Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Lupahakemus koskee Trikookujan varrella sijaitsevaa puuvillakehräämöä (rakennus 218), jonka laajennusosan päälle rakennettaisiin osittainen lisäkerros. Samalla yhdyskäytävä porrastornista puuvillakehräämön ylimpiin kerroksiin purettaisiin. Hanke johtaa myös iv-konehuoneen rakentamiseen rakennuksen 218 pohjoispään katolle. Pyynikin Trikoo sijaitsee Pyynikin kohteiden ja Viikinsaaren maakunnallisesti arvokkaassa rakennetussa kulttuuriympäristössä, Pyynikin valtakunnallisesti arvokkaan maisemanähtävyyden välittömässä läheisyydessä. Trikookehräämö on suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr-33, joka toteaa rakennuksen arvot, kieltää sen purkamisen ja toteaa mm. että "korjaus- ja muutostöillä ei saa turmella rakennuksen rakennustaiteellisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja". Lisäksi kaava ohjaa alueen muutos- ja kunnostustoimia muun muassa merkinnöillä sj-8, sj-14 ja sj-15, joissa ohjataan mm. olemassa olevien rakennusten julkisivujen säilyttämistä (mm. materiaalit, pintakäsittelytapa, aukotus ja ikkunoiden puitejako) sekä uudisrakentamisen sovittamista ympäristöön.
Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnon hankkeen poikkeamislupahakemuksesta (DIAR: 313/2020). Lausunnossaan maakuntamuseo piti hanketta mahdollisena, mutta kiinnitti huomiota vanhan, kunnostettavan tehdasrakennuksen ikkunoiden materiaalivalintaan. Maakuntamuseo totesi, että rakennusmateriaalit ovat yksi kohteen rakennustaiteellisista arvoista ja säilytettävistä julkisivupiirteistä. Näin ollen rakennuksen ikkunoiden uusiminen on mahdollista, mutta uudet ikkunat tulisi toteuttaa alkuperäisen kaltaisina myös materiaalien osalta eli puupuittein. Tältä osin hankkeen suunnitelmat eivät ole kehittyneet toivotulla tavalla, vaan suunnitelmissa esitetään ikkunoihin yhä puu-alumiini puitteita. Tältä osin maakuntamuseo ei puolla lupahakemuksen hyväksymistä. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.