Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Sulkavan talo on osa 1920-50 rakentunutta Veljeslinnan suurkorttelia, jossa näkyy 20-luvun klassismille tyypillinen muurimaisen korttelin idea yhdistyneenä osin 20-30-luvun ja osin 40-50-luvun arkkitehtuuriin. Sulkavan talo on rakennettu 1928 E. A. Liuhan suunnitelmien mukaan, ja se on vanhin Veljeslinnan korttelin taloista.
Sulkavan talo on osa Pirkankadun länsipään maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä ja kuuluu arvoalueen ydinkohteisiin osana Veljeslinnan suurkorttelia. Näin ollen sitä koskee seuraava maakuntakaavan suunnittelumäräys: "Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä tulee turvata ja edistää alueen kaupunkikuvan ja rakennusperinnön arvojen säilymistä ja edelleen kehittämistä. Uusi rakentaminen on sopeutettava alueen kulttuuriympäristön ominaispiirteisiin ja ajalliseen kerroksellisuuteen." Sulkavantalon editse kulkee Pirkankatu, joka on osa vanhaa Tammerkoskelle kulkenutta tielinjaa. Pirkankadun eteläpuolelta alkaa Pyynikinrinteen valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Näin ollen rakennuksen maisemallinen arvo on merkittävä. [kursiivi: Ullakkorakentamisselvitys Tampereen keskusta-alueella] -selvityksen mukaan Pirkankatu on kaupunkikuvallisesti merkittävä katutila, jolla on keskeinen merkitys keskusta-alueen kaupunkirakenteessa. Selvityksen mukaan ullakkorakentaminen vaatii näillä alueilla erityistä huolellisuutta ja korkeaa laatutasoa. Katutilaa kehotetaan tarkastelemaan kokonaisuutena ja sopeuttamaan ullakko- ja kattoratkaisut tähän kokonaisuuteen. Yhtenäisyyteen pyrkivissä kokonaisuuksissa, joihin Veljeslinnan kortteli voidaan lukea, suositellaan eheyttäviä ratkaisuja. [kursiivi: Tampereen keskustan rakennettu kulttuuriympäristö 2012] -selvityksessä Veljeslinnan kortteli on osa Sepänkadun umpikorttelit -nimistä arvoaluetta. Vielä hyväksymättömän Tampereen keskustan strategisen yleiskaavan yleismääräyksessä todetaan muun muassa seuraavaa: "Keskustan kehittäminen tukeutuu olemassa olevaan kulttuuriympäristöön ja kulttuuriarvoja vahvistetaan. Valtakunnallisesti arvokkaiden rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY 2009) ja muinaisjäännösten lisäksi tarkemmassa suunnittelussa on otettava huomioon maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja arkeologiset kulttuuriperintökohteet."
Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut lausunnon hanketta koskevasta poikkeamislupahakemuksesta (DIAR: 318/2017). Lausunnossaan maakuntamuseo toi esiin kiinteistön kulttuurihistorialliset arvot. Sulkavan talon kiinteistö on inventoitu tarkemmin osana Tampereen Pyynikintorin ympäristön rakennetun kulttuuriympäristön inventointia vuonna 2016. Sulkavan talon keskeisiksi ominaispiirteiksi on todettu klassistinen arkkitehtuuri ja korttelimuoto. Sulkavan talolla on arkkitehtonisia, asutus- ja taloushistoriallisia sekä maisemakokonaisuuteen liittyviä arvoja. Rakennuskohde edustaa hillittyä klassistista suunnittelua ja on piirteiltään hyvin säilynyt. Kohde kertoo Amurin pohjoisosan rakentumisesta ja 1920-luvun kaupunkirakentamisen ihanteista. Inventoinnin suositusten mukaan arvojen säilymiseksi on tärkeää säilyttää kerrostalon klassistinen muoto ja julkisivumateriaalit sekä porrashuoneen klassistinen ilme. Sulkavan taloa koskee 1995 vahvistettu asemakaava, jonka merkinnät korostavat alueen kaupunkikuvallista merkitystä ja sopeuttavaa uudisrakentamista. Tämän jälkeen sekä kiinteistöstä että Sulkavan talosta on saatu edellä mainittua uutta inventointitietoa, joka on lisännyt tietoa erityisesti rakennuksen arkkitehtonisista arvoista.
Pirkanmaan maakuntamuseo totesi hankkeen poikkeamisluvasta antamassaan lausunnossa, että pääosin alkuperäisessä asussaan säilyneen, arkkitehtonisesti arvokkaan ja maisemalliselta asemaltaan keskeisen rakennuksen korottaminen kerroksella on haastava suunnittelutehtävä. Maakuntamuseo katsoi hankkeen olevan kuitenkin lähtökohtaisesti mahdollinen. Maakuntamuseo totesi, että Sulkavan talolle leimaa-antavia ovat mm. katujulkisivun päätyjen muuta kattolinjaa korkeammalle nousevat torniaiheet, joiden roolia korostavat räystäslinjan alapuolen kohokuvioidut/koristemaalatut friisit sekä idänpuoleisen tornin vaaleaksi maalattu köynnöskoriste. Maakuntamuseo katsoi, että korotusta suunniteltaessa tulee erityisesti huolehtia torniosien roolin säilymisestä katujulkisivussa vetämällä korotusosaa riittävästi sisäänpäin ja myös muilta osin tulee pyrkiä laadukkaaseen ja ympäristöönsä sopeutuvaan ratkaisuun. Maakuntamuseo totesi, että lupavaiheessa ratkaisua tulee tarkastella myös osana Veljeslinnan korttelin katujulkisivujen kokonaisuutta.
Rakennuslupaa haetaan nyt suunnitelmilla, jotka julkisivujen osalta vastaavat perjaatteiltaan poikkeamislupahakemuksen liitteenä olleita suunnitelmia. Muun muassa maakuntamuseon aiemmassa lausunnossa esiin tuomia huomioita korotusosan sisäänvedosta ja rakennuksen arkkitehtonisesti keskeisten torniosien säilyttämisestä ei ole huomioitu, eikä muutoksen vaikutusta Veljeslinnan korttelin Pirkankadun puoleisiin julkisivuihin ja katunäkymiin ole tarkasteltu. Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla rakennusluvan hyväksymistä näiden suunnitelmien pohjalta vaan esittää, että suunnittelua jatketaan siten että Sulkavan talon arkkitehtoniset ominaispiirteet huomioidaan paremmin.
Hanketta koskeva lupapäätös pyydetään toimittamaan tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseoon.