Tutkimushanke Jälkkäri - Jälleenrakennuskauden yhtenäisten pientaloalueiden säilyneisyyden selvitys 2020
TakaisinPerustiedot
-
Kunta:Tampere
Nimi:Jälkkäri - Jälleenrakennuskauden yhtenäisten pientaloalueiden säilyneisyyden selvitys 2020Hankkeen tyyppi:Rakennusinventointi
Muu
Hankkeen lyhyt kuvaus:Tässä työssä on selvitetty Tampereen yleiskaava 2040 arvokkaiksi merkittyjen jälleenrakennuskauden pientaloalueiden ominaispiirteitä ja säilyvyyttä. Työ syventää yleiskaavan taustaselvitystä vuodelta 2016 (Yhtenäisten pientaloalueiden arvoselvitys – Jälleenrakennuskausi). Selvitys on tehty Tampereen kaupungin asemakaavoituksessa 2019-2021 asemakaavoituksen ja Pirkanmaan maakuntamuseon aloitteesta. Selvityksen laatimisesta on vastannut suunnittelija Ville Ruokosenmäki apunaan toimistoarkkitehti Heidi Sumkin. Työtä on ohjannut asemakaavoituksen ja yleiskaavoituksen asiantuntijoista koottu työryhmä, ja selvitystä ovat työn aikana kommentoineet Pirkanmaan maakuntamuseon rakennustutkijat.Tarkasteltaviksi alueiksi on valikoitu edellisestä selityksestä parhaiten säilyneet, 1- ja 2-luokan osat. Alueita on edellisen selvityksen lisäksi arvotettu tarkentamalla analyysiä rakennusten, kasvillisuuden ja näkymien osalta.
Jälleenrakennuskauden pientaloalueet ovat rakentuneet 2. maailmansodan jälkeen. Sotaa paenneiden evakoiden ja kaupungistumisen aiheuttamien paineiden myötä kaupunkien asuntotarve kasvoi nopeasti. Tämän tarpeen täyttämiseksi kaupungit kaavoittivat esikaupunkimaisia alueita ydinkeskustan ulkopuolelle, usein maanviljelyskäytössä tai luonnontilassa olleelle maalle. Alueet ovat yleensä pientalovaltaisia, tontit suuria ja kasvillisuus runsasta.
Jälleenrakennuskauden asuinalueiden arvot liittyvät toisaalta yhtenäiseen, usein paikallisiin tyyppitaloihin pohjautuvaan rakennuskantaan ja toisaalta laajoihin, vihantiin tontteihin. Näiden arvojen säilymistä uhkaavat rakennuksiin kohdistuvat asiantuntemattomat korjaus- ja muutostyöt sekä tonttien jakaminen taloudellisen hyödyn saamiseksi. Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää rakennusperinnön, muinaisjäännösten ja maiseman huomioimista osana kaavoitusta ja kestävää maankäyttöä. Rakennetun ympäristön inventoinnit ovatkin suunnittelun, päätöksenteon ja kuntalaisten tiedonsaannin kannalta tärkeää perustietoa, jota viranomaistahojen tulisi tuottaa, ylläpitää ja päivittää jatkuvasti. Jälkkäri-selvitys toimii työkaluna arvioitaessa niitä maankäytön muutoksia, joita näille arvoalueille voidaan kohdistaa niiden arvojen kärsimättä. Lisäksi toivomme selvityksen tuovan myös alueiden asukkaille tietoa asuinympäristönsä arvoista ja tavoista ylläpitää näitä arvoja.
Vastuutaho/vastuuhenkilö:Tampereen kaupunki / MaankäytönsuunnitteluHankkeen loppupvm:18.01.2021
Alueet
-
Kunta Tunnuskuva Kunta Vanha kunta Nimi Alueluokka Aluetyyppi
AvaaTampere
Ikuri (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Irjala (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Jokipohja (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Järvensivu (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Kalkku itäosa (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Kalkku länsiosa (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Niemi (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Pappilan itäosa (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Rahola (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Ruotulan länsiosa (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
AvaaTampere
Uudenkylän länsiosa (yhtenäinen jälleenrakennuskauden pientaloalue) Kulttuurihistoriallisesti arvokas aluekokonaisuus
Rakennetun ympäristön kohteet
-
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaTampere
Kukkoinkivenkatu 7 Kukkoinkivenkatu 7 asuinkiinteistö