Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut otsikossa mainittuun metsänkäyttöilmoitukseen. Ilmoituksen ja liitekartan perusteella kyseessä on Ylöjärvellä sijaitsevalla tilalla (Niemi, 980-451-2-65) tehtävä uudistushakkuu.
Suunniteltujen hakkuiden alueella, kuvion 45.0 alueella, sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös Kaitalahti (Kaitala) (muinaisjäännösrekisteritunnus 1000001947). Historialliselle ajalle ajoittuva kylänpaikka sijaitsee Niemen talon pohjoispuolella olevalla mäellä, mäen metsäisellä lakitasanteella (liitekartta 1). Kohde on täysin ehjä ja kajoamaton 1700-luvun autioitunut kylätontti, jolla on näkyvissä talon perustuksia, kiukaiden raunioita ja kuoppia. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 §).
Muinaisjäännös tulee huomioon muinaismuistolain edellyttämällä tavalla metsänhakkuussa. Kylänpaikkaa liittyvät rakenteet on merkittävä maastoon ennen hakkuun alkua, ja tieto kohteen sijainnista on oltava kaikkien hakkuualueella toimivien tiedossa. Ennen hakkuun alkamista tulee hyvissä ajoin olla yhteydessä Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija Kirsi Luotoon (kirsi.luoto@tampere.fi, puh. 0405201281), joka tulee paikalle tekemään rakenteiden maastomerkinnät lumettomana ajankohtana.
Hakkuu tulee tehdä kantavan maan aikana. Hakkuun yhteydessä kaikki rakenteiden päällä ja välittömässä läheisyydessä kasvavat puut suositellaan poistettaviksi. Muinaisjäännösalueella ei saa kuitenkaan liikkua työkoneella, vaan hakkuu on tehtävä mieluiten metsurityönä. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee hakkuu tehdä koneellisesti niin, ettei koneella vahingoiteta muinaisjäännösalueen pintamaata tai maan pinnalle näkyviä rakenteita. Kaadettujen puiden kantoja ei saa poistaa muinaisjäännösalueelta. Hakkuutähteet on korjattava pois muinaisjäännösalueelta mahdollisimman pian hakkuun jälkeen. Alueen ajolinjat sekä puiden ja hakojen varastointi tulee sijoittaa etäälle suojelukohteesta. Maahan kajoavia toimenpiteitä (auraus, ojitus, laikkumätästys) ei saa tehdä muinaisjäännösalueella.
Maakuntamuseo suosittelee tutustumaan Museoviraston verkkosivuilla oleviin metsänkäsittelyohjeisiin: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet.
Hakkuiden etäisyys lähialueen toiseen kiinteään muinaisjäännökseen, Niemi 2 -nimiseen kivilatomukseen, on riittävä eikä maakuntamuseolla ole niiltä osin huomautettavaa hakkuusuunnitelmasta.