Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta Pyynikin Trikoon entisen teollisuusalueen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta. Pyynikin Trikoon asemakaava-alueen kulttuurihistorialliset, arkkitehtoniset ja maisemalliset arvot ovat erityisen merkittävät ja huomioitu niin valtakunnallisissa kuin maakunnallisissakin inventoinneissa. Pyynikin Trikoo on yksi Tampereen teollisen historian tärkeistä esimerkeistä ja sijainniltaan ainutlaatuinen. 1900-luvun alusta alkaen rakentunut punatiilinen teollinen miljöö on säilyttänyt piirteensä hienosti ja sen rakennuskannassa on ajallista kerrostuneisuutta sekä kaupunkikuvallista monumentaalisuutta erityisesti Pyynikintien suuntaan. Kehittämisen tulee tapahtua alueen ominaispiirteitä kunnioittaen ja arvot säilyttäen.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan tulee vielä selkeämmin kirjata edellä kuvattu arvojen säilyttämistavoite. Alustavien viitesuunnitelmien mukaan suurin muutos tulisi kohdistumaan edellä mainittuun Pyynikintien varren rakennusmassaan ja sen kaupunkikuvallisiin ja rakennushistoriallisiin ominaisuuksiin. Vaikutukset näyttävät erityisen haitallisilta mikäli ko. rakennukseen esitetty korotus ylittää kaksi kerrosta. Arkkitehtonisesti mahdollisessa korotuksessa tulee huomioida teollisuusrakennuksiin liittyvä yhdenmukaisuus, jota erityisesti aikanaan, tehtaan laajentuessa voimakkaasti, pidettiin eriyisen tärkeänä. Lisäksi maakuntamuseo pitää tarpeellisena, että 2000-luvun alussa laaditut rakennetun ympäristön selvitykset tarkistetaan vastaamaan nykytilaa. Kaupunkikuvan ja maiseman tarkastelu on niin ikään tarpeen vaikutusten arvioimiseksi luotettavalla tavalla.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tulee tarkentaa vielä siten, että Pirkanmaan maakuntamuseo mainitaan omana viranomaistahonaan Ely-keskuksen ja Pirkanmaan liiton tapaan.