Dnro / vuosi:
317 /
2013
Otsikko:
Kaupinojan sahan paikka/ vesilaitoksen työmaa. Maastokatselmus 22.8.2013
Asiakirjan arkistotunnus, laji:
12.03.01.10 Lausunto
Lausunnon pvm:
22.08.2013
Tiivistelmä:
22.8.2013 pidettiin katselmus vanhan sahan paikalla, joka on osittain Tampereen veden rakennustyömaa-alueella. Vanhan sahan alue on paikannettu alustavasti. Paikalla havaittiin kivirakenne (kaksi isoa, lohkottua kiveä vierekkäin täyttösoran alla). Kyseessä saattaa olla sahan tai muun siihen liittyneen rakennuksen tai rakenteen perustuksen osa. Alueella voi olla täyttömaan alla muitakin jäännöksiä vanhasta sahasta tai muusta toiminnasta. Kaupinojan saha perustettiin v. 1898 ja sen toiminta päättyi 1910-luvulla. Sen jäännöksiä (perustuksia ym. kiinteitä rakenteita tai kerrostumia/muodostumia) koskee muinaismuistolain rauhoitus. Siksi tuleva alueen kunnostaminen (täyttömaan/kivimurskan poisto) tulee tehdä arkeologin valvonnassa. Jos alueelle tulee rakennushankkeen aikana muita suunnitelmia/toimenpiteitä, niistäkin pitää olla yhteydessä hyvissä ajoin maakuntamuseoon. Arkeologisesti merkittävä alue, jolla rakennus- ym. toimenpiteet voivat edellyttää tutkimuksia tai valvontaa, rajataan tarkemmin asemakaavaan liittyen tehtävässä arkeologisessa inventoinnissa, jolloin myös arvioidaan tarkemmin nyt havaitun kivirakenteen merkitys.