Pirkanmaan maakuntamuseolta pyydetään lausuntoa otsikossa mainitusta hankkeesta. Nokian satama- ja kylpyläalueen asemakaavan kaavaehdotukseen on vt12 kehittämisestä johtuen tehty niin merkittäviä muutoksia, että toinen, korjattu kaavaehdotus on ollut tarpeen laittaa uudelleen nähtäville. Maakuntamuseo on tutustunut korjattuun kaavaehdotukseen ja toteaa seuraavaa.
Pirkanmaan maakuntamuseo on aiemmin antanut lausunnon saman kaavahankkeen ensimmäisestä ehdotuksesta (17.9.2021, diar. 566/2021) ja tuonut esiin useita rakennettua ympäristöä ja maisemaa koskevia täydennys- ja korjaustarpeita. Korttelin 88 yksityinen pientalokiinteistö, jonka rakennuksille maakuntamuseo esitti suojelumerkintöjen osoittamista, on korjatussa ehdotuksessa rajattu suunnittelualueen ulkopuolelle. Näin olleen kaavaselostuksen alaluvun 2.3.1 rakennuksia koskevat tiedot voidaan poistaa selostuksesta.
Kylpylähotellin tietoja on asianmukaisesti täydennetty kaavaselostukseen. Sen sijaan maakuntamuseon esittämää kylpylän alkuperäisen postmodernin arkkitehtuurin piirteiden säilyttämiseen ja täydennysrakentamisen sovittamiseen tähtäävää kaavamääräystä ei ole lisätty kaavakartalle. Näiltä osin maakuntamuseo toistaa edellisessä lausunnossa esittämänsä.
Vastineraportissa kaavoittaja on todennut neuvottelevansa kiinteistönomistajan kanssa, olisiko em. merkinnän lisääminen kylpylälle mahdollista. Pirkanmaan maakuntamuseo toimii museolain (314/2019) mukaisena alueellisena vastuumuseona, jonka tehtävänä on kulttuuriympäristön vaaliminen ja toimiminen kulttuuriympäristön asiantuntijana maankäytönsuunnittelussa. Yksi keskeisistä kulttuuriympäristön vaalimisen tavoista on ehdottaa asianmukaisten suojeluun ja kaupunkikuvan vaalimiseen tähtäävien merkintöjen lisäämistä asemakaavoihin. Tähän ohjaa myös maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) § 5, jonka mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista. Kulttuuriympäristön vaalimiseen tähtäävän merkinnän lisääminen kaavakartalle ei siten voi olla ainoastaan kiinteistönomistajan mielipidekysymys.
Maakuntamuseo on myös edellyttänyt vaikutustenarviointia täydennettäväksi erityisesti rantaan sijoittuvan rakentamisen maisemavaikutusten osalta sekä edellyttänyt aineistoon lisättävän asianmukaiset havainnekuvat tai valokuvasovitteet. Aineistoa on täydennetty pääosin pyydetysti, joskin vaikutusten arviointi on yhä hyvin suppea. Vastineraportissa kaavoittaja on todennut, että koska maakunnallisesti arvokas Pyhäjärven - Nokianvirran - Kuloveden kulttuurimaiseman maisema-alue ei sijoitu suunnittelualueelle, voidaan suunnittelualueelle kaavoittaa ja rakentaa ilman että rakentamisen vaikutuksia maisema-alueeseen tarvitsee arvioida. Maakuntamuseo huomauttaa, että maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) § 1 mukaan tulee selvittää suunnitelman vaikutukset kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön ja § 9 mukaan kaavaa laadittaessa vaikutusten selvittäminen on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.
Edellä mainitusta huolimatta, Pirkanmaan maakuntamuseo katsoo, että esitetty kaavaratkaisu on periaatteiltaan hyväksyttävissä, mikäli aineistoja täydennetään edellä kuvatuin tavoin. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta maakuntamuseolla ei ole asemakaavamuutoksen korjatusta ehdotuksesta huomautettavaa. Hyväksytty kaava-aineisto valitusosoituksineen pyydetään lähettämään tiedoksi Pirkanmaan maakuntamuseolle.