Tampereen kaupunki pyytää Pirkanmaan maakuntamuseolta lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Makasiininkatu 14:ssä sijaitsee 1939 valmistunut nelikerroksinen asuinrakennus, jonka katutasossa on liiketiloja. Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta lausunnon (diar. 187/2012), jossa se totesi, että hanke on lähtökohtaisesti mahdollinen ja että hankkeen rakennetun ympäristön selvityksessä tulee huomioida myös kaava-alueen kaupunkikuvallinen merkitys sekä asema maakunnallisesti arvokkaan Tampereen taidemuseon ja Amurin työläismuseokorttelin kulttuuriympäristön vieressä.
Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa ullakolle 1980-luvulla rakennettujen kahden huoneiston laajentaminen apu- ja lisätiloilla. Kaavaselostukseen on liitetty selvitys kohteen historiasta, ominaisuuksista ja arvoista. Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että selvitys on hankkeen mittakaavan ja vaikutukset huomioiden riittävä. Kaavaluonnoksessa rakennus on suojeltu merkinnällä sr-3, joka toteaa kohteen arvot ja ohjaa niiden säilyttämistä korjaus- ja muutostöissä. Lisäksi todetaan, että rakennusta ei saa purkaa ilman pakottavaa syytä. Pirkanmaan maakuntamuseo toteaa, että asemakaavassa ei tule käyttää edellä mainittua, tulkinnaltaan epämääräistä ilmaisua, vaan muotoa ”rakennusta ei saa purkaa”.
Kaavaehdotus tulee lähettää lausunnolle Pirkanmaan maakuntamuseoon.