Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaavan tavoitteena on korvata viisi 1970-luvun kerrostaloa uudisrakennuksilla. Kaava-alue rajautuu Lapin pientaloalueen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja Koukkuniemen vanhainkodin arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriym-päristöön.
Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta lausunnon (DIAR: 272/2014), jossa maakuntamuseo totesi, että hanke ei saa vaarantaa Lapin kaupunginosan ja Koukkuniemen kulttuuriympäristön arvoja. Arvot on tuotu esiin Lapin rakennetun ympäristön inventoinnissa, Koukkuniemen kaupunkikuvallisessa selvityksessä ja Tampereen keskustan rakennettu ympäristö 2012 -selvityksessä. Edellä mainitut selvitykset tulisi huomioida kaavan lähtöaineistoina ja tuoda esiin kaavaselostuksessa esimerkiksi kohdassa 3.2.3 – Muut suunnitelmat ja selvitykset. Muilta osin kaavaselostuksessa on tuotu hyvällä tavalla esille kaava-alueen kulttuuriympäristöä ja sen arvoja, ja kaavan vaikutuksia on esitetty myös asianmukaisin kuvasovittein.
Kaavaluonnos mahdollistaisi kaava-alueen rakennusten määrän kasvun kahdella sekä rakennusten kerrosluvun noston nykyiseen verrattuna. Muutoksen vaikutuksia Lapin pientaloalueelle on kuitenkin onnistuttu vähentämään rakennusten sijoittelulla. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että nykytilaan verrattuna kaavan vaikutukset Lapin kulttuuriympäristöarvojen kokonaisuudelle eivät ole niin merkittäviä, että hanke ei olisi mahdollinen. Lisäksi maakuntamuseo toteaa, että kaavamuutoksen vaikutukset eivät ole merkittäviä Koukkuniemen arvoalueen tai Näsijärven maisemien osalta. Mikäli hanke etenee kaavaluonnoksessa esitettyjen periaatteiden mukaisesti, kaavaehdotusta ei ole välttämätöntä toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakun-tamuseoon.