Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu otsikossa mainittu maakaapelointisuunnitelma. Suunnitelman mukaan osoitteessa Korvolantie 62 sijaitsevalle kiinteistölle kulkevaksi suunniteltu valokuitukaapeli asennettaisi pihatien länsi- ja eteläreunaan, olemassa olevan, valaistukseen liittyvän sähkökaapelin ja tien keskiviivan väliin. Käytännössä uusi valokuitukaapeli asennettaisi sorapäällysteisen pihatien tierakenteeseen.
Maakaapelireitin välittömässä läheisyydessä, suunnitelmissa mainitun pihatien lounaispuolella, sijaitsee kiinteä muinaisjäännös Vuorela (536010007). Kyseessä on peltosaarekkeessa sijaitseva, ajoittamaton, maansekainen kiviröykkiö. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §).
Tutustuttuaan kaapelointisuunnitelmaan maakuntamuseo toteaa, että maakaapeli on mahdollista asentaa esitetyn suunnitelman mukaisesti pihatien länsi- ja eteläreunan tierakenteeseen. Muinaisjäännöksen läheisyydessä kaivutyö tulee kuitenkin tehdä arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tai suunnitelmamuutosten tarve (MML 14 §). Valvontaa vaativa linjanosa käy ilmi lausunnon liitekartasta 1. Arkeologisia tutkimuksia voidaan tehdä pääsääntöisesti vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita ja muita Museoviraston ohjeita. Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella.
Muulta osin maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa.