Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmin antanut hanketta koskien lausunnot diar. 340/2021 ja 485/2021. Aiempaan aineistoon verrattuna uusia elementtejä suunnitelmissa ovat vesihuoltolinjan taloliittymä ja rakennuksen eteläpuolelle suunniteltu pysäköintialue. Rakennuksen yhteyteen suunniteltu terassi on nyt siirtynyt lounaispuolelta koillispuolelle. Maakuntamuseo on tutustunut sille toimitettuun uuteen aineistoon ja toteaa seuraavaa.
Kunnostettavan rakennuksen kaakkoispuolella sijaitsee muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, Haihunkoski 2 (mj-tunnus 1000006743). Kohde on historiallisen ajan myllyn-, sahan- ja voimalaitoksenpaikka. Kiinteän muinaisjäännöksen ja sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu niihin kajoaminen ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa on kielletty (MML 1 ja 4 §). Lisäksi Rautatienkadun länsipuolella sijaitsee mahdollinen muinaisjäännös, Viialan kylän ja kartanonpaikka (mj-tunnus 1000019475). Nyt esitetyssä suunnitelmassa kiinteistön vesi- ja viemärilinjojen taloliittymät on esitetty kulkevaksi rakennukselle johtavaa pihatietä pitkin ja tien reunassa. Rakennuksen päätyyn on suunnitteilla pysäköintialue, joka lähimmillään sijoittuu noin 15 m päähän muinaisjäännöksestä. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että nyt esitetyt vesihuoltolinjan ja pysäköintialueen sijaintipaikat ovat arkeologisen kulttuuriperinnön osalta hyväksyttävissä.
Kokoontumistilaksi kunnostettavan rakennuksen terassin ja pihan siirto koillispuolelle on hyvä ratkaisu. Pihatilasta muodostuu itsenäisempi kuin aikaisemmassa suunnitelmassa, jossa piha jäi rakennuksen ja länsipuolella olevan omakotitalon väliin. Pysäköintialue ja terassi ovat hyvin vähäinen muutos rakennuksen ominaispiirteissä tai maisemassa.
Pirkanmaan maakuntamuseolla ei ole poikkeamislupaan huomautettavaa.