Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainittuun purkamislupahakemukseen. Lupahakemus koskee Ikaalisten kylpylän vanhaa päärakennusta, josta käytetään nimeä Vanha Kylpylä. Rakennuksessa on mm. hotellihuoneita, ravintolasali, hoitotiloja, uima-allas ja huoltotiloja. Purkamisen syyksi mainitaan huonokuntoisuus ja käyttämättömyys. Korjaamista luonnehditaan teknisesti hyvin vaikeaksi toteuttaa, taloudellisesti kannattamattomaksi ja rakennusta ympäristöönsä sopimattomaksi sekä rumaksi. Lisäksi hakijan mukaan rakennus ei tilaratkaisuiltaan vastaa kylpylän nykyisiä tai tulevia kehittämistarpeita. Mm. Uima-allas on nykytarpeisiin liian pieni ja hotellihuoneet epäkäytännöllisiä ja niin ikään liian pieniä. Pirkanmaan maakuntamuseo on tutustunut lupahakemukseen ja toteaa seuraavaa.
Ikaalisten kylpylän vanha päärakennus on valmistunut vuonna 1964. Piirustukset on signeerannut arkkitehti Veikko Larkas (1909-1969), joka on tunnettu etenkin sairaala- ja kirkkorakennusten suunnittelijana. Rakennusta on myöhemmin laajettu, mutta siinä on yhä nähtävissä 1960-luvun modernille arkkitehtuurille tyypillisiä piirteitä, kuten vaaleat julkisivupinnat, linjakkaat horisontaaliset rakennusmassat, huolellinen maastoon sovittaminen sekä suuret ympäröivään maisemaan aukeavat ikkunat. Kylpyläalue on 1970-1990-luvuilla laajentunut useilla samaan aluekokonaisuuteen kuuluvilla rakennuksilla.
Alueella on voimassa Pirkanmaan 2040 maakuntakaava (2017) ja Ikaalisten keskeisten alueiden osayleiskaava (2005). Niissä alue on merkitty matkailupalvelujen alueeksi, lisäksi yleiskaavassa on merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi samalla kiinteistöllä sijaitsevat Tuomarlan pihapiirin rakennukset. Voimassa olevassa vuonna 1987 hyväksytyssä asemakaavassa alue on merkitty matkailua palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Kaava on laadittu ennen nykyisen maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) hyväksymistä ja siitä puuttuvat kulttuuriympäristön suojeluun tähtäävät merkinnät, joten se on katsottava maankäytön ohjauksen välineenä näiltä osin vanhentuneeksi.
Yleiskaavan suojelumerkinnät perustuvat Ikaalinen keskeisten alueiden osayleiskaavan rakennusinventointiin (Pirkanmaan Maakuntamuseo, 2003). Selvitys on kuitenkin jo 18 vuotta vanha, eikä siinä ole huomioitu sotien jälkeistä modernia arkkitehtuuria. Ikaalisten kylpylän alueesta ei siis ole käytettävissä ajantasaista inventointitietoa, jossa olisi määritelty rakennusten ja niitä ympäröivien alueiden kulttuurihistorialliset tai maisemalliset arvot. Pitkään Pohjoismaiden suurimmaksi arvioidun ja samalla paikalla yli 50 vuotta toimineella kylpylällä voidaan olettaa olevan vähintäänkin paikallista, mahdollisesti jopa maakunnallista merkitystä modernin ajan vapaa-ajanvieton ja suomalaisen kylpyläkulttuurin edustajana.
Rakennuksen purkamista perustellaan lupahakemuksessa sen huonolla kunnolla, mutta hakemuksen liitteenä ei ole toimitettu kuntotutkimuksia tai muita selvityksiä, joiden perusteella olisi mahdollista puolueettomasti arvioida rakennuksen kuntoa tai korjattavuutta. Lupahakemuksesta ei käy ilmi millaisia suunnitelmia alueen maankäytölle on tulevaisuudessa. Hakemuksessa mainitaan ainoastaan, että rakennus puretaan maan pinnan tasoon asti ja rakennuspaikka maisemoidaan siistiksi.
Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että pääosin hyvin alkuperäiset arkkitehtoniset piirteensä säilyttäneen Vanhan kylpylän purkaminen merkitsisi mitä ilmeisimmin maankäyttö- ja rakennuslain 139 §:n mukaisten rakennetun ympäristön perinne- ja kauneusarvojen hävittämistä. Näin ollen Pirkanmaan maakuntamuseo ei puolla purkamisluvan myöntämistä, vaan esittää, että vanhan kylpylärakennuksen säilyttäminen, uudelleenkäyttö tai purkaminen tulisi ratkaista asemakaavanmuutoksella, jossa samalla ratkottaisiin myös alueen mahdollinen tuleva maankäyttö. Asemakaavaprosessin yhteydessä tulisi laatia asianmukaiset selvitykset, mm. selvittää kohteen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot sekä kunto ja kunnostettavuus.
Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole lupahakemuksesta huomautettavaa. Mahdollinen purkamislupa valitusosoitteineen tulee toimittaa viipymättä tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.