Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Kaavan tavoitteena on tarkistaa kaava-alueella sijaitsevan ravinto-lan paikka sekä arvioida ravintolan laajennusmahdollisuuksia.
Kaava-alue sijoittuu Hämeensillan kupeeseen, sen itäpuolelle. Aluetta koskee vuonna 2014 tehty Tampereen keskustan osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi, joka tulee mainita kaavaselostuksessa. Koskiuoman pengertäminen ja ravintolan rakentaminen ja laajentaminen ovat muokanneet 1900-luvun kulu-essa paikkaa siinä määrin, ettei kaavasuunnitelma edellytä tapauksessa arkeo-logista selvitystä.
Kaava-alueella kohtaavat Hämeenkadun, Hämeensillan ja Keskustorin sekä Tammerkosken valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Tammerkoski kuuluu myös kansallismaisemiimme. Lisäksi Koskipuistolla on eri-tyistä puistohistoriallista arvoa ja kaavoituksen kohteena olevalla ravintolara-kennuksella on kulttuurihistoriallista arvoa. Rakennus on suojeltu voimassa olevassa asemakaavassa.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että kaavan tavoitteet ovat lähtökohtaisesti mahdollisia. Kaavaluonnoksessa on pyritty huomioimaan alueen kulttuuriympä-ristön arvot erinomaisesti. Kaavaselostusta on kuitenkin vielä tarpeen täydentää niin, että suojelun kohteena olevat ravintolarakennuksen arvokkaat ominaispiir-teet käyvät selkeästi ilmi. Kaavaehdotus tulee toimittaa lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.