Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on ottanut asiaan kantaa aiemmassa, Pyynikin Trikoon korjaamonpihan rakennuksen purkamista koskeneessa lausunnossaan (DIAR: 253/2018). Tuolloin maakuntamuseo totesi, että vanhan konttorirakennuksen suojelumerkintä sr-33 koskee myös konttorirakennuksen eteläseinällä sijaitsevaan lastauslaituriin liittyvää puista rakennusta, joka sijaitsee konttorin ja vanhan voimalaitoksen (rakennus 217) kulmauksessa. Maakuntamuseo totesi, että mikäli rakennuksen kunnon katsotaan olevan peruste rakennuksen purkamiselle, rakennuksen kunnosta tulee laatia asianmukainen kuntoselvitys, jonka pohjalta tilannetta voidaan arvioida. Lisäksi rakennuksesta todettiin tarvittavan asemakaavatasoista inventointitietoa. Rakennus on inventoitu, mutta inventointikorttia ei ole ollut saatavissa.
Rakennuksen 217 puuosasta on nyt saatu uutta tietoa. Rakennuksesta on laadittu asianmukainen kuntoselvitys, jonka mukaan rakennuksessa on merkittäviä vaurioita. Niiden kunnostamisen jälkeen rakennuksen alkuperäisyysaste jäisi vähäiseksi. Lisäksi kiinteistön inventointiaineistot ovat löytyneet. Niiden perusteella kyseisellä, oletettavasti 1940-luvulla rakennetulla pienellä lastauslaituriin liittyvällä tilalla ei ole niin merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa, että rakennuksen kunnostaminen olisi tässä tilanteessa välttämätöntä.
Tarkentuneiden tietojen perusteella Pirkanmaan maakuntamuseo ei vastusta Pyynikin Trikoon rakennuksen 217 puuosan purkamista.
Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on ottanut asiaan kantaa aiemmassa, Pyynikin Trikoon korjaamonpihan rakennuksen purkamista koskeneessa lausunnossaan (DIAR: 253/2018). Tuolloin maakuntamuseo totesi, että vanhan konttorirakennuksen suojelumerkintä sr-33 koskee myös konttorirakennuksen eteläseinällä sijaitsevaan lastauslaituriin liittyvää puista rakennusta, joka sijaitsee konttorin ja vanhan voimalaitoksen (rakennus 217) kulmauksessa. Maakuntamuseo totesi, että mikäli rakennuksen kunnon katsotaan olevan peruste rakennuksen purkamiselle, rakennuksen kunnosta tulee laatia asianmukainen kuntoselvitys, jonka pohjalta tilannetta voidaan arvioida. Lisäksi rakennuksesta todettiin tarvittavan asemakaavatasoista inventointitietoa. Rakennus on inventoitu, mutta inventointikorttia ei ole ollut saatavissa.Rakennuksen 217 puuosasta on nyt saatu uutta tietoa. Rakennuksesta on laadittu asianmukainen kuntoselvitys, jonka mukaan rakennuksessa on merkittäviä vaurioita. Niiden kunnostamisen jälkeen rakennuksen alkuperäisyysaste jäisi vähäiseksi. Lisäksi kiinteistön inventointiaineistot ovat löytyneet. Niiden perusteella kyseisellä, oletettavasti 1940-luvulla rakennetulla pienellä lastauslaituriin liittyvällä tilalla ei ole niin merkittävää kulttuurihistoriallista arvoa, että rakennuksen kunnostaminen olisi tässä tilanteessa välttämätöntä.Tarkentuneiden tietojen perusteella Pirkanmaan maakuntamuseo ei vastusta Pyynikin Trikoon rakennuksen 217 puuosan purkamista.