Ikaalisten kylät muodostivat kulmakuntia, joilla oli jo keskiaikana omat nimensä. Kyrösjärven itäpuoli oli aluksi Viljakkalan yhteydessä ja tunnettiin nimellä Seläntausta. Aluetta pidetään eräkaudella syntyneenä suurjakokuntana, josta keskiajalla muodostui useita erillisiä jakokuntia. Kussakin Ikaalisten kolmessa suurjakokunnassa asutus on todistettavasti alkanut viimeistään rautakaudella. Asuttamisen pääsuunta kulki etelästä pohjoiseen, lähinnä vesistöä pitkin Siuron kautta Hämeenkyröön ja edelleen Kyrösjärven rannoille. Kylien iästä on mahdotonta esittää täsmällistä tietoa, mutta useimpien Ikaalisten kylien on päätelty saaneen alkunsa rautakauden jälkeen keskiaikana noin vuoteen 1350 mennessä.

Tunnettuja kivikautisia (8000-1500/1300 eKr.) löytöjä Vähäröyhiön alueelta ovat Nikkilän maalta 1880-luvulla löytynyt vasarakirveen katkelma, Yli-Nikkilän rantavainiosta vuonna 1930 löytynyt mahdollinen värttinänpyörä sekä Ala-Nikkilän maalta löytynyt pohjalainen taltta. 1890-luvulla Vähäröyhiöstä tarkemmin tutkimattomasta röykkiöstä löydettiin metallikautinen keihäänkärki.

Varhaisin uuden ajan alusta säilynyt paikallishistoriallinen tietolähde on vuoden 1540 maakirja eli kruunun maaveroluettelo. Sen mukaan mahdollisesti naapurikylästään Isoröyhiöstä erkaantunut Vähäröyhiö, usein myös Röyhiöniemi, oli taloluvultaan pieni mutta vauras kylä korkealla harjanteella Penijoenlahden länsirannalla. Sillä oli läheinen yhteys Kyrösjärven vastarannalle Kalmaan ja Kallin kyliin. 1540-luvulla Vähäröyhiöstä mainitaan Nikkilän, Laurilan, Heikkilän ja Klemetin talot. Nikkilä, Laurila ja Heikkilä saivat ilmeisesti nimensä keskiajan lopulla eli 1500-luvun alkuvuosina, sillä niiden isäntiä olivat vuonna 1540 Niilonpoika, Laurinpoika ja Heikinpoika. Talojen nimet säilyivät vain kansan suussa ja ilmestyivät verokirjoihin yli sata vuotta myöhemmin.

1540-luvulla Vähäröyhiön neljällä talolla oli peltoa yhteensä 9,6 hehtaaria. Vähäröyhiön viljelmät olivat Ikaalisten suurimpien joukossa. Viljelykelpoisen maan suuri määrä johti jo keskiaikana paitsi taloluvun nopeaan kasvuun, myös tavallista laajempaan pellonraivaukseen.

Klemetin taloa isännöi Jaakko Klemetinpoika 1570-luvulle saakka, minkä jälkeen hän menetti maansa Kalmaan puolella asuneelle Pietari Mälkille. Myöhemmin Klemetti liitettiin Heikkilään. Siitä lähtien kylässä oli kolme kantataloa. Nikkilää isännöi ratsumies Erkki Heikinpoika vuosina 1603-35 ja ratsukorpraali Matti Erkinpoika vuosina 1636-60. Laurila annettiin korpraali Matti Erkinpojalle elinaikaiseksi rälssiksi 1620-luvulla ja myös Heikkilä oli hänen rälssiään. Vähäjärvi, myöhempi Juhtimäen Erä oli uudistila, jota isännöi uudistilallinen Heikki Laurinpoika vuosina 1630-1640.

Ikaalisissa oli vuosina 1641-1712 ainakin kahdeksan ratsutaloa, joita 1690-luvulta lähtien nimitettiin rustholleiksi. Näihin kuuluivat Vähäröyhiön Laurila aputilanaan naapuritalo Heikkilä 1650-luvulta vuoteen 1697 sekä Nikkilä vuoteen 1697. Ryhtymällä ratsutalonpojaksi varakkaimpien talojen isännät välttivät väenottoja. Jos talonpoika sitoutui varustamaan ratsun ratsuväkeen, hän sai verohelpotuksen talolleen ja välttyi läänityksiltä sekä sotaväenotolta. Ratsutalonpojat olivat säätynsä yläluokkaa ja siksi ratsutalonpito oli tavoiteltua. 1600-luvun lopun suurten kuolonvuosien jälkeen suoritettujen ratsutilojen uudelleenjärjestelyn yhteydessä Ikaalisiin jäi vain kaksi rusthollia.

Ikaalisissa kantataloja alettiin jakaa 1660-luvulla ja suurin osa jaoista tapahtui veljesten kesken. Vuonna 1684 talojen halkomiselle asetettiin täsmällinen raja, jonka mukaan talon sai halkoa enintään neljännesmanttaalin osiin. Maakirjoihin merkittyjä jakoja suoritettiin muun muassa Vähäröyhiön Nikkilässä. Henkikirjojen perusteella voi päätellä myös Heikkilän kantatalon jaetun luultavasti vuonna 1698, sillä isäntäluetteloissa mainitaan Heikkilä 1 ja Heikkilä 2. Heikkilä säilyi jaettuna vielä isonvihan jälkeen 1720-luvulla, mutta yhdistettiin luultavasti pian tämän jälkeen.

1550-luvulta lähtien Vähäröyhiön taloilla oli erämaapalstoja Etelä-Pohjanmaalla sekä erityisesti Karvian suunnalla. Myös vastakkaisella suunnalla oli vähäröyhiöläisten eräsijoja, esimerkiksi Vähäjärvi eli myöhempi Juhtimäen Erä oli heidän yhteinen ulkomaansa tai eräsijansa. 1600-luvun puolivälin tienoilla Vähäjärven maita käytettiin enää pääasiallisesti heinäntekoon. Erämaiden monipuolinen nautinta auttoi talonpoikia liittämään eräsijansa takamaapalstoina entistä kiinteämmin muihin tiluksiinsa. Entiset erämaiden rajat vakiintuivat yleensä tilan rajoiksi sitä mukaa kun kaukaisille takamaille syntyi kiinteää asutusta.

Kaskeaminen oli Ikaalisissakin alkuperäisin viljelytapa ja sai alkunsa jo esihistoriallisena aikana. Kun asutus rautakaudella vakiintui ja taajeni, kylien lähistöllä syntyi puutetta kaskettavaksi kelpaavista metsistä. Kyrösjärven rannoille syntyneiden kylien lähiympäristössä olevien kotitarvemetsien taakse muodostui viimeistään keskiaikana laajoja, nimiltään ja rajoiltaan tunnettuja ”maita” (urfjäll), joskus yksittäisen talon, muutaman naapuruksen tai kokonaisen kylän omistamia alueita, joita käytettiin pääasiallisesti kaskeamiseen. Asutusta niille ei vielä pitkiin aikoihin syntynyt, mutta niiden rajat pysyivät voimassa monilta osin vielä isojaon jälkeenkin. Näitä erillisiä takamaita oli Ikaalisissa muun muassa Kyrösjärven itäpuolella suurta Suomenselän eräaluetta vasten. Suurin yhtenäinen kaskimetsien eli ”maiden” vyöhyke ulottui Röyhiönjärven pohjoispuolelta Viljakkalan rajalle saakka. Seläntaustan asutuksella oli muita laajemmat takamaat. Isoröyhiö ja Vähäröyhiö hallitsivat yhdessä Sipsiö-keskeisen jakokunnan kanssa arviolta lähes kolmensadan neliökilometrin aluetta, jonka sisällä ulkopuolisilla oli vain Saukon- ja Karpanmaan metsälohko ja 1500-luvulla Juhtimäkeen syntynyt uudisasutus. 1600-luvun loppupuolella Vähäröyhiön ja Helteen talot kalastivat Isovedentaipaleella eli Juurijärvellä. Lisäksi vähäröyhiöläisillä oli ulkomaa ja kalavesi samaan vesistöalueeseen kuuluvalla Vähävedellä.

Kyrösjärven ranta-asutuksen tihentyessä ei vapaasti vallattavia raivausaloja enää riittänyt lähitienoilla, vaan myös kauempana rannoilta olevia metsiä jouduttiin jakamaan kaski-, laidun- ja heinämaiksi sekä kotitarvepuun saannin varmistamiseksi. Näin oli meneteltävä senkin vuoksi, että varhaiselta keskiajalta lähtien maa- ja karjatalous tuli yhä tärkeämmäksi entisten pääelinkeinojen kalastuksen ja metsästyksen rinnalle.

Ikaalinen kuului Länsi-Suomen peltoviljelyalueeseen, jossa oli vallalla sarkajako. Kylien talot sijaitsivat lähekkäin yhteisellä kylätontilla, jonka ympärillä kotipellot levittäytyivät. Kauempana sijaitsivat ulkopellot, niityt ja laidunmaat. Ne samoin kuin kylänmetsät kuuluivat kylien rintamaihin. Sen ulkopuolella sijaitsivat ulkomaat ja -palstat, jotka saattoivat olla hyvinkin kaukana. Erämaat, joilla harjoitettiin eränkäyntiä, olivat kaukonautinnan ja -omistuksen varhaisimmat kohteet. 1600-luvun lopulla talojen kaukonautinnat olivat pääosin niittyjen käyttöä, vähäisemmässä määrin kaskeamista ja perinteistä eränkäyntiä. Sarkajakoinen kylä peltovainioineen ja taloineen sellaisena kuin se 1600-luvulla oli, näkyy yleensä vielä 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun isojakokartoissa. Talojen tontit pysyivät vuosisatoja samoilla paikoilla siellä, missä asutus oli vanhaa. Halkomisten seurauksena tosin talojen lukumäärä kylissä ajan mittaan kasvoi.

Isojaossa vuonna 1815 Laurilan perintötalo halottiin Ala-Laurilaksi ja Yli-Laurilaksi, Heikkilän perintötalo Vähä-Heikkiläksi ja Iso-Heikkiläksi sekä Nikkilän perintötalo Ala-Nikkiläksi ja Yli-Nikkiläksi. Nämä kuusi taloa olivat siten kantataloista syntyneitä osataloja. Niiden osalta lisämaiden jako tehtiin vuonna 1830, vesijättöjako vuonna 1870 ja isojaon täydennys vuonna 1886.

Ala-Laurilasta lohkottiin 1920-luvun loppupuolella muun muassa Hakala, Vilenius ja Kivistö.

Yli-Laurilasta lohkottiin Sorvanperän suunnassa sijaitseva Niemi vuonna 1912. Niemestä puolestaan lohkottiin sen kaakkoispuolella sijaitseva Talonen vuonna 1938. Pihalan palstatila erotettiin vuonna 1914. Maarekisterin mukaan Yli-Laurila oli palstatila, josta tuli itsenäinen vuonna 1927. 1920-luvun lopulla Yli-Laurilan osatalosta lohkottiin Kivimäki, Koivusuo II, Lampinen, Lepistö, Rantanen ja Rintala sekä Ruusi. 1950-luvun alkupuolella lohkottiin Kulmala.

Vähä-Heikkilästä on lohkottu 1920-luvun lopulla Vähäröyhiön kyläkeskustaan siirretty Kujansuun torppa sekä Koivusu I -niminen kiinteistö. 1930-luvulla lohkottiin Päivölä Ikaalisten Osuuskaupalle ja 1940-luvulla kyläkeskustassa sijaitseva Pajunen. Pajusesta puolestaan lohkottiin Pankkimäen kiinteistö Saukonperän Osuuskassalle vuonna 1964. 1940-luvulla on lohkottu myös kyläkeskustassa sijaitsevat Käkelä ja Keskinen ja 1950-luvulla muun muassa Leppäkivi, Ponsila ja Rinne. Siitä lohkottiin 1960-luvun lopulla Mäntyrinteen tontti, jolla Käkelän paja nykyisin sijaitsee. 1980-luvun lopulla Vähä-Heikkilästä on lohkottu muun muassa osatalon lounaispuolella sijaitseva Mäki-Heikkilän kiinteistö.

Iso-Heikkilästä on 1920-luvun lopulla lohkottu muun muassa Lamminpohjantien varrella sijaitsevat Salonen ja Joenniemi, Viitaniementien varressa sijaitseva Mäkelä, josta myöhemmin tuli Ranta, Keskinen, Koivusuo, Haapaniemi sekä kyläkeskustassa sijaitseva Heikkilä. Tästä on vuonna 1955 lohkottu Tuusanmäki, johon Valtter ja Ester Tuusa perustivat yksityisen päivittäistavarakaupan sekä vuonna 1971 Korkolan kiinteistö Ikaalisten Säästöpankille.

Ala-Nikkilästä on palstoitettu Ojala vuonna 1916 ja 1920-luvun alkupuolella lohkottu muun muassa Sorvanperäntien varressa sijaitseva Järvenpää sekä Mäkelä. Maarekisterikirjan mukaan Ala-Nikkilä oli palstatila, joka itsenäistyi vuonna 1927. 1930-luvulla siitä on lohkottu ainakin Halonen, Santala, Tiensivu, Lehto, Koivisto, Kivelä ja Männistö. 1930-1950-luvuilla on lohkottu muun muassa Männistö, Haapaniemi, Mäkilehti, Nikkilä, Sammalisto ja Haapanen –nimiset kiinteistöt sekä 1960-luvun loppupuolella Sorvanperäntien varrella sijaitseva Moisio.

Yli-Nikkilä on ostettu perinnöksi vuonna 1837. Siitä on lohkottu muun muassa Kalliomäki vuonna 1916 lohkottu Kalliomäki, Eskelä ja Niittylä 1920-luvun alkupuolella, Toivola, Puro ja Viitaniemi 1930-luvulla, Saari 1950-luvulla ja Pellonpää 1960-luvulla.

Vähäröyhiön kylä sijaitsee Kyrösjärven itäpuolella Penijoenlahden länsirannalla. Pohjoisessa sitä rajoittavat Isoröyhiön, Leutolan ja Osaran kyliin kuuluvat alueet, idässä Isoröyhiö, lännessä Leutola ja luoteessa Miettinen. Eteläpuolella on niemi, jonka maat ovat jakautuneet Isoröyhiön, Vähäröyhiön, Sarkkilan ja Kalmaan kylien kesken.

Vähäröyhiön vanha kylätontti sijaitsee suunnilleen samalla paikalla Penijoenlahden länsipuolella peltojen keskellä kuin ainakin isojaon aikaan. Kylän osatalot sijaitsevat tiiviisti pohjois-etelä -suunnassa kulkevan kyläraitin molemmin puolin. Vanha kylätontti muodostaa maakunnallisesti merkittävän arvoalueen.

Kylätontilla sijaitsevien osatalojen rakennuskanta on vähitellen uusiutunut. Niiden vanhimpia säilyneitä rakennuksia ovat Ala-Nikkilän ja Yli-Laurilan 1700-luvulta peräisin olevat yksinäisaitat. 1800-luvun rakennuksia ovat Vähä-Heikkilän luhti sekä Yli-Nikkilän luhti ja sauna. Joko 1800-luvun loppupuolella tai 1900-luvun alkupuolella on rakennettu Ala-Nikkilän päärakennus ja Ala-Laurilan pakari. Ala-Laurilan päärakennus on rakennettu vuonna 1900 ja kivinavetta vuonna 1904. 1910-luvulla on rakennettu Iso-Heikkilän päärakennus ja Ala-Nikkilän navetta. 1920-luvun rakennuksia ovat Yli-Laurilan navetta sekä mahdollisesti Yli-Nikkilän piharakennus. 1930-luvulla on rakennettu ainakin Vähä-Heikkilän päärakennus, Iso-Heikkilän sauna ja Yli-Laurilan talousrakennus. Yli-Laurilan päärakennus on rakennettu vuonna 1957, Yli-Nikkilän vuonna 1971.

Vanhan kylätontin lounaispuolella sijaitsee Töllinpääksi kutsuttu alue, joka on syntynyt 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Alueella on useita eteisen, tuvan ja kamarin kokoisia entisiä mäkitupia ja torppia. Töllinpää muodostaa paikallisesti merkittävän arvoalueen. Töllinpäät ovat usein syntyneet siten, että osatalon piian tai rengin mennessä naimisiin isäntä vuokrasi heille maapalan. Vuokrakirjaan kuului tavallisesti asuinrakennuksen tontti sekä pieni pelto. Tällaisia asumuksia syntyi Vähäröyhiön kuuden osatalon maille yli 20.

Töllinpään vanhimpia rakennuksia ovat 1880-luvulla rakennettu Viitaniementien varressa sijaitseva Halonen sekä sen naapurissa sijaitseva Santala, joka on rakennettu 1800-luvun loppupuolella. 1920-luvulla rakennettuja torppia ovat Vähäröyhiöntien varrella sijaitsevat Lepistö ja Vilenius, luultavasti 1930-luvulla on rakennettu Vileniuksen lounaispuolella sijaitseva Kivistö.

Töllinpäästä länteen Viitaniementien varrella sijaitsevat ennen vuotta 1939 rakennettu Ranta ja luultavasti vuonna 1945 rakennettu Kulmala, jotka molemmat ovat luultavasti eteisen, tuvan ja kamarin käsittäviä 1½-kerroksisia asuinrakennuksia. Viitaniementien päässä sijaitsee Viitaniemen kiinteistö, jonka asuinrakennus on luultavasti 1920-luvulta.

Viitaniementien varrella sijaitsee myös entinen Keskisen torppa, jossa asui mm. Lindellin kirvesmiessukua ainakin kahdessa polvessa. Torppa on purettu 1950-luvulla. Samalle tontille on rakennettu kesäasunto vuonna 1985 ja siihen on tehty lisärakennus vuonna 1992.

Kadonneita torppia ovat muun muassa Ylen, Ristilä, Rajala ja Friberg. Ylen oli Vähä-Heikkilän torppa, jonka torpparina oli Taavetti Ylen. Hän kuoli 1920-luvulla, jolloin torpan maat palautuivat takaisin Vähä-Heikkilän talolle. Santalan vieressä on ollut Ristilän torppa, joka hävisi vuoden 1900 tienoilla. Yli-Nikkilän ja Ala-Laurilan osatalojen välissä Nikkilän kaivon kohdalla mahdollisesti Vähäröyhiöntien länsipuolella on ollut Rajalan torppa, joka hävisi viimeistään 1970-luvulla. Ala-Nikkilän ja Yli-Nikkilän osatalojen välissä on ollut Fribergin torppa. Myös Iso-Heikkilän osatalolla oli jo hävinneitä torppia. Samassa pihapiirissä osatalon kanssa oli Raitti-Iisakiksi kutsutun miehen asumus. Osataloa vastapäätä Vähäröyhiöntien itäpuolella on ollut Tupa-Miinana tunnetun naisen torppa.

Vanhan kylätontin pohjoispuolella peltoaukean reunassa on Kivelän ja Lehdon entiset torpat sekä Toivolan entinen mäkitupa. Torpat on rakennettu mahdollisesti 1920-luvulla ja niihin on myöhemmin rakennettu lisäosia. Entinen mäkitupa on rakennettu todennäköisesti 1910-luvulla. Näiden länsipuolella on 1950-luvun rakennuskantaa edustava Eskelä, joka on perustettu 1920-luvun alkupuolellai. Eskelän päärakennus on rakennettu vuonna 1957 tai 1958 ja navetta vuonna 1950.

Vähäröyhiön kylää halkovan Luhalahdentien ympäristössä on Vähäröyhiön kyläkeskusta. Sen vanhimmat rakennukset ovat osatalojen torppia, jotka on rakennettu 1900-luvun alkupuolella. Liikehuoneistot rakennettiin 1930-1960-lukujen aikana. Kyläkeskusta muodostaa paikallisesti merkittävän arvoalueen, sillä siinä on nähtävissä sosiaali- ja asutuhistoriallista kerrostuneisuutta.

Kyläkeskustan 1900-luvun alkupuolella rakennetut asuirakennukset sijoittuvat Luhalahdentien ja Vähäröyhiöntien tuntumaan. Alueen vanhin rakennus on vuonna 1909 rakennettu Käkelän asuinrakennus. Samaan pihapiiriin rakennettiin vuonna 1928 myös toinen asuinrakennus Osuuskaupan liikkeen toimiessa päärakennuksessa. Luhalahdentien pohjoispuolella vastapäätä Käkelän päärakennusta on 1910-luvulla rakennettu entinen Käkelän paja, joka vaihtoi omistajaa 1960-luvulla. Paja on siitä lähtien kuulunut toiseen kiinteistöön, jonka päärakennus on 1960-luvulla rakennettu tiilinen asuinrakennus.

Entisiä torppia kyläkeskustassa ovat muun muassa 1920-luvulla Vähä-Heikkilän osatalon läheisyydestä nykyiselle paikalleen siirretty Kujansuu, Keskinen sekä Heikkilä. Kaikkien asuinrakennukset ovat luultavasti peräisin 1920-luvulta. Kujansuun ja Keskisen torppien alkuperäinen asu on muuttunut, molempiin on rakennettu lisäosia. Heikkilän torpan vanha asuinrakennus on tyhjillään ja pihapiirissä on 1960-luvulla rakennettu uusi asuinrakennus.

Luhalahdentien pohjoispuolella kyläkeskustasta länteen sijaitsee Rintalan entinen torppa, jonka asuinrakennus on rakennettu 1920-luvulla. Pihapiirissä on 1950-luvulla rakennettu navetta sekä luultavasti 1970-luvulla rakennettu, edelleen toiminnassa oleva saha. Rintalaa vastapäätä Luhalahdentien eteläpuolella on 1940-luvulla rakennettu nuorisoseurantalo Ponsila. 1940-luvulla on rakennettu myös entisen Osuuskaupan länsipuolella sijaitseva Leppäkivi, jonka pihapiirissä eteiskamaritupa-tyyppisen asuinrakennuksen lisäksi on sauna ja ulkorakennuksia.

1920-luvulla Vähäröyhiön kyläkeskustassa aloittivat toimintansa posti, kauppa ja osuuskassa. Vuonna 1923 avattu postitoimisto siirtyi vuonna 1928 toimintansa aloittaneeseen Osuuskaupan myymälään. Sieltä se muutti kauppiaan mukana vuonna 1954 avattuun Tuusan kauppaan. Jonkin ajan kuluttua postille rakennettiin omat tilat ja vuonna 1991 se muuttui asiamiespostiksi entisen Osuuskaupan rakennuksessa toimineeseen Rantalan kyläkauppaan.

Ikaalisten Osuuskaupan myymälä aloitti toimintansa Röyhiössä Käkelän asuinrakennuksessa. Oma myymälä, Luhalahdentien pohjoispuolella sijaitseva Päivölän kiinteistö, valmistui vuonna 1932. Myymälän toiminta lopetettiin vuonna 1989, jonka jälkeen tilalle tuli Rantalan kyläkauppa. Nykyisin senkin toiminta on loppunut. Syksyllä 1954 rakennettiin entisen Osuuskaupan itäpuolelle Luhalahdentien pohjoispuolelle Tuusan talo ja kauppa, joka suljettiin tammikuussa 1982.

Sekä Luhalahdentien pohjois- että eteläpuolella on 1940-luvulla tai sen jälkeen rakennettuja asuinrakennuksia. Näistä esimerkkinä on Luhalahdentien ja Vähäröyhiöntien kulmassa Käkelän kiinteistöä vastapäätä sijaitseva Pajunen.

Vuonna 1926 perustetulle Saukonperän Osuuskassalle rakennettiin toimitalo vuonna 1965. Yksikerroksisessa tiilirakennuksessa on pankin toimitilat sekä yksi asunto. Kassa sulautettiin Ikaalisten Osuuspankkiin. Konttori lopetettiin vuonna 1997, minkä jälkeen tilalle tuli Kovelahden Osuuspankin toimipiste. Nykyisin se palvelee kahtena päivänä viikossa. Röyhiössä on toiminut myös Ikaalisten Säästöpankki. Konttori aloitti toimintansa vuonna 1965 ja sulki ovensa vuonna 1998.

Kyläkeskustan ja Luhalahdentien pohjoispuolella on 1800-luvun lopun ja 1960-1970-lukujen välillä syntynyttä asutusta. Lamminpohjantien varressa sijaitseva Joenniemi on rakennettu luultavasti 1800-luvun loppupuolella. Sitä on remontoitu ja laajennettu 1960-luvulla. Lamminpohjantien päässä on Salosen 1½-kerroksinen rintamamiestyyppinen asuinrakennus. Kiinteistön vanhin rakennus on luultavasti 1920-luvulla rakennettu sauna.

Sorvanperäntien varrella sijaitsee Ala-Nikkilän entinen torppa Järvenpää, jonka hirsinen päärakennus on valmistunut vuonna 1937. Lisäksi kiinteistöön kuuluu vuonna 1950 rakennettu hirsinen, maalaamaton navetta sekä yksinäisaitta. 1950-luvulla on rakennettu Sorvanperäntien länsipuolella Röyhiönjärven rannalla sijaitseva Moision eteiskamarituparakennus on rakennettu mahdollisesti 1950-luvulla. Sorvanperäntien itäpuolella Röyhiönjärven eteläpäässä on Niemen ja Talosen tilat. Niemen yksikerroksinen tiilinen, luultavasti 1960- tai 1970-luvulla rakennettu päärakennus sijaitsee peltomaisemassa pienellä mäellä. Sen eteläpuolella on Niemen tilasta lohkottu Talonen, jonka päärakennus on vuodelta 1967 ja karjarakennus vuodelta 1956.

Vähäröyhiön ja sen länsipuolella sijaitsevan Leutolan kylän eteläpuolella on Kyrösjärveen pistävä niemi, jossa on useiden kylien maita. Alueen eteläkärjessä Kalmaan tilan maihin kuuluvalla ranta- ja metsäalueella on Ämmänsaari. Pieni kallioinen Ämmänsaari on nykyisin niemi, jonka hiekkainen rinne nousee loivasti koilliseen. Asutus Ämmänsaaressa lienee alkanut jo kivikaudella, mutta pääasiassa asuinpaikkaa on pidettävä pronssi- ja varhaisrautakautisena. Kivikautisia löytöjä ovat liuskepala, kvartsikaavin ja muita kvartsiesineitä sekä kvartsi- ja kivilaji-iskoksia. Metallikautisia löytöjä ovat tasakantainen kvartsinen nuolenkärki ja sellaisen teelmä, saviastianpalasia sekä rautakuonaa. Kaivauksissa löytyi myös ilmeisesti rakennuksen seinien tukipaalujen jättämiä jälkiä. Paikka on harvinainen löytö sisämaan järvialueelta. Nykyisin alueen rannoilla on kesämökkejä. Keskellä niemeä ovat mm. mahdollisesti Vähäröyhiöön kuuluvat Mäntyniemen ja Remulan talot, jotka ovat 1½-kerroksisia rintamamiestaloja. Remula on rakennettu vuonna 1950. Näistä itään sijaitseva Kallioniemen talo on rakennettu Vähä-Heikkilän kantatalon pihapiiristä puretun mummonmökin hirsistä.

Kartat: Isojakokartta 1800. Hämeen maanmittauslaitoksen arkisto, Hämeenlinna.

Maarekisterikirjat isojaosta vuoteen 1989. Hämeen maanmittauslaitoksen arkisto, Hämeenlinna.

Asumalahti, Kaarlo 2001: Asumalahden suvun vaiheita kolmella vuosisadalla. Kirjapaino Painomusti Oy, Ikaalinen.

Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I. Vuoteen 1640. Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1996.

Ikaalisten entisen emäpitäjän historia II 1641-1721. Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta, Parkanon kaupunki. Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 1999.

Koskelo, Jaakko – Lammi, Leo (toim.): Kyliltä kerrottua. Ikaalisten kyläkirja. Ikaalinen-Seuran julkaisuja. Ikaalisten Kirjapaino Oy, Ikaalinen 1991.

Kotiseutumme Ikaalinen-Kihniö-Kuru-Parkano 1999-2000. Oy Botnia-Foto Ab. Oy Arkmedia Ab, Vaasa 2000.

Kyrösselän takaa. Röyhiö kertoo ja tarino. Röyhiön kyläkirja. Röyhiön kyläseuran julkaisu. Painomusti Oy, Ikaalinen 1999.

Pirkanmaan seutukaavoitus. Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. Julkaisu B 174. Tampereen seutukaavaliitto 1990.

Suomen pienviljelijät III. Satakunta. Turunmaan kirjakustantajat. Turun keskuskirjapaino, Turku 1968.