Pirkanmaan maakuntamuseolle on toimitettu otsikossa mainittu suunnitelma. Palomäentie 3 on osa Pyynikinrinteen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja kuuluu sen alkuperäiseen rakennuskantaan. Rakennuksen on suunnitellut Birger Federley 1919. Rakennus on suojeltu 1987 vahvistetussa asemakaavassa merkinnällä sr-3: "Kaupunkiukuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy".
Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun aineistoon ja toteaa seuraavaa. Palomäentie 3:n asuinrakennuksen ulkoseinät ovat kokeneet historiansa aikana useita värimuutoksia. Värimuutos on mahdollinen, mutta valittavan värin tulisi olla rakennuksen rakennusaikakaudelle ja tyylille ominainen. Vaalea harmaa on värinä mahdollinen. Katemateriaalina on ollut tiili. Kate peittää myös toisen kerroksen seinät, joten sillä on merkittävä rooli rakennuksen julkisivuissa. 1900-luvun alussa tiilikatteet ovat olleet punaisia, tummanharmaa tiilikate on rakennukselle vieras. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että perinteinen punainen tiilikate on rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen mukainen ratkaisu.