leikkauskohdasta, josta on löydetty merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta. Lähiympäristössä on

tehty myös muita samalle ajalle liittyviä löytöjä mm. Haihunkoskelta ja Lallinmäen eteläpuolella

olevalta Siukolan tilan pellolta.

Historiallisen ajan ja nykypäivän rakenteiden alkuna voidaan pitää vuotta 1874, jolloin Akaan

höyrysaha (oik. Akkas Ångsågs Ab) osti Haihunkosken kylän Harkin tilan, johon kuului maita

Tarpianjoen eteläpuolelta mm. nykyinen Lallinmäen alue. Tilan osto oli tehtaan toiminnalle tärkeä,

koska edellisenä vuonna perustettu saha sijaitsi vuokramaalla vastapäätä Lallinmäkeä. Sahan

ensimmäinen sijoituspaikka oli sinänsä huono, koska Tarpianjoen virtaus haittasi tukkien saantia

sahalle. Ongelma pyrittiin ratkaisemaan kaivamalla kanava niemen poikki, jolloin virtaus heikkenisi

sahan kohdalla. Harkin tilan osto toi myös sahalle lähellä olevaa maata, jota voitaisiin käyttää

sahan työntekijöiden asuttamiseen. Sahan ja koko Viialan ensimmäiset teollisuustyöväenasuinalueet

olivat sahan vieressä oleva Nokela ja Tarpianjoen eteläpuolella oleva Lallinmäki. Kolmas asuinalue

oli Möljän alue, joka ilmeisesti sijaitsi sahan uuden paikan yhteydessä. Paikalle rakennettiin

lastulevytehdas 1960-luvulla. Paikasta käytettiin myös termiä Möljänmäki, joka on kuitenkin

kadonnut maisemasta 1900-luvun aikana. Sanana Möljä viittaa laivoihin ja satamakulttuuriin ja on

tunnettu sisävesien lisäksi Pohjanlahden rannikolla. Sana möljä viittaa laituriin.

Ensimmäiset työväen asunnot nousivat Lallinmäelle jo vuonna 1874. Harkin maiden lisäksi

hyödynnettiin kylässä olevaa Harkin tilakeskuksen asuinrakennusta, jossa tehdas avasi kaupan

vuonna 1875. Sahan synnyttämä Lallinmäen vanha asutus keskittyi tiiviisti alueen korkeimman

kohdan tuntumaan. Tällöin suurin osa länsirinteestä oli peltoviljelyssä ja puustoa oli lähinnä kanavan

varrella, jossa kasvoi jo suuria lehmuksia. Osa vanhoista rakennuksista oli suuria vuokrakasarmeja.

Rakenteissa hyödynnettiin mm. sahan laudanpätkiä, joista mm. Rantalehto on rakennettu.

Korkeimmalla paikalla oli 1900-luvun vaihteesta alkaen aina 1960-luvulle saakka palokunnan talo,

joka purettiin viimeisten kerrostalojen tieltä. Paikalla on nykyisin talvisotaan viittaava muistokivi.

Miesten kokoontumispaikaksi oli ilmeisesti ilmoitettu juuri palokunnan talo, jota ei kivessä ole

huomattu mainita. Nykyinen maisema alkoi muodostua vasta sotien jälkeen, jolloin uusi omistaja

kauppaneuvos Kilpinen rakennutti pellolle nykyiset kerrostalot. Ne olivat Viialan ensimmäinen

kerrostaloryhmä. Toinen huomattava Kilpisen aikana tullut asuinalue oli Oopakan alue, joka myös

sijoittuu yhtiön omistaman Harkin tilan maille. Sen kaava saatiin vahvistettua vuonna 1947.

Yhtiö piti rakentamisen lisäksi hyvää huolta alueesta ja sen viihtyvyydestä. Schaumannin aikana,

1960-luvun alkupuolella, Lallinmäelle laadittiin puutarhasuunnitelma, jonka pohjalta nykyistä

maisemaa on osittain rakennettu. Tällöin työvoimaa riitti Lallinmäen istutusten ja pihojen

hoitamiseen. Toisaalta yhtiössä oli tiukka hierarkia, joka heijastui Lallinmäen asuntoihin ja niiden

jakoperusteisiin. Rivitalo oli tarkoitettu johtohenkilöille ja sisäinen hierarkia määräsi myös asunnon

koon kerrostaloissa. Ilmapiiri ympäristön suhteen alkoi muuttua 1970-luvulla. Monessa mielessä

näkyvänä ja aikaa hyvin kuvastavana esimerkkinä olilvat kolme viimeistä elementtirakenteista

kerrostaloa. Kerrostalot rakennettiin vuosina 1970 ja 1975 ja ne olivat arava –tuotantoa. Kahteen

ensimmäiseen oli mahdollista tehdä pohjakerrokseen autotallit. Samaan aikaan arava –säännöt

muuttuivat ja viimeisen kerrostalon kohdalla autotallit oli jätettävä pois. Niiden tilalle ideoitiin

kunnassa päiväkoti, jonka rakennushallitus ja sosiaalihallitus hyväksyivät. Uusi vaihe alkoi 1990-

luvulla, jolloin kerrostaloista muodostettiin itsenäisiä asunto-osakeyhtiöitä ja niille erotettiin omat

tontit.

niemekkeen, jota vesistö rajaa kolmelta suunnalta. Leveän niemekkeen kärjessä on lisäksi vuonna

1874 kaivettu kanava, joka erottaa niemekkeen pään omaksi Ripasaari –nimiseksi saareksi. Joenvarret

ja järvenpuolen rannat ovat reheviä ja alavia ns. vesijättömaita. Maastollisesti niemekkeen korkein

kohta on sen itälaidalla lähellä järvenrantaa. Kalliopohjainen mäki nousee noin 10 metriä

Jumusenselkää korkeammalle. Ripasaari on huomattavan alavaa ja suurelta osin luonnontilaista

lehtimetsää. Alava maa-alue jatkuu Tarpianjoen pohjoispuolella, jonne höyrysaha perustettiin alun

perin. Nykyisin paikalla on uusi omakotitalo ja runsaasti koivuvaltaista lehtimetsää. Lallinmäen

eteläpuolella on kapea vyöhyke omakotiasutusta, jonka jälkeen ovat Haihunkosken kylän rantapellot.

Alue on puistomainen ja rakennukset on sijoitettu alueelle väljästi ja ne muodostavat omat selkeät

ryhmänsä. Alue on pääsääntöisesti nurmikenttää, jolle on istutettu useita pihapuita mm. lehmuksia,

pihlajaa, jaloja havupuita ja terijoen salava. Istutettu puusto on nuorta, mahdollisesti 1960-luvun

puutarhasuunnitelman peruja. Alueen reunamilla, jotka rajautuvat vesistöön on enemmän

luonnontilaista koivikkoa ym. Kanavan varrella on muutamia todella kookkaita ja vanhoja

metsälehmuksia, jotka ovat ehkä istutettuja.

1940-luvun kerrostalot:

Viialan ensimmäisissä monikerroksissa kerrostalossa on kellari, kolme asuinkerrosta ja vintti.

Rakennuksessa on liuskekivellä vuorattu betonisokkeli. Tiilirunko on vuorattu vaalealla

roiskerappauksella. Satulakatto on katettu tiilikuvioidulla profiilipellillä. Ikkunat ovat

alumiinipintaiset ja harmaaksi maalatut, tuuletusikkuna oikeassa laidassa. Rakennuksen päädyissä

on kookas, maahan ulottuva erkkeri, jonka kulmassa on joka kerroksessa pieni parveke. Kerrostalot

valmistuivat vuonna 1945. Rakennuksia on kunnostettu 1990-luvulla. Suurimmat ulkonäköön

vaikuttavat muutokset ovat tapahtuneet sisäänkäyntien kohdalla, jossa aikakauden yksinkertaiset

ovien suojakatokset ja ulko-ovet on korvattu harjakattoisilla, omakotimaisilla, koristeellisilla ja

puurakenteisilla avokuisteilla. Parvekkeiden verhoukseen on käytetty kyllästettyä puuta.

Rivitalo 1960-luvulta:

Arvo-alueen eteläosaan, Tarpianjoen rannalle, rakennettiin ketjumainen rivitalo vuosina 1961-62.

Rivitalon on suunnitellut arkkitehti Veikko Raitinen. Rivitalossa on viisi asuntoa. Jokainen asunto

on osittain 2-kerroksinen. Rakennuksessa on betonisokkeli, asuntojen väliseinät ja päädyt ovat

puhtaaksi muurattua tiiltä. Julkisivuissa on käytetty pysty- ja vaakapanelointia. Aiemmin julkisivussa

oli mineriittiä joka kuitenkin poistettiin vuonna 1999 tehdyn remontin yhteydessä. 1-kerroksisessa

osassa on loiva satulakatto ja 2-kerroksisessa osassa on käytetty pulpettikattoa. Katemateriaalina

on punaiseksi maalattu saumattu pelti. Alkuperäinen kate oli galvanoitu pelti ja katon rännit olivat

kuparipeltiä. Huoneistoihin kuuluu lisäksi takka. Vuonna 1999 asuntojen yhteydessä oleviin

autotalleihin haettiin lupaa, että autotallin saisi muuttaa saunaksi, pesuhuoneeksi ja

kodinhoitohuoneeksi. Samalla haettiin lupaa julkisivumuutokseen. Rivitalo oli valmistuessaan

ajanmukainen ja moderni kokonaisuus. Käytetyt materiaalit, tiili, mineriitti ja kuparipelti olivat

tyypillisiä aikakaudelle. Rakennuksen ketjumainen muoto oli myös ajalle tyypillinen tehokeino.

Rakennus on edustava näyte ajan rakentamisesta. Rakennuksen alkuperäisen ulkoasun säilyttäminen

olisi ollut suotavaa.

1970-luvun kerrostalot:

Toisen ryhmän kerrostaloista muodostavat kolme elementtirakenteista kerrostaloa, joissa on

maanpäällinen pohjakerros ja kolme asuinkerrosta Kerrostalot rakennettiin vuosina 1971-1975.

Talot olivat puolikunnallista aravatuotantoa, jossa olivat mukana Schauman Oy ja Viialan kunta.

Kunnan osaksi tuli 50 % osakkeista. Vuonna 1971 valmistuneissa kerrostaloissa on säilynyt

toistaiseksi alkuperäinen harjattu betonielementti, joka pohjakerroksessa on väriltään tummanharmaa.

Niiden pohjakerroksessa ovat lisäksi autotallit. Kerrostaloista viimeinen, vuonna 1975 valmistunut

rakennus poikkeaa kahdesta edellisestä. Omaksi yhtiöksi erottamisen jälkeen rakennuksessa on

tehty laaja julkisivukorjaus 2000-luvun alkupuolella. Julkisivuksi tuli puhtaaksimuurattu kellertävä

kahitiili, jolloin ulkoasu muuttui suuressa määrin. Kaksi muuta korjataan lähivuosina.

Viimeinen kerrostalo poikkesi kahdesta edellisestä myös siinä, että aravasääntöjen muuttumisen

vuoksi rakennukseen ei ollut enää mahdollista rakentaa autotalleja. Tällöin syntyi poikkeuksellinen

ratkaisu sijoittaa pohjakerrokseen lastentarha. Suunnitelman hyväksyivät asuntohallitus ja

sosiaalihallitus. Nykyisin kerrostalot on muutettu omiksi osakeyhtiöiksi.

Muistokivi:

Lallinmäen korkeimmalle paikalle on pystytetty muistokivi talvisotaan lähdön muistoksi. Kivessä

lukee “Tältä paikalta Viialan miehet lähtivät 14.10.1939 puolustamaan isänmaataan.”

jossa on eri-ikäistä puustoa ja pensaskasvillisuutta. Vanhempien kerrostalojen ympäristöä on

koristeltu nykyajan kasvillisuudella. Kanavan varrella kasvaa huomattavan kookkaita vanhoja

lehmuksia. Alueesta laadittuihin puutarhasuunnitelmiin ei ole tutustuttu. Alueen kehittämisessä ne

olisi hyvä huomioida.

Lallinmäen alueen nykytila, rakennukset ja väljä maisematila, tulisi ehdottomasti turvata. Viime

vuosien julkisivukorjaukset ovat muuttaneet kaikkien rakennusten ulkoasua. Jatkossa rakennusten

muutoksissa tulisi käyttää enemmän harkintaan ja niiden pitäisi olla enemmän palauttavia kuin

ulkoasua muuttavia. Materiaaleihin ja rakenteisiin tulisi kiinnittää enemmän huomioita.