Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun hankkeeseen. Maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnon kaavahankkeen valmisteluvaiheessa 14.4.2022 (diar. 221/2022). Lausunnossa on mm. tuotu esiin keskusurheilukentän alueen kuuluminen osaksi maakuntakaavassa osoitettua maakunnallisesti arvokasta rakennetun ympäristön aluetta (Nokian asemanseutu ja asuinalueet / Asemanseutu, valtatien ja Kylmäojanpuiston ympäristö) sekä edellytetty tästä johtuen laadittavaksi kaavatyön tueksi urheilukenttää koskeva rakennetun ympäristön selvitys. Lisäksi on tehty muutosehdotuksia kaavamerkintöihin sekä pyydetty täydentämään aineistoa havainnekuvilla. Arkeologisen selvitystarpeen arvioimiseksi on ilmoitettu suoritettavan maastokatselmus asemakaavamuutosalueella. Tutustuttuaan ehdotusvaiheen aineistoon Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa seuraavaa.
Ehdotusvaiheen aineistoihin on liitetty suppea Nokian keskusurheilukentän rakennusten inventointi (Arkkitehtuuritoimisto Jaakko Nieminen, 2022). Sen mukaan vuonna 1951 valmistunutta keskusurheilukenttää on peruskorjattu vuosina 1987 ja 2015. Katsomo ja huoltorakennukset on korvattu uusilla 2010-luvulla. Alueella nähdään olevan erityisesti kaupunkikuvallisia arvoja. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että selvitys on hankkeen tarpeisiin riittävä.
Maakunnallisesti merkittävän alueen osa, urheilukenttä on osoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi (VU) ja varustettu kaavaehdotuksessa suojelumerkinnällä (/s-6), joka edellyttää uuden rakentamisen sopeuttamista alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen. Merkinnät vaikuttavat turvaavan alueen arvojen säilymisen ja käyttötarkoituksen jatkumisen. Eteläpuolisen Nokianvaltatien reunassa oleva urheilukentän portti on uusittu, mutta sen liuskekivillä päällystetyt portinpylväät ja niihin liittyvät tukimuurit ovat todennäköisesti peräisin 1950-luvulta. Pirkanmaan maakuntamuseo suosittelee, että kentän varhaisimmasta vaiheesta kertovien ja näkyvällä paikalla sijaitsevien muurien säilyminen tulisi turvata osoittamalla niille kaavakartalle suojelumerkintä, esim. sr-r: historiallisesti ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakenne, jota ei saa purkaa.
Jäähallin alueelle suunnitellulle uudisrakentamiselle on pyydetysti määritelty enimmäiskorkeus ja julkisivujen edellytetään olevan ympäristökuvallisesti korkealaatuisia (ym-1). Havainnekuvia aineistoon ei ole lisätty. Perusteluna mainitaan, ettei tulevaa rakentamista ole vielä suunniteltu tarkemmin, eikä kuvasovitteiden laatiminen siksi ole ollut mahdollista. Pirkanmaan maakuntamuseo pitää ratkaisua hyväksyttävänä ja katsoo, että ehdotus ohjaa rakentamista riittävällä tarkkuudella Penttilänpuiston arvoihin nähden.
Kaava -alueen luoteisreunalla sijaitseva arkeologinen kulttuuriperintökohde, historiallisen ajan kivilouhos Vikkula (mj-tunnus 1000044368) on merkitty kaavaan asianmukaisesti ja siihen on liitetty tarvittava kaavamääräys. Näin ollen, arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.
Kaavaehdotusta pyydetään vielä kehittämään edellä kuvatulla tavalla. Kaavan hyväksymispäätös aineistoineen pyydetään toimittamaan Pirkanmaan maakuntamuseolle tiedoksi.