteet ovat vieraita rakennuksen ilmeikkäälle arkkitehtuurille.Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että ilmalämpöpumppujen ja vastaavien laitteiden ulkoyksiköiden sijoittaminen Kangasalan urkutehtaan julkisivujen avoimille seinäpinnoille ei ole rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen osalta mahdollista. Rakennukseen on sen viimeisissä, asuinkäyttöön johtaneissa muutostöissä lisätty avoimin metallikaitein varustettuja parvekkeita. Parvekkeet ovat nykymittapuulla pieniä, ja niiden ulkoasussa on pyritty huomaamattomuuteen. Parvekkeet eivät ole merkittävästi oviaukkojaan leveämpiä, eikä niiden kaide rajoita sinne sijoitettavia tavaroita tai laitteita katseelta. Näin ollen myös parvekkeille sijoitettavilla ulkoyksiköillä on vaikutusta rakennuksen ulkoasuun etenkin siinä tapauksessa että niitä lisättäisiin suurimmalle osalle parvekkeista. Yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi lupaa ilmalämpöpumpulle ei voida rajata vain yhteen asuntoon, joten maakuntamuseo katsoo että asiaa tulusi tarkastella koko rakenuksen näkökulmasta: Koskeeko koneellisen viilennyksen tarve Urkutehtaan asuntoja laajemminkin ja jos, millaisia muita ratkaisuja kuin asuntokohtaisia ilmalämpöpumppuja siihen on koko rakennuksen mittakaavassa löydettävissä? Mikäli asunnon saattaminen asumisterveyden osalta riittävän viileäksi ei ole muuten mahdollista, Pirkanmaan maakuntamuseo ei näe ulkoyksikön sijoittamista parvekkeelle täysin mahdottomana. Tällöin yksikkö tulee sijoittaa kaidetason alapuolelle, putkistot ja ulkoyksikkö tulee käsitellä taustaksi jäävän julkisivun väriin ja putkistojen tulee olla mahdollisimman lyhyitä. Asennuksessa tulee pyrkiä ratkaisuun, joka on mahdollisimman vähäisiä jälkiä jättäen purettavissa laitteen käytön päätyttyä.Päätösvalta asiassa kuuluu Kangasalan rakennusvalvonnalle. Näin ollen laitan viestin tiedoksi myös rakennusvalvontaan.