Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta lupahakemuksesta. Tutustuttuaan hankkeen aineistoihin alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
Kiinteistö Oy Tampereen Hämeenpuisto 27 b, joka tunnetaan rakennuttajansa mukaan myös nimellä Alkon talo, on vuonna 1955 valmistunut asuin- ja liikekerrostalo. Rakennuksen suunnittelusta vastasi arkkitehti Jaakko Tähtinen. Rakennus sijaitsee Hämeenpuiston itäreunalla, osana Hämeenpuiston valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Hämeenpuiston kulttuuriympäristön arvo perustuu yhtenäiseen, Näsijärveltä Pyhäjärvelle ulottuvaan esplanadimaiseen puistokäytävään sekä sitä reunustaviin kortteleihin, jotka muodostavat mittakaavallisesti ja historiallisesti kerroksellisen kokonaisuuden.
Hämeenpuisto 27 b -tontilla on voimassa vuonna 2008 hyväksytty asemakaava, jossa rakennuksen seitsemänkerroksiselle osalle on osoitettu suojelumerkintä (sr-8). Merkintää koskee kaavamääräys: Rakennustaiteellisesti arvokas ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen rakennustaiteellisesti arvokas ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Sisäpihan puoleiselle yksikerroksiselle apu- ja varastotiloina palvelevalle rakennusosalle ei kohdistu suojelumääräystä.
Rakennuslupahakemuksen ja sen liitteenä olevien aineistojen mukaan mm. julkisivut ja osa taloteknisistä järjestelmistä peruskorjataan, kellarissa tehdään tilamuutoksia, nykyinen kylmä ullakko ja vesikatto rakenteineen puretaan ja tilalle rakennetaan uusi ullakkokerros, johon tulee kaksi asuntoa. Rakennuksen julkisivuväritys säilyy, samoin alkuperäiset tai niitä vastaavat julkisivumateriaalit, kuten terastirappaus, uritettu betoni ja kalkkisementtirappaus. Uusi ullakkokerros toteutetaan julkisivuiltaan kuparipeltisenä.
Ullakkomuutos ja peruskorjaus ovat huolellisesti suunniteltuja, kulttuurihistorialliset ja kaupunkikuvalliset arvot huomioivia, eikä niiden voida katsoa olevan ristiriidassa rakennuksen suojelumääräyksen kanssa. Näin ollen Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole lupahakemuksesta huomautettavaa.