Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa asiakohdassa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on aiemmassa, osallistumis- ja arviointi-suunnitelmasta antamassaan lausunnossa todennut alueen kulttuuriympäristön ja maiseman arvot sekä edellyttänyt maisemaselvityksen sekä arkeologisen inventoinnin tekemistä alueelta.
Maakuntamuseolle toimitetussa kaava-aineistossa ei ole maisemaa koskevaa li-säselvitystä eikä rakentamisen vaikutusta arvokkaaseen maisema-alueeseen voida siten arvioida riittävästi. Pirkanmaan liiton laatiman maakunnallisten mai-sema-alueiden päivitysinventointi tulee huomioida suunnittelussa ja kaavaa varten laadittavaan selvitykseen sitä voidaan käyttää pohja-aineistona. Yleispiirteisen luonteensa vuoksi se ei kuitenkaan riitä kaavaselvitykseksi. Hankkeen johdosta tulee siis tehdä vielä maisemaa koskeva lisäselvitys. Lähtökohtaisesti voidaan katsoa, että rantarakentaminen ei saa muuttaa järvimaisemaa merkittävästi ja että rantapuusto tulee säilyttää. Kaavaan tulee lisätä asianmukainen määräys näiltä osin.
Kaava-alueella on tehty vuonna 2013 arkeologinen inventointi (Mikroliitti Oy), jossa tarkastettiin ennestään tunnettu kiinteä muinaisjäännös Linnavuori (mj.rek.nro 887010001). Inventoinnin perusteella sen rajausta on muutettu siten, että muinaisjäännösalueeseen sisällytetään muinaislinnan lounaispuolella sijaitsevat röykkiöt. Muutettu rajaus on merkitty inventointiraportin karttaan s. 9. Lisäksi inventoinnissa todettiin ennestään tuntematon kiinteä muinaisjäännös, Väkkärän historiallisen ajan asuinpaikka, johon kuuluu röykkiö ja viisi kuopparakennetta (sijainti inventointiraportin kartassa s. 4 ja 12). Kummankin kiinteän muinaisjäännöksen rajaus on selvitetty inventoinnissa alustavasti. Kiinteiden muinaisjäännösten tarkka maanalainen laajuus, säilyneisyys ja arvo voidaan selvittää vain riittävin arkeologisin koekaivauksin.
Muinaisjäännösalueet merkitään ranta-asemakaavaan inventointiraportin kartoille merkittyjen rajausten mukaisina. Kaavaluonnoksen kaavamerkintöjä tulee korjata seuraavasti: SM-aluevarauksen (Linnavuori) määräykseen lisätään: Aluetta koskevat maankäyttösuunnitelmat tulee lähettää museoviranomaiselle lausuntoa varten. Lisäksi sm-aluevarauksen (Väkkärä) kaavamääräys sekä merkinnän selitys ja määräysosa korjataan muotoon: Muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevat maankäyttösuunnitelmat tulee lähettää museoviranomaiselle lausuntoa varten. Merkinnällä osoitetaan Väkkärän historiallisen ajan asuinpaikka.
Kaavaselostusta tulee korjata siten, että alueen yleiskuvaukseen (3.1.1.) lisätään Väkkärän kiinteä muinaisjäännös. Se tulee lisätä niin ikään kaavaselostuksen kohtiin 4.5. sekä 5.5. Luvun 5.10. vaikutusten arvioinnista kiinteiden muinaisjäännösten vaikutusta ei ole käsitelty lainkaan. Arvioinnissa tulee kertoa, että kiinteät muinaisjäännökset ovat suoraan muinaismuistolailla rauhoittuja, että niihin kuuluu lisäksi suoja-alue (1 §, 4 §) ja että niiden kajoaminen muinaismuistolain vastaisella tavalla on kielletty. Lisäksi on syytä kertoa, että molemmat kiinteät muinaisjäännökset on rajattu inventoinneissa alustavasti ja tarkkojen rajojen selvittäminen edellyttää riittäviä arkeologisia koekaivauksia.
Kaavaluonnoksessa Väkkärän alustavasti rajatun kiinteän muinaisjäännöksen molemmille puolille, välittömästi sen viereen, on osoitettu RA-loma-asuntojen korttelialueet. Kummankin rakennusala ulottuu muinaisjäännösalueen välittö-mään läheisyyteen eikä rakennuspaikkoja ole merkitty. Mikäli korttelialueet sijoi-tettaisiin kyseisellä tavalla, Väkkärän kiinteän muinaisjäännöksen tarkka laajuus tulee selvittää kaavahankkeen aikana, ennen kaavan hyväksymistä, riittävin arkeologisin koetutkimuksia muinaisjäännösalueen länsi- ja itäpäässä. Tarkempia ohjeita kaivaustutkimusten tekemiseen sellaisessa tapauksessa saa Pirkanmaan maakuntamuseolta. Koetutkimuksen raportti tulee lähettää maakuntamuseolle, joka ottaa erikseen kantaa tutkimustuloksen vaikutukseen kaavassa.
Väkkärän muinaisjäännösalue sijaitsee nykyisin metsämaastossa, rakentamat-tomassa ympäristössä, mikä turvaa sen arvon ja ymmärrettävyyden säilymisen. Profiililtaan monumentaalisella Linnavuorella on Nuutajärven maisemassa näkyvä asema. Molemmat ovat paitsi asutushistoriallisia muistoja myös maisemallisia elementtejä tuoden maisemaan historiallista syvyyttä.
Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että luonnokseen merkityllä tavalla RA-korttelialueet rajaavat historiallisen asuinpaikan liian ahtaalle, jolloin sen ymmärrettävyys ja arvo heikentyvät. RA-alueet tulee sijoittaa mieluiten kaava-alueen länsiosaan. RA-korttelialueiden sijoittamista kaava-alueelle tuleekin tutkia vielä tarkemmin niin, että kummankin kiinteän muinaisjäännöksen ympäristön rantavyöhykettä ei pilkota luonnoksessa esitetyllä tavalla. Muuttuvan maankäytön sijoittamisessa tulee ottaa lisäksi huomioon aikaisemmin tässä lausunnossa edellytetyn maisemaa koskevan lisäselvityksen tulos.
Pirkanmaan maakuntamuseo pitää tarpeellisena, että RA-korttelialueiden sijoit-tamisesta järjestetään työneuvottelu ennen kaavaehdotusvaihetta. Korjattu ja täydennetty kaavaehdotus tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.