Kuvaus:
Mäkelän jo 1980-luvun alusta omistama Kotipirtti-niminen kiinteistö sijaitsee peltojen keskellä, Mustikkaniemen tuntumassa. Lounaassa tontti rajoittuu Tohloppijärven rantaan, ja tonttiin kuuluu kolmiomainen kappale ranta-aluetta. Koillisessa kulkee Epilänkatu. Luoteessa ja idässä on peltoalue, jossa aikoinaan Epilän konepaja testasi maatalouskoneitaan. Pihassa on patsaana alun perin Winterin alueella ollut "Kehräävä nainen". Asuinrakennus on kaksikerroksinen ja hirsirunkoinen. Rakennusta on pidennetty itään jo melko pian valmistumisen jälkeen. Tontilla on myös puurakenteinen saunarakennus, joka on yhä alkuperäisen mallinen. Koilliskulmassa on betonirakenteinen, tasakattoinen autotallirakennus. Pihassa on muutamia isompia puita sekä istutuksia.
Historia:
Tontti on ollut Kaarilan maita, toisin sanoen Thunebergin omistama. Epilän konepaja on hankkinut pellot 1900-luvun alussa valmistamiensa maatalouskoneiden koepelloiksi. Päärakennuksen ensimmäisen osan valmistumisvuosi ei ole selvillä, mutta rakennuspiirustukset mainitsevat vuosia 1926-28. Laajennos on tehty vuonna 1935 piirustuksien päiväyksen mukaan. Epilänkatu on ennen tunnettu Kyrön maantienä tai vanhana Vaasantienä. Kunnallistekniikka on tullut alueelle 1952 jatkuen Lamminkylään eli nykyiseen Lamminpäähän asti. Kyläläiset muistavat yhä "väärämännyn", joka kookkaana ja avoimella paikalla sijaitessaan toimi maamerkkinä. Mänty kaadettiin 1952 viemäritöiden yhteydessä.
Ympäristö ja pihapiiri:
Mäkelän omistama Kotipirtti on peltojen keskellä yksinäisyydessä. Luoteessa näköetäisyyden päässä on tenniskenttä, sekä tästä hiukan koilliseen yleinen matonpesupaikka. Luode-itä-suunnissa kohoavat Epilänharjun rinteen pääosin 1970-80-lukujen tasakattoiset rakennukset. Mukana on muutamia 1920-30- lukujen taitteesta olevia taloja.
Kirjalliset lähteet:
Eläköön Epilä, kiinteistön asiapaperit
Suulliset lähteet:
Merja Mäkelä. Kaarina Vehkanen, Heikki Linkova