Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu otsikossa mainittu, päivitetty kaapelointisuunnitelma. Maakuntamuseo on antanut lausunnon aiemmasta, laajemmasta suunnitelmasta 8.12.2016 (DIAR: 419/2016) ja edellyttänyt Mattilan muinaisjäännösalueelle (mj-tunnus 536010013) suunniteltujen kaapelilinjojen tutkimista arkeologisin koekaivauksin ennen suunnitelman hyväksymistä. Koekaivausraportti (Mikroliitti Oy, 2017) on toimitettu maakuntamuseoon.
Maakuntamuseo on tutustunut em. päivitettyyn suunnitelmaan sekä raporttiin ja neuvoteltuaan asiasta Museoviraston kanssa toteaa seuraavaa. Muinaisjäännösrajauksen länsipuolelle, pellolle suunniteltu lounais-koillissuuntainen kaapelilinja voidaan toteuttaa ilman arkeologisia toimenpiteitä. Ko. linjasta itään, muinaisjäännösalueelle erkaneva, piha-alueen länsilaidalla sijaitsevalle pylväälle liitettävä kaapelihaara on mahdollista toteuttaa esitetyn ehdotuksen mukaisesti seuraavilla ehdoilla.
Pellonreunan ja pylvään välinen linjaosuus tulee ennen kaivutöiden aloittamista tutkia arkeologisena kaivauksena; tutkittavan kaistan leveyden on oltava vähintään 1 m. Kaivauksessa tulee dokumentoida mahdollisimman tarkasti muinaisjäännökseen liittyvät kiinteät rakenteet, löydöt ja muut ilmiöt; myös löytöjen ja näytteiden talteenotto on tehtävä laatuohjeiden vaatimalla tarkkuudella. Näytteiden analyysit ovat osa tutkimusta.
Pellolle sijoittuva kaapelihaaran osuus on kaivettava arkeologin valvonnassa. Myös muinaisjäännösalueella sijaitsevien sähköpylväiden poistamiseen tai uusimiseen mahdollisesti liittyvät kaivutyöt tulee suorittaa arkeologin valvonnassa. Jos valvonnan yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, kaivutyö keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet ja arvioidaan jatkotutkimusten tarve (MML 14 §).
Arkeologisia valvontatutkimuksia voidaan pääsääntöisesti tehdä vain lumettomissa olosuhteissa, sulan maan aikana. Myös edellä mainitut sivuhaaran kaivaukset muinaisjäännösalueella tulee ehdottomasti suorittaa lumettomissa olosuhteissa ja maan ollessa sula. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita ja muita Museoviraston ohjeita. Työhankkeeseen liittyvistä tutkimuskustannuksista vastaa hankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella.