Eltel Networks Oy on lähettänyt Museovirastolle lausuntopyynnön maakaapelisuunnitelmasta, joka koskee Vesilahden Kaakilanniemen länsiosan ja kirkonkylän aluetta. Museovirasto on siirtänyt asian maanpäällisten kaapelilinjojen osalta maakuntamuseon hoidettavaksi yhteistyösopimuksen perusteella. Maakuntamuseo on antanut lausunnon suunnittelualueesta 1 (Kaakilanniemi) Elenia Oy:lle 23.12.2014 (DIAR: 509/2014). Alue 2:n suunnitelmasta (Kirkonkylän taajama) museo toteaa seuraavaa.
Suunnittelualueelta tunnetaan kaksi muinaismuistolain suojaamaa kiinteää muinaisjäännöstä – Kirmukarmun rautakautinen kalmisto (mj.tunnus 922010020) ja keskiaikainen Vesilahden kivisakaristo (mj.tunnus 1000014810). Kohteet on merkitty suunnitteluaineiston karttaliitteisiin. Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen ja muu siihen kajoaminen on kielletty (MML 1 §).
Yksi kaapelinjoista on suunniteltu Kirmukarmun kalmiston viereen, sen länsipuolelle, kevyen liikenteen väylän varrelle. Mikäli kaapelikaivanto sijoitetaan ko. väylän ja sen rakenteiden (luiskan, ojan) itäpuolelle, sen kaivaminen tulee tehdä arkeologin valvonnassa karttaliitteeseen merkityllä osuudella. Myös nuorisoseurantalolle suunnitellun haaran kaivaminen edellyttää arkeologista valvontaa.
Pohjoisempana osa suunnitelluista maakaapelinjoista kulkee keskiaikaisen kivisakariston läheisyydessä, välittömästi kirkkomaan itäpuolella. Vesilahden pitäjänkirkko ja kirkkomaa ovat sijainneet alueella 1400-luvulta lähtien; niiden alueelta tunnetaan lisäksi rautakautinen irtolöytö. Vanhojen karttojen mukaan välittömästi suunnitellun linjan itäpuolella on sijainnut kirkonkylä, johon kuului 1500-luvulla yhdeksän taloa. Kyseessä on merkittävä historiallinen asuinpaikka, joka yhdessä kirkkomaan muinaisjäännösten kanssa muodostaa arkeologisesti arvokkaan kokonaisuuden. Lisäksi Rautialantien linjaus noudattaa historiallisesti merkittävän tien linjaa. Kirkonkylän historiallisen tonttimaan alustava rajaus on merkitty oheiseen karttaan. Siihen liittyvien kiinteiden muinaisjäännösten sijaintia ja laajuutta ei ole selvitetty.
Maakuntamuseo toteaa, että käytettävissä olevien tietojen mukaan kirkkomaan itäpuolelle, Rautialantien varrelle sekä pohjois- ja itäpuolelle suunniteltujen kaapelilinjojen toteuttaminen on mahdollista, mikäli kaivannot sijoitetaan teiden/tierakenteiden kohdalle ja kaivetaan arkeologin valvonnassa. Valvontaa tarvitaan vähintään liitekarttaan merkityillä linjaosuuksilla. Jos valvottavien kaivutöiden yhteydessä löytyy merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, työt keskeytetään, paikalla tehdään tarvittavat arkeologiset dokumentointitoimenpiteet sekä arvioidaan jatkotutkimusten tarve (MML 14 §). Tierakenteiden (ajoradan, tieluiskan tai -ojan) ulkopuolelle suunnitellut kaapelilinjat edellyttävät niiden arkeologista tarkkuusinventointia, johon sisältyy koekuoppien kaivamista liitekarttaan merkityillä alueilla. Tutkimustulosten perusteella päätetään suunnitelman toteuttamisesta, muutostarpeista tai lisätutkimuksista. Yksityiskohtaisemmat suunnitelmat kaivantojen sijoittamisesta ko. alueille tulee lähettää maakuntamuseolle, joka arvioi niiden perusteella tutkimustoimenpiteiden tarpeen tarkemmin.
Arkeologisia valvonta- ja inventointitutkimuksia voidaan tehdä vain sulan maan aikana, lumettomissa olosuhteissa. Tutkimusten kustannuksista vastaa työhankkeen toteuttaja MML 15 §:n perusteella. Tutkimuksissa tulee noudattaa Suomen arkeologisten kenttätöiden laatuohjeita ja Museoviraston Ohjeita arkeologisen tutkimuskertomuksen laatijalle. Lisätietoja tutkimusten tilaamisesta ja suorittamisesta saa Museoviraston internetsivuilta (http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto/arkeologisten_kenttatoiden_tilaaminen) ja Pirkanmaan maakuntamuseolta (tutkija Vadim Adel, puh. 0408004872, s-posti: vadim.adel@tampere.fi).