Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta kaavahankkeesta. Maakuntamuseo on 17.4.2023 antanut lausunnon saman hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS, diar. 181/2023) ja tuonut siinä mm. esiin Lentävänniemen asuinlähiön ja suunnittelualueella sijaitsevan liikekeskuksen arvoja ja ominaispiirteitä sekä edellyttänyt kaavan mahdollistaman uudisrakentamisen huolellisempaa sovittamista alueen ilmeeseen ja rakentamisen tapaan. Tutustuttuaan valmisteluvaiheen aineistoon alueellinen vastuumuseo toteaa seuraavaa.
OAS-vaiheen jälkeen aineistoa on täydennetty havainnekuvilla ja laadittu vuonna 2010 valmistunutta lähiöselvitystä Lentävänniemen osalta päivittävä selvitys, joka sisältää kaupunkikuvallista analyysiä ja karttatarkastelun, jossa esitetään alueen ilmeeseen ja arvoihin kohdistuneet muutokset. Sen perusteella Lentävänniemen keskustan rakenne suunnittelualueen ympärillä on vähitellen muuttunut. Alue ei liikekeskuksen ympäristössä enää muistuta alkuperäistä metsälähiötä ja siten sen arvot ovat heikentyneet. Rakennettua ympäristöä ja maisemaa koskeva selvitysaineisto on nyt Pirkanmaan maakuntamuseon näkemyksen mukaan kaavan tavoitteisiin ja vaikutustenarviointiin nähden riittävä.
Kaavaselostuksen mukaan täydennysrakentamisen muotoa, kerroslukuja ja rakennusten muotoa on muutettu valmisteluvaiheessa alueen nykyiseen rakennuskantaan ja maisemaan paremmin sopivaksi. Kaavaa varten on myös laadittu rakentamistapaohje, joka sisältää mm. onnistuneen uudisrakentamista ohjaavan alueen 1970-luvun rakentamista henkivän tehostevärivalikoiman. Kaavaratkaisun mukainen rakentaminen poikkeaa kuitenkin yhä voimakkaasti lähiön alkuperäisestä ilmeestä ja tulee johtamaan nykyisen liikekeskuksen purkamiseen. Ratkaisua on perusteltu aiempaan kattavammin. Perusteiksi mainitaan mm. liikekeskuksen huono kunto, tarve kasvattaa raitiotien käyttäjämääriä uudisrakentamisen avulla sekä mahdollisuus säilyttää olemassa olevaa puustoa ja alueen rakentamiselle tyypillinen väljyys Lentävänniemen muilla alueilla toteuttamalla uudisrakentaminen liikekeskuksen kohdalla tiiviinä ja korkeana. Vaikutustenarvioinnissa on tuotu esiin, että liikekeskukseen ja sen seurakuntatiloihin liittyvät selvityksissä tunnistetut arvot häviävät.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että asemakaavaratkaisun perusteita ja tutkittuja vaihtoehtoja on kuvattu asianmukaisesti ja että kaavaluonnoksessa esitetty kaavaratkaisu on hyväksyttävissä. Liikekeskuksen purkaminen on valitettavaa, mutta mahdollista, koska rakennuksella ei selvityksissä ole tunnistettu olevan erityisen merkittäviä arvoja.
Mikäli hanke etenee kaavaluonnoksessa esitettyjen periaatteiden mukaisesti, kaavaehdotuksesta ei ole välttämätöntä pyytää maakuntamuseon lausuntoa.