Pelastuskaivauksen kenttätyöt tehtiin 29.4.-15.6.2011 ja jälkityöt syksyllä 2011. Kaivauksia johti arkeologi FM Kirsi Luoto, joka teki myös tarvittavat esityöt ja raportin. Kaivausten valvojana toimi FM Ulla Lähdesmäki Pirkanmaan maakuntamuseosta. Apulaistutkijoina kenttätöissä toimivat HuK Jenny Skytt ja HuK Janne Rantanen, jotka molemmat myös avustivat jälkitöissä. Kaivausten mittausdokumentaatiosta ja karttojen puhtaaksi piirtämisestä huolehti pääasiassa Janne Rantanen löytöjen puhdistamisen ja alustavan luetteloinnin ollessa Jenny Skyttin vastuualuetta. Kenttätöiden aikana kaivauksilla työskenteli koko ajan yhteensä viisi kaivajaa. Tutkimukset, joiden kustannukset olivat 59666 euroa, rahoitti Gasum Oy. Pelastuskaivaukseen liittyvät konservointikulut (3000 €) laskutetaan rahoittajalta myöhemmin, joten ne eivät sisälly edellä mainittuun summaan.

Kangasalan Sarsan kivi- ja varhaismetallikautiseen muinaisjäännöskompleksiin kuuluva Huutijärven asuinpaikka sijaitsee 2,7 kilometriä kaakkoon Kangasalan kirkosta, Sahalahdentien ja Ponsantien (maantie 58) / Kisarannantien risteyksen alueella, Vesijärven ja Längelmäveden välisellä kannaksella.

Kohde on muinaisen Sarsankosken niskalla, sen molemmin puolin.(Adel 2006) Huutijärven asuinpaikka-alueeseen kuuluu muinaisjäännösrekisterin mukaan viisi alakohdetta. Maakuntamuseon vuonna 2011 tekemässä tutkimuksessa kaivettiin näistä alakohteen Autio-Lunden alueella. Suunniteltu maakaasuputkilinja ja tutkimusalue sijaitsee Sahalahdentien pohjoispuolisella alueella. Ponsantien länsipuolella tutkimusalue sijaitsi tiealueella ja tien itäpuolella omakotitalon piha-alueella. Kokonaisuudessaan kesän 2011 tutkimusalue sijaitsee muinaisen Sarsanuoman pohjoisrannalla, korkeudella 87 - 94 metriä merenpinnan yläpuolella.

Alueen vesistöhistoria

Sarsan alueen esihistoriallisen asutuksen tiheys ja pitkäaikaisuus (mesoliittiselta kaudelta rautakauden alkuun) johtuu suuressa määrin sen topografiasta ja vesistön suomista mahdollisuuksista. Jääkausi päättyi täällä noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen koko alue joutui Yoldian muinaismeren peittoon. Jäämassan paineesta vapautunut maa alkoi kuitenkin kohota suhteellisen nopeasti, ja noin vuoteen 7500 eKr. mennessä Sarsan alue vapautui kokonaan meren alta. Längelmävesi ja Vesijärvi kuroutuivat yhtenäiseksi suurjärveksi. Niitä yhdisti 200 – 400 metriä leveä Sarsansalmi, joka sijaitsi nykyisen Vesijärvestä Längelmäveteen laskevan Vääksynjoen paikalla. Tästä salmesta molempien järvien vedet laskivat Sarsankosken kautta etelään Roineeseen aina vuoteen 1604 saakka. Tuolloin salmi ja koski kuivuivat kuuluisan luonnonkatastrofin yhteydessä. (Adel 2004, 5 – 9, 37 – 38)

Ennen Sarsankosken kuivumista veden taso oli uomassa korkeimmillaan noin 89 metriä mpy aiempien löytöjen ja kaivaushavaintojen valossa; alimmat löydöt ovat noin 87 metriä mpy korkeudelta (Adel 2006, 6 >Miettinen 1993: 26 – 27). Tosin Timo Jussilan (2007, 4) tekemän rannansiirtymisen rekonstruktion mukaan olisi vedenpinnan korkeus Sarsan alueella pysytellyt suurimman osan kivikautta noin 90 m mpy korkeudella tai hieman tätä alempana. Muistoina Sarsan vesireitistä ovat muun muassa Huutijärven asuinpaikan lounais- ja Sahalahdentien kaakkoispuolella sijaitseva pieni Kyläjärvi ja asuinpaikan itäosassa, tien pohjoispuolella oleva Sepänjärvi (Adel 2006, 6).

Huutijärven asuinpaikka-alueella on tehty arkeologisia inventointeja vuosina 1939, 1971, 1993. ja 2009 (Luho 1939, 3 nr 4; Koskimies 1971, nrot 3 – 4; Nurminen 1994, nro 3c; Luoto 2009, nrot 1, 3 ja 22). Pälsin jälkeen Huutijärvellä kaivoi seuraavan kerran C. F. Meinander vuonna 1954. Hänen kaivausalueensa sijaitsi lähellä kesän 2011 tutkimusaluetta kohdassa, jossa nykyään on Ponsantien ja Sahalahdentien risteys. Kaivaukset liittyivät rakenteilla olleeseen Sahalahdentiehen, joka tuli kulkemaan asuinpaikka-alueen halki. Osa asuinpaikasta oli ennen Meinanderin kaivauksia ehtinyt tuhoutua tienrakennustöiden yhteydessä. Kaivausalueella I havaittiin kuitenkin väriltään vahvan punainen kulttuurikerros, joka ei kuitenkaan ollut kokonaisuudessaan esihistoriallista alkuperää. Kivi- ja varhaismetallikaudelle ajoittuvien löytöjen lisäksi siitä saatiin joitakin historialliselle ajalle ajoittuvia löytöjä (lasitettua keramiikkaa ja C:n muotoinen tulusrauta KM 13433:86). Kaivauksissa todettiin myös neljä liettä, joista kolme esihistoriallista. Toinen Meinanderin kaivausalue sijaitsi Sepänjärven lounaispuolella, mutta siellä löydöt jäivät niukiksi; ne käsittivät vain kvartsia ja sitäkin vain muutamasta ruudusta. Vuoden 1954 kaivausalueista kolmas sijaitsi Huutijärven asuinpaikka-alueen ulkopuolella, Pohtiolammen luoteispuolella.(Meinander 1954)

Vuonna 1956 Esko Sarasmo suoritti tutkimuksia Väinölän (Elomaan) tontilla ja siihen eteläkaakosta liittyvän Penttilän (Hallamaan) tontin pohjoisreunalla. Tonteilla oli jo aloitettu uusien omakotitalojen rakennustyöt, ja osa muinaisjäännöksestä oli ehtinyt tuhoutua. Kaivauksissa löytyi kuoppaliesi ja talteen otettiin noin 200 palaa kivikautista keramiikkaa, kiviesineitä ja iskoksia. Keramiikka oli pääasiassa varhaiskampakeramiikkaa sekä lisäksi Koskimiehen mukaan mahdollisesti tyypillistä kampakeramiikkaa. (Sarasmo 1956; Koskimies 1968, 7 – 8, 93)

1960- ja 70-lukujen taitteessa Huutijärven asuinpaikkaa tutki Mirja Koskimies (1969, 1971, 1972, 1973). Kaivaukset liittyivät Kangasala Sahalahti -tien rakentamiseen. Vuoden 1969 tutkimusalue sijaitsi C. F. Meinanderin vuoden 1954 kaivausalueen I välittömässä läheisyydessä nykyisen Ponsantien ja Sahalahdentien risteysalueella. Kaivauksissa havaittiin heikosti punertava maakerros, jonka joukossa oli tummanpunaisia kulttuurimaalaikkuja. Heikosti punertavan maannoksen luonne, siis se oliko kysessä alueelle luontainen maakerros vai ihmistoiminnan synnyttämä kulttuurikerros, jäi kaivauksissa selvittämättä. Koskimies kuitenkin arvelee, ettei kyseessä ole ainakaan kokonaan ihmistoiminnasta syntynyt maannos. Löydöt alueelta käsittivät kvartsia sekä kampa- ja nuorakeramiikkaa.(Koskimies 1969, 15) Koskimies jatkoi Sarsan alueen tutkimuksia vuonna 1971 koekaivauksella, joka sijoittui Huutijärven asuinpaikan alakohteen Lentola alueelle, Lentolan tilan pihamaan pohjoisosaan ja talon luoteispuolella olevalle pellolle. Alueelle tehtiin yhteensä kahdeksan koekuoppaa, joista yhdessäkään ei ollut havaittavissa kulttuurimaaksi luokiteltavaa maannosta. Löytöjäkin (pieni määrä kvartsia, hiotun kiviesineen pala, palanutta luuta sekä muutamia historiallisen ajan löytöjä) saatiin vain kahdesta koekuopasta (Koskimies 1970).

2000-luvulla on Huutijärven asuinpaikka-alueella suoritettu useita arkeologisia tutkimuksia Pirkanmaan maakuntamuseon toimesta. Vuonna 2003 tutki Hanna-Maria Pellinen asuinpaikkaa koekaivauksin Huutijärven Parvelan alueella ja Vadim Adel aluetta Elomaan alakohteen pohjoispuolella. Adel jatkoi koekaivausta Huutijärvellä vuonna 2005, nyt Huutolan alakohteella. Kesällä 2006 Kalle Luoto suoritti koekaivauksen Ponsantien länsipuolella suunnitellun kevyenliikenteenväylän alueella, Autio-Lundenin alakohteen läheisyydessä. Vuonna 2010 Pirkanmaan maakuntamuseon tutkijat kaivoivat koetutkimuksessa alakohteiden Elomaa ja Autio-Lunden alueilla. Tutkimukset liittyivät samaan Gasumin maakaasuputkilinjauksen suunnittelualueeseen kuin kesällä 2011:kin. 2010 koekaivauksessa löydettiin merkkejä esihistoriallisesta ihmistoiminnasta niin Autio-Lundenin kuin Elomaankin alakohteilta.

Kaivausalueet ja dokumentaatio

Ponsantien länsipuoliselle alueelle paalutettiin kaivausalueet A-D, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 102,5 neliömetriä (A= 31 m2, B=4 m2, C=42,5 m2 ja D=25 m2). Kaivausalueet mukailivat alueelle suunnitellun maakaasuputken linjausta ollen kapeimmillaan metrin ja leveimmillään 2,5 metriä leveitä. Kaivausalueet sijoitettiin alueille, joilla vuoden 2010 koekaivauksessa saatujen tietojen perusteella oli havaittu merkkejä esihistoriallisesta ihmistoiminnasta.

Ponsantien länsipuoliselle tutkimusalueelle luotiin yhtenäinen kaivauksen sisäinen koordinaatisto, joka kattoi kaivausalueet A - D. Koordinaatistossa kaivausalueen A lounaiskulma sai koordinaatit 500/102 itäisimmän kaivausalueen D koilliskulman ollessa koordinaateiltaan 504/172. Koordinaatiston x-linja osoitti kohti pohjoisluodetta suuntaan 337 astetta. Kaivausalue ja koordinaatisto kiinnitettiin takymetrillä valtakunnalliseen ykj-koordinaatistoon apupisteistä, jotka oli mitattu paikalleen RTK-GPS:llä maakaasuputkilinjan merkitsemisen yhteydessä. Näistä apupisteistä myös siirrettiin korkeus kaivausalueelle yhteensä neljään kiintopisteeseen. Niiden korkeudet olivat N60-järjestelmän mukaiset ja seuraavat: kp 1 = 93,03 m mpy (kaivausalue C:n pohjoispuolisen talon kaivon betoniluiskan lounaiskulmassa), kp 2 = 89,99 m mpy (betoninen sadevesirumpu Ponsantien länsipuolella), kp 3 = 90,69 m mpy (rajamerkki Aution tontin kaakkoiskulmassa) ja kp 4 = 89,91 m mpy (betoninen sadevesirumpu Ponsantien itäpuolella).

Kaivausalue E sijaitsi Ponsantien itäpuolella omakotitalon piha-alueella. Alue oli kooltaan 2 x 3,5 metriä. Maakaasuputki oli tarkoitus rakentaa Ponsantien itäpuoliselle alueelle suuntaporaamalla. Kaivausalue E sijaitsi suuntaporauksen ulostulokohdassa. Alueelle luotiin oma kaivaustensisäinen koordinaatistonsa, jossa kaivausalueen E lounaiskulman koordinaatiksi tuli 2000/3000 ja koordinaatisto x-linja osoitti kohti pohjoisluodetta suuntaan 341 astetta.

Alueet kaivettiin joko 10 senttimetrin teknisinä tasoina tai käyttäen yksikkökaivausmetodia. Alueella A käytettiin näiden kahden metodin yhdistelmää (ks. tarkempi kuvaus metodeista kappaleesta ”Työn kulku ja käytetyt metodit”). Esiin kaivetut tasot dokumentoitiin kunkin kaivetun kerroksen/ yksikön kaivamisen jälkeen. Tasoista otettiin mustavalko- ja digitaalikuvat, kirjoitettiin muistiinpanot ja piirrettiin kartat, joille merkittiin kunkin tason vaaituslukemat. Yksikköinä kaivetuista maannoksista täytettiin kentällä kustakin omat yksikkökorttinsa. Kaivausten yleiskartoituksessa, korkeuksien siirrossa ja kaivausalueen maastoon merkitsemisessä käytettiin Topcon GPT-7505 –takymetriä. Korkeuksien vaaitsemiseen kaivausalueella käytettiin vaaituskojetta. Kaivamisen ja tasojen dokumentoinnin yhteydessä tehtävissä mittauksissa käytössä olivat kela- ja nivelmitat sekä piirtokehikko.

Kaivausten löydöt otettiin talteen neliömetrin ruuduissa kerroksittain tai maayksiköittäin riippuen käytetystä kaivausmetodista. Joillekin in situ -löydöille, kuten koristelluille saviastian kappaleille, rahoille jne. mitattiin tarkat löytökoordinaatit ja -korkeudet. Kenttätyövaiheessa otettiin talteen kaikki löydöt lukuun ottamatta tiilimurskaa ja tiilenpaloja, joita löydettiin kaivauksen kaikista historiallisen ajan löytöjä sisältäneistä kerroksista/yksiköistä.

Kaivauksilla otettiin yhteensä 11 kpl hiilinäytteitä. Näistä analysoitavaksi Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Ajoituslaboratorioon lähetettiin neljä; näytteet 5, 9, 10 ja 12. Makrofossiilinäytteitä otettiin seitsemän, jotka kaikki analysoi FM Mia Lempiäinen. Kaivausalueilta A – C otettiin myös maanäytteitä fosfaattianalyysiä varten. Fosfaattianalyysillä (SPOT-testi) oli tarkoitus selvittää, missä määrin kaivausalueilta heti peltokerroksen alta paljastunut kirkkaan punainen maa oli ihmistoiminnan tulosta. Tätä kysymystä olivat jo aiemmin pohtineet paikalla kaivaneet C. F. Meinander (1954) ja Mirja Koskimies (1969). SPOT-testin teki HuK Ulla Moilanen. Näytteitä ja niistä tehtyjä analyysejä käsitellään enemmän raportin luvussa ”Näytteet ja analyysit”.

Työn kulku ja käytetyt kaivausmetodit

Kaivausten kenttätyöt aloitettiin kuorimalla sekoittunut pintamaa pois noin viisi metriä leveältä ja 70 metriä pitkältä kaistalta Ponsantien ja Sahalahdentien länsipuoliselta tutkimusalueelta. Työ tehtiin suurehkolla kaivinkoneella, sillä vuoden 2010 koekaivauksen (Luoto) perusteella tiedettiin alueen pintamaannoksen olevan paikalle 1950-luvulla Sahalahdentien rakentamisen yhteydessä tuotua isokivistä soraa ja hiekkaa (kuva 1). Poistettavan sekoittuneen maakerroksen paksuus vaihteli muutamista kymmenistä senttimetreistä aina kahteen metriin. Pintamaan poistamiseen kului yhteensä kolme työpäivää. Työvaihetta hidasti pintamaan kuljettaminen pois kaivausalueelta. Koska kaivausalueet A-D sijaitsivat tiealueella, oli kaivausten työnjohdolla oltava suoritettuna vähintään Tieturva I-kurssi ja kaivausten henkilökunnalla oltava suojanaan kyseisillä alueilla työskenneltäessä huomioliivit ja suojakypärät (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta 205/2009).

Vaikka vuoden 2010 koekaivauksen perusteella oli jo tehty havaintoja sekoittuneen kerroksen alaisista säilyneistä maakerroksista, oli tutkijoille yllätys kuinka hyvin vanha, ennen 1950-luvun tienrakentamista paikalla ollut maanpinta oli kaivinkoneella kaivettaessa tavoitettavissa. Sekoittuneen kerroksen alta paljastui liki koko tutkimusalueen kattava peltokerros, joka saatiin esille varsin ehjänä. Huomattavaa oli myös vanhan Sarsankosken rantaterassiin löytyminen kuoritun alueen keskivaiheilta (kuva 2). Ponsantien ja Sahalahdentien risteysalue sijaitsee käytännössä vanhan Sarsankosken uoman päällä, joten täällä täyttömaata oli kasattu paikalle liki kahden metrin paksuudelta. Tutkimusalueelta koneellisesti poistetut kerrokset olivatkin paksuimpia juuri vanhan Sarsan kosken kohdalla, risteysalueella eli tutkimusalueen itäosassa. Kaivajien saavuttua paikalle kuorinnan kolmantena päivänä, aloitettiin myös esiin saadun 0-tason puhdistaminen lapion ja lastoin.

0-tasosta alaspäin kaivamista jatkettiin käsin. Hiekkainen peltokerros kaivettiin kokonaisuudessaan lapioilla ja maannos seulottiin reikäkooltaan 5 mm seulalla. Peltokerros kaivettiin pois luonnollisena kerroksena ja se muodostaa kerroksen 1 kaivausalueilla A-D. Löydöt otettiin talteen neliömetrin ruuduissa, mikä oli niiden talteenottotarkkuus myöhemminkin lukuun ottamatta muutamia in situ-löytöjä, joille mitattiin tarkemmat koordinaatit. Peltokerroksen alaiset kerrokset kaivettiin alueilla B, C ja E kymmenen senttimetrin teknisinä kerroksina. Alueilla A ja D sen sijaan käytettiin osin yksikkökaivausmenetelmää, jotta niillä esiintyneet ilmiöt saatiin dokumentoitua riittävällä tarkkuudella. Ponsantien länsipuolisille kaivausalueille tehtiin yhteensä kuusi koekuoppaa (Koekuopat A-F), jotka kaivettiin puhtaaseen pohjamaahan saakka. Koekuopilla selvitettiin alueiden maannosten tarkempaa stratigrafiaa, mikä auttoi muun muassa alueiden lopullisten kaivausmetodien valinnassa.

Alueella A peltokerroksen alta paljastui samaa punertavaa hiekkaa kuin mitä alueilta B ja C:kin. Alueella A oli kuitenkin havaittavissa myös tummanruskea, noensekaisen hiekan kerros, josta tuli runsaasti historialliselle ajalle ajoittuvia asuinpaikkalöytöjä. Tämä tulkittiin jo kaivausten varhaisessa vaiheessa historiallisen ajan rakennuksen jäännökseksi ja sen kaivamisessa käytettiin yksikkökaivausmetodia. Käytännössä rakennuksenjäännökset (kerrokset 2 ja 3) kaivettiin ja dokumentoitiin yksikköinä (Y 99 - Y 108), jonka jälkeen jäljelle jääneestä punertavan hiekan kerroksesta kaivettiin kymmenen senttimetrin tekninen kerros (kerros 4= 1. tasona kaivettu punertavan hiekan kerros ennen dokumentaatiotaso 4:ää). Tämän jälkeen kaivettiin alueelta vielä pois dokumentaatiotaso 4:ssä esiintyvät punertavan likamaan kattamat alueet. Kaivausmetodien yhdistämisen katsottiin olevan välttämätöntä kaivausalueella esiintyvien ilmiöiden riittävän dokumentointitarkkuuden varmistamiseksi.

Kaivausalue D:lle tehdystä koekuopista voitiin päätellä maannoksen käsittävän suhteellisen ohuita maakerroksia, joiden paksuus kuitenkin vaihteli kaivausalueen eri osissa. Tästä johtuen päädyttiin myös täällä kaivamaan maakerrokset luonnollisissa kerroksissa mahdollisten löytöjen tarkan kontekstin ja maannosten syntyprosessien selvittämiseksi. Alueen D maannokset dokumentoitiin yksikköinä Y 500 - Y 506.

Kaivausalueella E pintamaa poistettiin lapiolla, jonka jälkeen esiin saatu 0-taso dokumentoitiin. Kaivamista jatkettiin lastoilla ja lapiolla kymmenen senttimetrin teknisinä kerroksina ja kaikki kaivettu maa seulottiin. Löydöt otettiin talteen kerroksittain ja neliömetrin ruuduittain. Käytännössä kaikki kaivettu maannos osoittautui sekaantuneeksi, mistä syystä seuraava dokumentaatiotaso oli vasta noin 110 cm syvyydessä. Vasta tässä syvyydessä esiin saatiin sekoittuneesta, harmaasta hiesusta eroava kerros, joka dokumentoitiin. Kerroksen alta paljastui alueen luonnollinen pohjamaa. Koska kaivausalueen maannoksissa ei ollut havaittavissa merkkejä ihmistoiminnan vaikutuksesta irtolöytöjä lukuun ottamatta, ei kaivausten jälkityövaiheessa piirretty alueen karttoja puhtaaksi.

Kaivausten loppuvaiheessa havaittiin alueilla A ja C muutoin puhtaassa pohjamaassa tasoissa 4 ja 5 vaaleanpunertavia likamaalaikkuja, jotka kaivettiin pois yksikköinä. Alueelle A, josta kaivausten loppuvaiheessa oli tullut esiin yllättäen tummanpunaista hiekkaa ja hiiltä sisältänyt löydötön maannos, kaivettiin pohjatasoon muutamia tarkistuskuoppia, jotta voitiin olla varmoja maannoksen luonnollisuudesta. Kaivausalueiden peittämisestä huolehti Gasum Oy:n urakoitsija KVL-Tekniikka. Urakoitsijan työmaanjohtajan kanssa sovittiin kaivausten loppuvaiheessa myös työskentelyperiaatteista, joilla kiinteän muinaisjäännöksen rikkoutumattomuus varmistettiin maakaasuputken asennusvaiheessa.

Jälkityöt

Jälkityöt tehtiin Pirkanmaan maakuntamuseolla syksyn 2011 kuluessa. Kartat piirrettiin puhtaaksi käyttäen MapInfo -tietokoneohjelmaa. Löydöt puhdistettiin ja luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmiin. Löydöistä luetteloitiin niin esihistorialliset kuin historiallisenkin ajan sekaantumattomista konteksteissa olevat löydöt. Peltokerroksesta luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmiin kaikki esihistorialliset löydöt sekä mielenkiintoisimmat historiallisen ajan löydöt. Löydöt, jotka eivät päätyneet Kansallismuseon kokoelmiin, luetteloitiin Excel-taulukkona. Luettelo poistetuista löydöistä löytyy tämän raportin liitteistä (Liite 13). Konservoitavat metalliesineet lähettiin konservointiin Kansallismuseon konservointilaitokselle syksyllä 2011.

Löydöt luetteloitiin alustavasti elokuussa 2011, mutta lopullinen löytöluettelo tehtiin joulukuussa 2011. Näin toimittiin, koska osa löydöistä lähetettiin joko konservoitaviksi tai analysoitaviksi (luut) ennen varsinaisen löytöluettelon koostamista. Luetteloinnin tarkentavassa vaiheessa havaittiin, ettei alustavan luetteloinnin yhteydessä oltu yhdistetty samaan löytöryhmän kuuluvia ja samasta kontekstista tehtyjä löytöjä säännönmukaisesti. Kvartsia oli luetteloitu samasta kontekstista useammalle kuin yhdelle alanumerolle. Valitettavaa virhettä ei voitu enää korjata, koska muutoin löytöluettelon numerointi ei olisi enää pitänyt paikkansa siinä vaiheessa kun konservoinnista ja analyysistä tulleet löydöt tultaisi yhdistämään muiden löytöjen joukkoon. Konservoitavat löydöt palautetaan maakuntamuseolle vasta vuonna 2012. Lisäksi havaittiin, että alanumeroon 240 saakka esiintyy löytöluettelossa virhe, jossa esihistoriallisia saviastian paloja on luetteloitu löytöluettelossa pääsääntöisesti käytetyn löytöhierarkian mukaan väärään kohtaan.

Mustavalkonegatiivit arkistoitiin Museoviraston arkeologian osaston arkistoon. Osa digitaalivalokuvista luetteloitiin Tampereen museoiden käyttämään Siiri- kuvatietokantaan. Kaikki digitaalikuvat on talletettu CD:llä Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön kokoelmiin. Kentällä laaditut yksikkökortit kirjoitettiin jälkityövaiheessa puhtaaksi. Yksikkökaivausmetodin mukaisesti kaivettujen alueiden maayksiköistä koostettiin matriisit havainnollistamaan yksiköiden suhdetta toisiinsa ja alueiden maannosten syntyprosessia.

Dokumentaatiotasot 0 ja 1

Paikalle tuodun täyttökerroksen (Y 99) paksuus oli kaivausalueella A noin metrin, paikoin ehkä hieman enemmän. Täyttökerroksen alta paljastui peltokerros (Y 101), joka kattoi koko kaivausalueen ollen paksuudeltaan noin 20 senttimetriä. Peltokerrosta kaivettaessa kiinnitettiin huomiota historiallisen ajan löytöjen runsauteen alueella A:n länsiosassa verrattuna muihin kaivausalueisiin tai alueen A itäosaan. Löytönä peltokerroksesta saatiin tavanomaista historiallisen ajan asuinpaikkamateriaalia: tasolasia, punasaviastian kappaleita, fajanssia, posliinia, tiilenpaloja sekä tunnistamattomia rautaesineitä. Pääosin materiaali näytti olevan nuorempaa, kenties 1800-1900-luvuille ajoittuvaa. Peltokerroksesta löydettiin myös rautaisen kannuksen katkelma (KM 38844:20), joka muotonsa puolesta ei kuitenkaan liene kovinkaan vanha, kenties 1800-1900-luvulta. Peltokerroksen alta paljastui dokumentaatiotasossa 1 ruutujen 500-501/105,50-112 alueelta tummanruskea, noensekaisen hiekan (Y105) kattama alue, muualla kaivausalueella maannos oli pääasiassa punertavaa hiekkaa (Y 107). Punertavan hiekan seassa oli selvästi nähtävissä olevia aurauksesta syntyneitä jälkiä, jotka pääasiassa olivat luode – kaakkosuuntaisia. Punertavassa hiekassa auranjäljet erottuivat ruskeina värjäyminä. Paikoin oli havaittavissa joitakin pääauraussuuntaan nähden poikittaisia auranjälkiä, mutta kyse oli lähinnä satunnaisista risteävistä auranjäljistä. Mikään ei peltokerrosta kaivettaessa viitannut sen esihistoriallisuuteen. (Ks. kartta 3, kuva 3)

1. dokumentaatiotasossa oli yksikön noensekaisen hiekan (Y 105) päällä ruuduissa 500-502/107-110 palaneita kiviä, nokea ja hiiltä sisältänyt, muusta alueesta kohollaan oleva yksikkö (Y102). Maayksikössä oli havaittavissa kaakko-luodesuuntaisia vahvoja hiilivärjäymiä ruuduissa 500-501/107-108. Ruuduissa 501-502/108 oli nähtävissä 40 x 80 senttimetriä oleva soralla (Y100) täyttynyt kuoppa. Kuoppa oli syvyydeltään noin 20-30 senttimetriä ja sen koillisreunalla oli nyrkinkokoisia kiviä. Kuoppa oli kaivettu aina ihmistoiminnasta värjäytyneiden maakerrosten läpi punertavaan hiekkaan saakka. Kyseessä saattaa olla vanhahkon, ennen 1900-luvun puoliväliä paikalla sijainneen sähkö- tai puhelinpylvään kaivanto. Kuoppa lävisti yksiköt Y102 ja Y 105. Ruuduissa 503-504/115 oli näkyvissä pyöreä, halkaisijaltaan noin 60 senttimetriä oleva harmaanruskea, palaneita kiviä sisältävän hiekan alue, jota ympäröi hiiltyneen ja noensekainen hiekka (Y 104). Kyseessä oli pienen tulisijan jäännös. Jäännös kaivettiin pois seuraavassa kaivukerroksessa. Tulisijan jäännös osoittautui olevan syvyydeltään vain 15 senttimetriä ja poikkileikkaukseltaan linssimäinen. (Ks. kartta 3, kuva 3)

Dokumentaatiotasot 2 ja 3

2. dokumentaatiotasossa kaivausalueella A oli yksikkö Y 102 kaivettu pääasiallisesti pois. Yksiköstä löytyi sitä kaivettaessa tyypillisen historiallisen ajan asuinpaikkamateriaalin lisäksi kaksiosainen korunappi (KM 38844:111), aikavälille 1721-1771 ajoitettava kahden äyrin kolikko (KM 38844:71) sekä kuparitaaleri 1710-luvulta (KM 38844:89). Yksikön Y 102 alta paljastui savensekainen tummanruskean hiekan yksikkö Y 103, jossa oli myös nokea ja hiiltä. Savea oli maannoksen seassa pieninä, halkaisijaltaan noin 10 senttimetriä olevina lampareina. Yksikkö kattoi pääasiassa ruudut 501-502/108-110. Muualla maannos oli tummanruskeaa noensekaista hiekkaa (Y 105) tai punertavaa hiekkaa (Y 107). (Ks. kartat 4 ja 16)

Kaivettu alue valokuvattiin sen jälkeen kun yksikkö (Y 103) oli kaivettu pois (Ks. kuva 4): näkyvissä oli nyt kauttaaltaan rakennuksenjäänteiden kohdalla yksikkö Y105, tummanruskean noensekaisen hiekan kerros. 3. dokumentaatiotasossa tämä yksikkö oli kaivettu pois ja kaivausalueen kattoi punertava hiekka (Y 105). Ruutujen 500-501/105-107 alueella oli kuitenkin nähtävissä tummanruskean, halkaisijaltaan 10 – 20 senttimetriä olevia palaneita kiviä ja tiilenkappaleita sisältänyt nokisen hiekan yksikkö (Y106). Yksikkö jatkui yli kaivausalueen rajojen kohti etelää. Kaivausaluetta ei ollut mahdollista laajentaa tähän suuntaan, sillä maantie sijaitsi välittömästi kaivausalueen eteläpuolella. (Ks. kartta 5, kuva 5) Kyseessä on luultavasti kaivettuun rakennukseen liittyvän kellarin jäännös. Kellarikuopanne kaivettiin yksikkönä ja kaivuvaiheessa siitä dokumentoitiin valokuvaamalla taso 3B (kuva 6). Tämän jälkeen yksikkö Y 106 kaivettiin pois kokonaan ja esiin saatiin Y 108, harmaa hiesu (Ks. kartat 6 ja 16). Tässä tasossa myös havaittiin ruudussa 500/102-103 erittäin punaista hiekkaa, jonka seassa oli paljon hiiltä. Ilmiön tutkimiseksi avattiin kyseisten ruutujen pohjoispuolelle lisää kaivausaluetta noin yhden neliömetrin verran.

Dokumentaatiotasot 4 ja 5

Kun kellarikuopanne oli tutkittu, kaivettiin koko kaivausalueelta A pois 10 senttimetriä maata teknisenä kerroksena (kerros 4). Näin esiin saadussa dokumentaatiotasossa 4 oli maannos lähes kauttaaltaan koko kaivausalueen punertavaa hiekkaa (Y107). Siellä tällä oli kuitenkin erotettavissa vaaleanpunertavan hiekan alueita, joiden seassa oli hieman hiiltä tai nokea. Lisäksi ruuduissa 500-501/105-107 olevan kuopanteen itäreunalla oli näkyvissä halkaisijaltaan noin 20-30 senttimetriä olevia ja paikalleen asetellun oloisia kiviä. (Ks. kartta 6) Vaaleanpunaiseksi värjäytyneet hiekkalaikut kaivettiin pois yksikköinä ja esiin saadusta dokumentaatiotasosta 5 muodostui kaivausalueen A viimeinen kokonaan dokumentoitu taso (Ks. kartta 7).

Ruuduissa 500-501/102-103 sijainnut räikeän punaista hiekkaa ja hiiltä sisältänyt ilmiö dokumentoitiin erikseen mittakaavassa 1:20. Dokumentaatiotasossa 5 värjäymä oli muodoltaan nelikulmainen ja mitoiltaan 110 x 60 senttimetriä. Sen pidempi sivu oli lähes länsi-itäsuuntainen. Värjäymän eteläreunan leikkasi vuoden 2010 koeruutu 2. (kuva 7) Kun tästä tasosta oli kaivettu alaspäin 5 senttimetriä oli värjäymä pienentynyt jonkin verran. Tämän jälkeen se kaivettiin pois yksikkönä. Värjäymä oli kokonaan löydötön. Siitä otettiin kuitenkin hiilinäytteitä (näytteet 10 ja 11), joista toinen (näyte 10) lähetettiin ajoitettavaksi. (Ks. kartta 8)

KAIVAUSALUE B

Alue B:llä oli alue A:n tapaan havaittavissa noin 20 senttimetriä paksuudeltaan oleva peltokerros, jonka alta paljastui punertavaa hiekkaa. Peltokerrosta lukuun ottamatta aluetta kaivettiin kymmenen senttimetrin teknisinä kerroksina. Tasossa 1 oli punertavan hiekan lisäksi ruudussa 503/121 havaittavissa häiriintyneen maan alue (kuva 8). Jo toisessa tasossa oli kaivausalueella havaittavissa kellertävää hiekkaa, joka on alueen luonnollinen pohjamaa. Koska kaivausalue oli lähes löydötön lukuun ottamatta muutamaa peltokerroksesta tehtyä löytöä eikä alueella ollut havaittavissa arkeologisesti mielenkiintoisia ilmiöitä, ei kaivausalueesta tehtyjä karttoja piirretty puhtaaksi jälkityövaiheessa.

KAIVAUSALUE C

Täyttökerros ja taso 0

Kaivausalue C:llä täyttökerroksen paksuus vaihteli muutamista senteistä liki kahteen metriin. Käytännössä täyttökerrosta ei ollut lainkaan kaivausalueen pohjoispuolella sijaitsevan Aution tilan tontin kohdalla ruuduissa 501-503/137-144. Soraa olevan täyttökerroksen paksuus kasvoi mentäessä tältä alueelta kohti länttä ja itää. Kaivausalueen C itäisimmässä päässä, vanhan Sarsankosken uoman alueella kerroksen paksuus oli liki kaksi metriä.

Tasossa 0 täyttökerroksen alaisen peltokerroksen paksuus vaihteli vajaasta 20 senttimetristä liki 40 senttimetriin. Peltokerrosta ei ollut havaittavissa ruutujen 501-503/140-154 välisellä alueella lainkaan. Täällä maannos oli viinipunertavanruskeaa hiekkaa tai savea ja alueen itäpäässä ruuduissa 501/155-157 savea. On mahdollista ellei jopa todennäköistä, että näilläkin alueilla on peltokerrosta aikanaan ollut, mutta se on 1950-luvun tienrakentamisen ja alueella tapahtuneen massiivisen maansiirron yhteydessä tuhoutunut. Peltokerroksen kuorintavaiheessa kaivausalueille sattuneet kannot pyrittiin kaivamaan kaivurilla esiin, mutta kaivausalueen C ruuduissa 501/144-145 sijainnut kanto poistettiin kaivinkoneella mikä aiheutti maannosten osittaista sekaantumista kyseisten ruutujen alueella.(Ks. kartta 9)

Taso 1

Tasossa 1 oli ruutujen 501-503/125-144 alueella punaista hiekkaa, jossa paikoin näkyivät ylemmän peltokerroksen aurauksen jäljet. Jäljet olivat myös täällä, kuten alueella A, pääasiassa luoteis-kaakkoissuuntaisia. Huomattavan räikeän punaista hiekka oli ruutujen 501-502/136-140 ja 501-502/144-145 alueilla (kuva 9). Ruutujen 501-502/143-144 alueilla, muinaisen rantaterassin välittömässä läheisyydessä oli havaittavissa häiriintynyttä maata: täällä punertava hiekkakerros puuttui ja sen tilalla oli kellertävän ruskeaa hiekkaa noin 1 – 1,5 metrin levyisellä alueella halki kaivausalueen. Kaivauksen myöhemmässä vaiheessa selvisi, että kyseessä oli resentti lampaan hautaus (Kivikero 2011). Oranssinpunaista hiekkaa oli myös rantaterassiin itäpuolella olevassa rinteessä ruutujen 501/145 ja152 alueilla. Muutoin maannos koostui kaivausalueen itäpäässä joko kellertävästä pohjahiekasta tai kuten ruutujen 501/152-158 alueella tummanruskeasta hiekasta, jonka joukossa etenkin itäisimmissä ruuduissa oli myös savea. Kaivausalueelle kaivettiin tässä vaiheessa kolme koekuoppaa (50 x 50 cm) maannosten luonteen ja paksuuden tarkistamiseksi. Koekuoppa B sijaitsi ruudussa 503,5/126,5, koekuoppa C 501,5/141 ja koekuoppa D 501,5/152,5 (Ks. koekuoppakuvaukset liite 4). (Ks. kartta 10)

Taso 2

Tasossa 2 oli kaivausalueen C länsiosassa ruuduissa 503/128-132 havaittavissa muuta maannosta punertavampia kohtia, joista saatiin edellistä kerrosta (kerros 2) kaivettaessa runsaasti palanutta luuta. Näiden ruutujen kohdalta maannosta seulottiin normaalia pienikokoisemmalla seulalla (silmäkoko 3 mm) siitä saakka, kun huomattiin kyseisten ruutujen olevan palaneen luun osalta löytörikkaita. Tummemman punaisia kulttuurimaa-alueita oli myös nähtävissä kaivausalueen keskiosassa vanhan rantaterassin tuntumassa ja länsipuolella. Erityisesti ruutujen 501-503/137-142 välisellä alueella oli havaittavissa ympäristöään tummempaa punertavaa maata. Edellisestä kaivukerroksesta (kerros 2) oli näistä ruuduista löytöinä saatu palanutta luuta, kvartsia sekä esihistoriallista keramiikkaa.(Ks. kartta 11, kuva 10)

Ruutujen 501-502/141-142 alueella oli tasossa 2 nähtävissä kaksi halkaisijaltaan noin 30-40 senttimetriä olevaa kiveä, joiden länsipuolella oli alueen mutta maannosta punaisempaa hiekkaa. Värjäymä oli luode-kaakkosuuntainen ja jatkui halki koko kaivausalueen. Leveydeltään värjäymä oli noin 50 senttimetriä. Koska värjäymä jatkui kaivausalueen pohjoisprofiiliin, päätettiin kaivausaluetta laajentaa siihen suuntaan ilmiön tutkimiseksi. Kerrosta 2 kaivettaessa havaittiin ruuduissa 503/141 pienten, halkaisijaltaan 4 – 10 senttimetriä olevien kivien muodostama kaari, joka näytti ympäröivän punertavaa värjäymää. Kivet olivat rapautuneita ja maannos niiden välissä ympäristöään harmaampaa. (Ks. kartta 14, kuva 11) Ruutujen 501/142-144 alueella oli tason 1 tapaan edelleen luode-kaakkosuuntainen kellertävän hiekan kattama alue (Ks. kartta 11), josta syvemmälle kaivettaessa paljastui resentti lampaan hautaus (Kivikero 2011). Kaivausalueen itäpäässä, itään viettävässä rinteessä oli vielä paikoin ruutujen 501/153-158 alueella havaittavissa punertavaa hiekkaa. Muutoin maannos oli tummanruskeaa hiekkaa, joka osoittautui olevan samaa maannosta kuin kaivausalueen D yksikkö Y 504. (Ks. kartta 11)

Taso 3

Tasossa 3 oli kauttaaltaan ruutujen 501-503/126-144 alueella havaittavissa muutoin puhtaassa pohjamaannoksessa punertavia kulttuurimaaläikkiä. Eniten kulttuurimaata oli havaittavissa vanhan rantaterassin tuntumassa ruutujen 501-503/137-142 alueella. Väriltään intensiivisin värjäymistä oli jo edellisessä tasossa havaittu kulttuurimaaläikkä kahden suurehkon kiven länsipuolella ruuduissa 501-502/141-142. Värjäytyneen alueen koko oli nyt kolmanteen tasoon kaivettaessa kutistunut enää vajaaseen neliömetriin. Ruudusta 501/143 eli alueelta, jossa aiemmissa tasoissa oli havaittu ruskeaa hiekkaa, paljastui tasossa 3 esiin lampaan luuranko (Kivikero 2011). Eläin oli haudattu ilman päätä ja myös sen raajojen kärjet (sorkat) puuttuivat. Hautauksen aluetta oli jo edellisestä tasosta alkaen ryhdytty kaivamaan erillisenä ilmiönä, mistä syystä tasossa 3 esiin saatu hautaus oli kaivausalueen muuta tasoa hieman matalammalla. (Ks. kartta 12, kuva 12)

Kaivausalueen itäosassa, itään viettävän rinteen alueella oli yhä paikoin nähtävissä haaleita punertavan hiekan alueita, jotka kooltaan olivat suppeita. Muutoin maannos oli täällä kellertävää tai harmaata puhdasta hiekkaa. (Ks. kartta 12, kuva 13)

Tasot 4 ja 5

Kaivausalueen ruuduista 502/134-135 oli jo aiemmin jätetty tasoon 2. Kolmanteen tasoon jätettiin kaivausalueen ruuduista 503/127 ja 136, sekä osa ruuduista 502/134-135.(Ks. kartta 13) Kun kaivausalueen muut ruudut oli saatu tasoon 4 tuli löytöjä enää vain pienestä osasta ruutuja. Löydöt olivat liitoksissa punertavaan hiekkaan, jota tasossa 4 esiintyi yhä pieninä laikkuina muutoin puhtaan maan joukossa lähinnä kaivausalueen keskiosassa. Mikäli ruudusta vielä neljättä kerrosta kaivettaessa oli tehty löytöjä, kaivettiin se suoraan viidenteen tasoon, tai mikäli löydöt tulivat selvästi punertavasta hiekasta, kaivettiin ainoastaan punertava värjäymä pois. Joissakin tapauksissa viidenteen tasoon päästyä jatkettiin kaivamista vielä tästä eteenpäin siten, että löydölliset punertavan hiekan värjäymät kaivettiin pois muun alueen jäädessä tasoon 5. (Ks. kartta 13) Tasossa 5 oli ruuduissa 501-502/143-144 nähtävissä tässä olleeseen resenttiin eläimen hautaukseen liittyviä ilmiöitä; maannos oli sekoittunutta kaivutyön jäljiltä ja punertavaa kulttuurimaata esiintyi limittäin hautaukseen liittyvän täyttömaan kanssa (Ks. kartta 18).

KAIVAUSALUE D

Täyttökerros ja taso 0

1900-luvun puolivälissä paikalle tuotu täyttökerros oli paksuimmillaan kaivausalueen D alueella. Täällä sen paksuus lähenteli kahta metriä. Täyttömaa oli pääasiassa soraa, mutta kaivausalueen itäosassa lähinnä hiekkaa. Täyttömaan (Y 500) poistamisen jälkeen esiin saadussa tasossa 0 oli alueella nähtävissä ruskean hienon hiekan muodostama peltokerros (Y 502). Sen päällä oli paikoin noin 10 senttimetrin paksuinen kerros savea (Y 501), joka oli mitä ilmeisimmin tuotu paikalle tienrakentamisen yhteydessä. Tasossa erottui myös vuoden 2010 koeruutu nro 7 muuta maannosta selvästi soraisempana/hiekkaisempana häiriintyneenä kohtana. Tässä vaiheessa kaivausalueelle kaivettiin koekuopat E ja F (Ks. koekuoppakuvaukset, liite 4).

Dokumentaatiotaso 1

Peltokerros oli paksuimmillaan kaivausalueen kaakkoiskulmassa, jossa sille kertyi paksuutta jopa 50 senttimetriä (Ks. kartta 19). Syynä tähän lienee maannoksen kasautuminen kaakkoa ja itää kohti viettävän rinteen alaosaan. Dokumentaatiotasossa 1 kaivausalueen peitti suurelta osin peltokerroksen alainen tummanruskea hiekka (Y 503). Laajin yhtenäinen alue, jonka kyseinen maannos peitti, oli kaivausalueen itäosassa ruutujen 502-503/166-171 alueella. Täällä maannoksen pintaa seuraileva taso vietti selvästi kaakkoa ja itää eli vanhaa Sarsankosken uomaa kohti. Löytöinä tummanruskeasta hiekasta saatiin muun muassa kvartsia, kvartsikaavin (KM 38844:597) ja rautanaulan katkelma (KM 38844:603).(Ks. kartta 15, kuva 14)

Tummanruskeaa hiekkaa oli havaittavissa kaivausalueen länsiosassakin, mutta täällä esillä oli paikoin myös alueen luonnollista pohjamaata, harmaata hiekkaa (Y 506) sekä paikalle tuotua savea (Y 501). Kaivausalueen länsiosan maannos vaikutti rikkonaiselta, mihin syynä olivat todennäköisesti Kangasala-Sahalahti -tien rakentamiseen liittyvät maansiirtotyöt. Ruudut, joissa maannos oli selvimmin sekaantunutta (502/160-161), jätettiin tasoon 1.(Ks. kartta 15)

Dokumentaatiotasot 2 ja 3

Dokumentaatiotasossa 2 kaivausaluetta peitti laajalti harmaa sora (Y 504). Aivan kaivausalueen kaakkoiskulmassa on ruutujen 502-503/169-171 alueilla savensekaista harmaata hiesua (Y 505). Tämä lienee alueen luonnollista pohjamaata samoin kuin paikoin tasossa esiintyvä harmaa hiekka (Y 506). (Ks. kartta 15, kuva 15)

Dokumentaatiotasossa 3 aluetta peittänyt harmaa sora (Y 504) oli kaivettu pois. Sorakerros oli paksuudeltaan 5 – 10 senttimetriä, ja siitä löytyi kaksi iskosta (KM 38844:606 ja 607) ruuduista 502/164-165. Esiin saatu dokumentaatiotaso 3 oli samalla myös kaivausalueen pohjataso ja maannos siinä alueen luonnollista pohjamaata. (Ks. kartta 15)

KAIVAUSALUE E

Pintamaa ja taso 0

Kaivausalueelta poistettiin lapioilla turvekerros, jonka jälkeen esiin saadussa tasossa 0 maannos oli kauttaaltaan tummanruskeaa hiesua (kuva 16). Löydöt turvekerroksesta olivat resenttejä. Kaivausalueen pintatason absoluuttiset korkeudet olivat alueen nurkista vaaittuina seuraavat: W-nurkka 87,72 m mpy, NE-nurkka 87,71 m mpy, E-nurkka 87,30 m mpy ja SW-nurkka 87,40 m mpy. Koska kaivausalue E:llä ei ollut merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä, päätettiin, ettei alueen tasokarttoja piirretä puhtaaksi jälkityövaiheessa. Alueen eri dokumentaatiotasot esitellään tässä sanallisesti ja digitaalikuvin.

Dokumentaatiotasot 1 ja 2

Dokumentaatiotasossa 1, jossa maannosta oli kaivettu 10 senttimetriä tasosta 0, oli maannos yhä tummanruskeaa hiesua. Löytöinä kerroksesta 1 oli saatu niin historiallisen ajan kuin esihistoriallisen ajan löytöjä. Osa löydöistä oli resenttejä. Alueen maannos kaivettiin kymmenen senttimetrin kerroksissa aina siihen saakka, kunnes maannos ei enää ollut sekoittunutta eli tultaessa dokumentaatiotasoon 3. (kuva 17) Dokumentaatiotaso 2 (20 cm tasosta 0) käsitti samaa tummanruskeaa hiesua mitä esiintyi tasossa 1:kin.

Dokumentaatiotaso 3

Dokumentaatiotasossa 3 maannos olit tummanruskean hiesun sijasta kauttaaltaan vaaleanruskeaa hiesua. Tässä vaiheessa oltiin jo varsin syvällä, aina 105 senttimetrin syvyydessä maanpinnasta lukien ja kaivukerroksia kaivettu yhteensä 7. Mitään esihistorialliseen tai historialliseen kulttuurikerrokseen viittaavaa ei kuitenkaan dokumentaatiotasossa 3 havaittu, ainoastaan maannoksen väri muuttui vaaleammaksi. Tässä vaiheessa kaivausalueen koilliskulmaan kaivettiin koekuoppa (50 x 50 cm). (kuva 18)

Dokumentaatiotasot 4 ja 5

Dokumentaatiotasossa 4 maannos oli kauttaaltaan harmaata, alueen luonnollista pohjahiekkaa. Kaivamista jatkettiin vielä lapioilla noin 20 senttimetriä tasosta alaspäin. Kaivausalueen dokumentaatiotasossa 5 eli pohjatasossa maannos oli kautta koko alueen harmaata hiekkaa tai hiesua, jonka seassa oli punertavia rautavärjäymiä (kuva 19). Taso oli noin 120 senttimetriä maanpinnan alapuolella ja kaivukerroksia oli kertynyt yhteensä 9. Kaivausalueen pohjatason absoluuttiset korkeudet olivat alueen nurkista mitattuina seuraavat: W-nurkka 86,57 m mpy, NE-nurkka 86,72 m mpy, E-nurkka 86,52 m mpy ja SW-nurkka 86,39 m mpy.

Näytteet ja analyysit

Radiohiilianalyysi

Kaivauksilla otettiin yhteensä 11 kpl hiilinäytteitä (Ks. liite 5), joista analysoitavaksi Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon Ajoituslaboratorioon lähetettiin neljä; näytteet 5, 9, 10 ja 12. Näytte 5 otettiin kaivausalueella A havaitusta löydöttömästä pienehköstä liedestä (Y 104) ja näyte 9 alueella olleesta rakennuksenpohjasta, maayksiköstä Y 106. Molempien näytteiden ajoitustuloksissa esiintyi hajontaa, mikä voi johtua näytteiden mahdollisesta kontaminaatiosta alueen aiemman ihmistoiminnan seurauksena. Ajoitustuloksen mukaan näytteiden kalibroitu mediaani-ikä on molemmista tapauksissa 1770 jKr, mutta kuten sanottu, tulos ei ole yksiselitteinen (Oinonen 2011, raportti analyysistä kaivauskertomuksen liitteenä).

Näyte 10, joka otettiin alueen A länsipäädyssä esiintyneestä tumman punertavasta hiekasta (Alue A, 4. krs, punainen hiekka), ajoittuu analyysin mukaan pronssikaudelle. Näytteen kaliboitu mediaani-ikä on 1100 eKr. Näyte 12 valittiin löytöjen joukosta analysoitavaksi kaivausten jälkityövaiheessa. Analysoitu palaneen luun katkelma löydettiin alueen C alimmista kulttuurimaakerroksista (kerros 4) ja ajoittui mesoliittiselle kivikaudelle. Näytteen kalibroitu mediaani-ikä oli 6350 eKr. (Oinonen 2011)

Makrofossiilianalyysi

Makrofossiilinäytteitä otettiin seitsemän, jotka kaikki analysoi FM Mia Lempiäinen. Kaivausraportin valmistumisen aikaan joulukuussa 2011 eivät analyysin tulokset olleet vielä käytettävissä.

Fosfaattianalyysi

Kaivausalueilta A – C otettiin myös maanäytteitä fosfaattianalyysiä varten. Fosfaattianalyysillä (SPOT-testi) oli tarkoitus selvittää, missä määrin kaivausalueilta heti peltokerroksen alta paljastunut kirkkaan punainen maa oli ihmistoiminnan tulosta vai oliko ensinnäkään. SPOT-testin teki HuK Ulla Moilanen (2011, raportti analyysistä kaivauskertomuksen liitteenä 10).

Kaivausalueilta A – C otettiin 47 kpl maaperänäytteitä fosfaattimittausta varten. Maanäytteitä otettiin kaivausalueelta systemaattisesti noin kahden metrin välein. Näytteet otettiin rikastumiskerroksesta seuraavasti: alueelta A kerroksista 2 ja 5, alueelta B kerroksesta 2, ja alueelta C kerroksesta 3. Vertailunäytteitä (5 kpl) ei otettu kaivausalueen ulkopuolelta, vaan oletetusta puhtaasta pohjamaasta alueelta B ja C.

Alueelta A kerroksesta 2 otetuissa näytteissä on havaittavissa kohtalaista, runsasta ja hyvin runsasta värjäytymistä, mikä kertoo runsaasta fosforin suolojen imeytymisestä maaperään. Kerroksesta 5 otetuissa näytteissä pitoisuudet ovat kohtalaisia. Alueelta B kerroksesta 2 otetussa kahdessa näytteessä pitoisuus on kohonnut kohtalaisesti, mutta pohjamaasta otetussa näytteessä värjäytyminen on selvästi heikompaa. Testin perusteella alueella C kerroksessa 2 fosfaattipitoisuus kohoaa tasaisesti siirryttäessä alueen itäpäästä länttä kohti. Itäpäästä otetuissa näytteissä värjäytymää ei ole lainkaan tai sitä on hyvin vähän, kun taas länsipäässä näytteen värjäytyminen on runsasta tai hyvin runsasta. (Moilanen 2011)

Pohjamaasta otetuissa vertailunäytteissä näkyy vielä heikosti kohonnutta fosfaattipitoisuutta, mikä tarkoittaa, että testinäytteitä ei ehkä ole otettu tarpeeksi syvältä maaperästä. Parhaan vertailunäytteen olisi saanut esim. kairaamalla alueelta, jolla ei oltu havaittu merkkejä ihmistoiminnasta. (Moilanen 2011) Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä alueelta, jolta pintamaa oli koneellisesti poistettu esiintyi punertavaa hiekkaa kauttaaltaan. Varmuudella puhdasta maannosta ei siis käytännön syistä ollut löydettävissä.

Testin perusteella voi sanoa, että yleisesti ottaen maaperän kohonneiden fosforipitoisuuksien voi katsoa indikoivan testatulla alueella tapahtunutta ihmistoimintaa, joka toisissa kohdissa on ollut joko intensiivisempää tai pitkäkestoisempaa kuin toisissa (Moilanen 2011). Testin mukaan punertavassa hiekassa siis esiintyi kauttaaltaan fosfaattia. On mahdollista, että fosfaattia on joutunut punertavan hiekan päällimmäiseen kerrokseen sen päällä olleesta peltokerroksesta, josta löytyi paljon historiallisen ajan löytöjä. Peltokerros on saattanut sisältää myös orgaanista jätettä, josta fosfaattia on saattanut uuttua alempiin kerroksiin. Toisaalta osa kohonneista fosfaattipitoisuuksista viitannee peltokerrosta vanhempaan historialliselle tai esihistorialliselle ajalle ajoittuvaan ihmistoimintaan.

Osteologinen analyysi

Huutijärven vuoden 2011 pelastuskaivaukselta talletettiin 471 grammaa palanutta luuta ja 186 grammaa palamatonta luuta, jotka analysoitiin Luonnontieteellisen keskusmuseon vertailuaineiston avulla. Näiden lisäksi analysoitiin myös eläimen hautaus, joka löytyi kaivausten yhteydessä, mutta jota ei luetteloitu KM-päänumerolle. Osteologisen analyysin teki FM Hanna kivikero (2011, raportti analyysistä kaivauskertomuksen liitteinä 11 ja 12).

Aineistosta 28% oli palamatonta luuta, 37% oli palanut 1000-1100°C lämpötiloissa ja 22% yli 1200-1300°C lämpötiloissa. Alueelta C löydetty resentti eläimen luuranko oli lähes täydellinen ja hyvässä kunnossa. Sen voitiin todeta kuuluneeksi todennäköisesti 2-3-vuotiaalle lampaalle. (Kivikero 2011)

Luuaineistossa oli runsaasti lajeja. Alueen A historiallisista konteksteista löydettiin naudan, lampaan, lampaan tai vuohen, sian, onttosarvisen, sorsalinnun, hauen ja luukalan luita. Muilta lajeja, jota voitiin tunnistaa aineistosta, olivat koira, hirvi, majava, kauris tai hirvi ja sorsa. Suurin osa lajeista voitiin tunnistaa hampaiden ja nikamien avulla. (Kivikero 2011)

Kahdeksassa luussa oli teurastukseen tai luun käsittelyyn viittaavia jälkiä. Yksiköstä Y102 on alanumeron 103 naudan kieliluusta (hyoideum) veitsen viiltoon viittaava jälki. Sahauksesta on merkkejä yksikön Y106 alanumeron 174 naudan sääriluusta. Lopuissa luissa on kirveen tai mahdollisesti veitsen käytön jälkiä. Kaikki luut, joista löytyi merkkejä teurastuksesta tai luun käsittelystä ovat historiallisen ajan konteksteista. (Kivikero 2011)

Kaivausten alkuvaiheessa poistettiin Ponsantien itäpuoliselta tutkimusalueelta, kaivauslueiden A-D kohdalta, 1950-luvulla paikalle tuotu, paikoin liki kaksi metriä paksu täyttömaakerros. Täyttökerroksen alta paljastunut maanpinta oli topografisesti mielenkiintoinen, sillä esiin saatiin muun muassa vanha Sarsankosken rantaterassi ja kosken uomaa kohti viettävä rinne (kuva 2). Täyttökerroksen alta paljastui lähes kauttaaltaan tutkimusalueet A-E kattava ruskeasta hiekasta koostuva ja paksuudeltaan parikymmentä senttimetriä oleva peltokerros. Peltokerros oli verrattain ohut ja aurauksesta syntyneitä pääsääntöisesti luode-kaakkoissuuntaisia jälkiä oli paikoin havaittavissa peltokerroksen alaisessa punertavassa hiekassa. Kerroksesta tehtyjen historiallisen ajan löytöjen perusteella vaikuttaa siltä, että pelto on ollut käytössä todennäköisesti ainakin 1800-luvulta aina 1900-luvun puolelle. Kyntökerroksen ohuus saattaa olla merkki siitä, että peltoa on kynnetty lähinnä hevosella.

Kaivausalueelta A löydettiin peltokerroksen alta historialliselle ajalle ajoittuvan rakennuksen jäännökset. Jäännökset olivat nähtävissä muutoin punertavan hiekan kattamalla kaivausalueella tummanruskean, paikoin runsaasti hiiltä, nokea ja palaneita kiviä sisältävän hiekan alueena (Yksiköt Y 102, Y 103 ja Y 105) kaivausalueen länsiosassa. Rakennuksen jäännökseen liittyi myös kellarikuopanne (Y 106). (Ks. kartat 3-7, 16 ja kuva 5) Jäännöksiä kaivettaessa löydettiin tyypillisiä historialliselle ajalle ajoittuvia asuinpaikkalöytöjä; punasaviastian kappaleita, tasolasia, tiilimurskaa, palanutta ja palamatonta luuta sekä korrosoituneita metallilöytöjä. Löytöjen perusteella rakennuksenpohja voidaan ajoittaa löyhästi 1700-luvulle.

Jäännöksestä otettiin useita näytteitä radiohiiliajoitusta varten ja näistä analysoitiin yksi (ja Hela-2737) Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa. Analyysin tuloksena ei näytteelle saatu selkeää yksiselitteistä ajoitustulosta, vaan sen todennäköinen ajoitus vaihtelee 1600-luvun loppupuolelta 1900-luvun puoliväliin. Näytteen kalibroitu mediaani-ikä on kuitenkin 1770 jKr. Näyte on ilmeisesti kontaminoitunut, ja todennäköisesti tämä on tapahtunut alueen aiemman maankäytön, peltoviljelyn tai tienrakentamisen, yhteydessä. Rakennuksenjäännöstä ei saatu tutkittua kokonaisuudessaan, koska se jatkui kaivausalueen rajojen ulkopuolelle, eikä kesän 2011 kaivausten yhteydessä ollut mahdollista tutkia alueita, jotka sijaitsivat paksun täyttömaakerroksen ja osin läheisen maantien alla.

Kaivausalueen A koilliskulmasta paljastui peltokerroksen alta pienen, pyöreän tulisijan jäännös (kuva 3). Jäännöksestä otettiin hiilinäytteitä, joista analysoitiin yksi (Hela-2736). Näyte analysoitiin Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa. Analyysin tuloksena ei tällekään näytteelle saatu selkeää yksiselitteistä ajoitustulosta. Näyte lienee niin ikään kontaminoitunut alueen aiemman maankäytön yhteydessä. Myös tämän näytteen kalibroitu mediaani-ikä on 1770 jKr.

Kaivausalueella ja sen ympäristössä tapahtuneen historiallisen ajan ihmistoiminnan taustoja voidaan pyrkiä hahmottelemaan historiallisten lähteiden avulla. Vuodelta 1912 olevan topografikartan (Tampere XIX-XX 24-25) mukaan Huutijärvellä on kesän 2011 kaivausalueen tuntumassa tai alueella ollut tienristeys ja asutusta: etelästä tullut tie haarautui Huutijärvellä kohti koillista ja Orivettä ja kohti luodetta kaartavaksi Tampereelle vieväksi tieksi. Tie näkyy myös Vääksyn kartanon tiluskartassa (1821) ja alueen pitäjänkartassa (1842) (kuva 24). Paikalla tiedetään kuitenkin olleen teiden risteyksen jo ennen Sarsankosken kuivumista 1600-luvun alussa. Huutijärvi on saanut nimensä tavasta huutaa lautturia kosken ylityspaikalla. Liikenteellisistä syistä Huutijärvellä tiedetäänkin olleen kestikievarin aina 1550-luvulta saakka. Oletettavasti vanhin kievarinpaikka oli juuri sen paikan tuntumassa, jossa maantie ylitti Sarsankosken, eli kesän 2011 kaivausalueen tuntumassa. 1700-luvun puolivälissä kievari siirrettiin Jokioisten kylään, mutta palasi Huutijärvelle vuosisadan lopussa. Vuodesta 1850 kestikievarin tarkka sijainti tiedetään; tuosta lähtien aina 1920-luvulle toiminut kievari sijaitsi maanteiden risteyksessä, nykyisessä osoitteessa Kuohunharjuntie 271.(Aro, Aarni & Aro 2004, 3, 23) Kesän 2011 kaivauksissa löydetty, 1700-luvulle löytöjensä perusteella ajoitettu rakennuksen jäännös on siis aikanaan sijainnut liikenteellisessä solmukohdassa.

Aivan kaivausalueen A läntisimmissä osassa havaittiin kaivausten loppuvaiheessa punertavan hiekan (Y 107) seassa tummanpunainen värjäymä, joka 5. dokumentaatiotasossa oli muodoltaan nelikulmainen (kuva 7). Räikeän punaisen maannoksen lisäksi värjäytyneen hiekan seassa oli myös noensekaista hiekkaa. Värjäymän, jonka mitat olivat 110 x 60 senttimetriä, pidempi sivu oli lähes itä-länsisuuntainen. Sen keskellä oli havaittavissa runsaasti hiiltä, josta otettiin hiilinäyte. Näyte ajoitettiin pronssikautiseksi (kalibroitu mediaani-ikä 1100 eKr) (Hela 2738). Värjäymän funktiosta ei saatu kaivausten aikana varmuutta, mutta on todennäköistä, että kyseessä on jonkinlaisen pienen, rakenteettoman ja lyhytaikaisen tulenpitopaikan jäännös. Runsas hiilikeskittymä värjäymän keskellä ja tummanpunaiseksi mahdollisesti palanut rautapitoinen hiekkamaa sopivat tähän hypoteesiin.

Kaivausalueelta B ei muutamien esihistoriallisten asuinpaikkalöytöjen lisäksi löydetty mitään esihistorialliseen tai historiallisen ajan ihmistoimintaan liittyvää. Kaivausalueen pintakerroksen kattoi punertava hiekka, joka täällä kuitenkin osoittautui luontaiseksi. Samaa punertavaa hiekkaa oli havaittavissa myös alueen C pintakerroksissa. Kaivausalueen keskiosassa (ruutujen 501-503/140-144 alueella), missä täyttökerrosta oli ohuelti, oli maannos tummemman punaista kuin muualla alueella C. Vanha, ennen 1950-luvun tienrakennusta paikalla ollut maanpinta vietti alueen C itäosassa kohti itää ja kaakkoa, ja kaivausalueen keskikohdalta saatiinkin pintamaan kuorinnan jälkeen esiin vanha rantaterassi. Terassista itään täyttökerroksen alaiset maannokset olivat osin sekoittuneita. Punertavaa hiekkaa oli valunut kohti alarinnettä ja etenkin alueen itäpäässä oli havaittavissa maannosten rikkoutumista. Alueen C itäpäässä oli kuitenkin myös ehyt tummanruskean hiekan kerros. Samaa tummanruskeaa hiekkaa löydettiin myös alueelta D (Y 504). Kyseessä saattaa olla jäänne alueella historiallisten karttojen mukaan sijainneesta tiestä. Tummanruskean hiekkakerroksen funktiota tai syntyprosessia ei pelastuskaivauksen yhteydessä kyetty kuitenkaan varmuudella selvittämään.

Kaivausalueella C oli havaittavissa punertavasta hiekasta koostuva esihistoriallinen kulttuurikerros, jota esiintyi enemmän tai vähemmän lähes koko kaivausalueella sen itäpäätä lukuun ottamatta. Tutkimusalueen maannoksen ollessa luontaisesti hyvin rautapitoista ja väriltään punertavaa, ei ihmistoiminnan värjäämän ja luontaisesti punaiseksi värjäytyneen maannoksen välille ollut aina helppo tehdä eroa. Koko tutkimusalueelta tehdyn fosfaattikartoituksen (Moilanen 2011) mukaan punertavasta hiekasta analysoitujen kohonneiden fosforipitoisuuksien voidaan kuitenkin katsoa indikoivan testatulla alueella tapahtunutta ihmistoimintaa, joka toisissa kohdissa on ollut joko intensiivisempää tai pitkäkestoisempaa kuin toisissa.

Vanhan rantatörmän vieressä oli tasossa 2 nähtävissä ympäristöään intensiivisempi punertavan hiekan alue, joka pohjoispäästään rajautui pienten, rapautuneiden kivien muodostamaan kehämäiseen rakenteeseen (kuva 11). On mahdollista, että ilmiö, ympäristöään tummemman punainen maa ja rapautuneet kivet, liittyy tulenpitoon. Alueella C, muinaisen rantatörmän välittömässä läheisyydessä oli havaittavissa sekoittunut maannos tasosta 1 lähtien. Syvemmälle kaivettaessa ruudusta 501/143 löydettiin resentti lampaan hautaus (Kivikero 2011). Eläin oli haudattu ilman päätä ja myös sen sorkat puuttuivat.

Löytöjä saatiin kauttaaltaan koko kaivausalueelta C, mutta intensiivisin esihistoriallinen ihmistoiminta on havaintojen perusteella sijoittunut muinaiselle rantaterassille kaivausalueen C ruutujen 501-503/127-147 alueelle, korkeudelle 89,80-91,40 m mpy. Löytöinä kerroksesta saatiin palanutta luuta, kvartsia ja kvartsiesineitä, kaksi kiviesinettä (pieni taltta [KM 38844:350] ja liusketerän katkelma [KM 38844:540]) palanutta luuta sekä esihistoriallista, aina kampakeraamiselta ajalta varhaismetallikaudelle ajoittuvaa keramiikkaa. Kaivausalueen C kulttuurikerroksen alimmista osista otettu näyte (Hela-2739) ajoittaa asuinpaikan vanhimman ihmistoiminnan mesoliittiselle kivikaudelle (kaliboitu mediaani-ikä 6350 eKr).

1950-luvun tienrakentamisen yhteydessä paikalle tuotu täyttökerros (Y 500) oli paksuimmillaan kaivausalueen D kohdalla. Täällä kerros oli paksuudeltaan noin kaksi metriä. Maannos oli muutoinkin sekaantuneempaa kuin muualla tutkitulla alueella. Täyttökerroksen alla oli peltokerros (Y 502). Peltokerroksen alla oli lähes koko alueen kattava tummanruskea hiekkakerros (Y 503), joka oli paksuudeltaan 5 - 10 senttimetriä. Tämän alla oli yhtä paksu harmaa sorakerros (Y 504), jonka alla puolestaan oli puhdasta pohjamaata. Ruskeasta hiekasta löydettiin joitakin kvartseja sekä yksi rautanaulan katkelma, muutoin kerros oli löydötön. 1800-ja 1900-luvuilta olevissa kartoissa (tiluskartta 1821, pitäjänkartta 1842, venäläinen topografikartta 1912) näkyy alueella kulkevan tie. Tummanruskea hiekka ja sen alla esiintyvä harmaa sora saattavat olla historialliseen tiehen liittyviä kerrostumia. Mikäli näin on, on alueen D kattanut peltokerros tutkimusalueen muuta peltokerrosta nuorempi, ja syntynyt myöhemmin 1910-1950-lukujen välisenä aikana.

Kaivausalueella E maannos oli turpeen alaisesta kerroksesta aina 110 senttimetrin syvyydelle saakka tummanruskeaa, sekoittunutta hiesua. Kerroksesta löydettiin niin historialliselle ja esihistorialliselle ajalle ajoittuvia kuin resenttejäkin löytöjä. Maanomistajaa haastattelemalla selvisi, että alue on 1900-luvun puolivälin tienoilla ja jälkeen ollut perunapeltona. Kaivausalue sijaitsi rinteessä, jonne pellon maannosta, tummanruskeaa hiesua, oli kasaantunut vuosien mittaan jatkuneen kyntämisen seurauksena paksulti. Tämän sekoittuneen kerroksen jälkeen maannos vaihettui 120 senttimetrin syvyydessä maanpinnasta lukien vaaleanruskean hiesukerroksen kautta alueen luontaiseksi pohjamaaksi. Kaivausalue E:llä ei havaittu merkkejä esihistoriallisesta tai historialliselle ajalle ajoittuvasta kulttuurikerroksesta.

Lopuksi

Kesän 2011 pelastuskaivausten merkittävimpinä tuloksina on pidettävä esihistoriallisten, mesoliittiselta kivikaudelta varhaismetallikaudelle ajoittuvien kulttuurikerrosten löytymistä alueelta C sekä historiallisen ajan rakennuksen jäänteitä alueella A. Mainittava on, että kaivausalue C:llä havaitun kulttuurikerroksen alimmista osista saatu radiohiiliajoitus (Hela-2739, kalibroitu mediaani-ikä 6350 eKr) lienee yksi vanhimmista ellei vanhin Pirkanmaan luonnontieteellisin menetelmin ajoitettu näyte.

Kulttuurikerrokset Huutijärvellä olivat säilyneet yllättävän hyvin vaikka maankäyttö alueella on ollut 1950-luvun tienrakentamisen vuoksi voimakasta. Huutijärven esimerkki osoittaakin, että arkeologisesti hyvin säilyneitä ja tutkimuksellisesti mielenkiintoisia jäännöksiä on mahdollista löytää myös alueilta, joilla niiden tuhoutumista yleensä pidetään säilymistä todennäköisempänä.

Painamattomat lähteet:

Adel, Vadim 2003. Kangasala Huutijärvi. Koekaivaus kivi- ja varhaismetallikautisella asuinpaikalla. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistossa.

Adel, Vadim 2004. Sarsa 400 vuotta. Näyttelyn käsikirjoitus. Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistossa. 44 sivua.

Adel, Vadim 2006. Kangasala Huutijärvi Huutola. Koekaivaus kivikautisella asuinpaikalla 2005. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistossa.

Jussila, Timo 2007. Kangasala. Maaseutualueiden yleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2007. Alkuperäinen raportti Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.

Kivikero, Hanna 2011. Kangasala Huutijärvi (KM 38844). osteologinen analyysi vuoden 2011 aoneistosta. Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.

Koskimies, Mirja 1968. Kangasalan Sarsan keraamiset asuinpaikat. Pro gradu -tutkielma Suomen ja Skandinavian arkeologiassa, Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen arkistossa.

Koskimies, Mirja 1969. Kertomus kivikautisen asuinpaikan kaivauksesta Kangasalan Sarsan asuinpaikka-alueella 4.-27.7.1969. Alkuperäinen raportti Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.

Koskimies, Mirja 1970. Kangasala, Sarsa, Lentola. Koekaivaus Lentolan pihamaalla, Kangasala Sahalahti -tielinjalla 4.-12.8.1971. Alkuperäinen raportti Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.

Koskimies, Mirja 1971. Kangasala, Sarsan alueen inventointi. Raportti. Alkuperäinen raportti Museoviraston arkeologian osaston arkistossa.

Luho, Vilhelm B. 1939. Luettelo Kangasalan pitäjän kiinteistä muinaisjäännöksistä. Alkuperäinen raportti Museoviraston Arkeologian osaston arkistossa.

Luoto, Kalle 2006. Koekaivaus Ponsantien W-puolella. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistossa.

Luoto, Kirsi 2010. Kangasala Huutijärvi. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2010. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon Kulttuuriympäristöyksikön arkistossa.

Meinander, C. F. 1954. C. F. Meinanderin kaivaukset Kangasalan Sarsan asuinpaikalla 17.-29.5.1954. Museoviraston Arkeologian osaston arkistossa.

Moilanen, Ulla 2011. Spot-testi fosfaattipitoisuuksista, Kangasala Huutijärvi

30.10.2011. Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.

Nurminen, Teija 1994. Kangasalan inventointi 1993. Raportti. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.

Oinonen, Markku 2011. Radiohiilianalyysi Kangasalan Huutijärven kivi- ja varhaismetallikautisen asuinpaikan aineistosta pelastuskaivaukselta 2011. Alkuperäinen raportti Pirkanmaan maakuntamuseon arkistossa.

Pälsi, Sakari 1923 (?). Sarsan kivikautiset asuinpaikat Kangasalla. Museoviraston Arkeologian osaston arkistossa.

Sarasmo, Esko. 1956. Kangasala, Sarsa. Ennakkoselostus kaivauksesta 20.7.1956.

Painetut lähteet:

Aro, Elinaa; Aarnio, Aulis & Aro, Markku 2004: Vorssinmantaa ja muuta hiekkamaan historiaa Huutijärveltä. Huutijärven kylätoimikunta. Vammala.

Miettinen, Mirja 1993. Kangasalan Sarsa, esimerkki Pirkanmaan kehistyksestä kivikaudesta pronssikauteen. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja PIrkanmaalta, 1: Näkökulmia Pirkanmaan esihistoriaan. Tampereen museot. ss. 25 - 41.

Kartat:

Vääksy, tiluskartta 1821. Maanmittaushallituksen arkisto, Jyväskylä. sig. Kangasala 7 a-d.

Pitäjänkartta 1842. Kansallisarkisto > Digitaaliarkisto > Maanmittaushallitus > Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto > Pitäjänkartasto > Kangasala (2141 02 Ia.*-/--). http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6178199.

Topografikartta 1912. Kansallisarkisto > Digitaaliarkisto > Maanmittaushallitus > Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto > Senaatinkartasto > [Tampere] XIX-XX 24-25. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1163823

Kaivausalueilla A-C esiintyvästä peltokerroksesta löytyi niin esihistoriallisen ajan kuin historiallisenkin ajan löytöjä. Löytöjen joukossa oli myös joitakin resenttejä 1900-luvun puolelle ajoittuvia löytöjä (muovia), joita ei kuitenkaan otettu kentällä. talteen. Seuraavassa esitellään kaivauksen tärkeimmät, häiriintymättömistä konteksteista tehdyt löydöt.

Kaivausalue A

Alueella A havaittuun rakennukseen jäännökseen liittyvistä maayksiköistä löydettiin pääsääntöisesti vain historialliselle ajalle ajoittuvia löytöjä. Jokaisesta rakennukseen liittyvästä yksiköstä löydettiin tiilimurskaa ja tiilenpaloja, joita ei kuitenkaan otettu talteen. Alueelta saatiin palamatonta ja palanutta luuta, joista teetettiin osteologinen analyysi (Kivikero 2011). Rakennukseen liittyvistä yksiköistä löydettiin astialasia ja tasolasia sekä punasavikeramiikkaa, josta osan lasite oli keltaisenvihreää (KM 38844: 44 ja 142), osan ruskeaa (KM 38844:125, 136 ja 170) ja osassa oli valkosavikoristelua (KM 38844: 56, 74, 160 ja 163). Osa keramiikasta oli lasittamatonta. Fajanssia löydettiin rakennuksen jäännökseen liittyvästä kontekstista vain kaksi palaa (KM 38844: 48 ja 135) ja liitupiipun kopan katkelmia yhteensä viisi (KM 38844: 76, 126, 157, 169 ja 176).

Mielenkiintoinen löytö oli punasaviastian kappaleesta tehty pelimerkki (KM 38844: 144). Mainittava on tässä yhteydessä myös kaivausten toinen pelimerkki: alueen C peltokerroksesta löydetty värittömästä tasolasin kappaleesta retusoitu pyöreä pelimerkki KM 38844: 658. Rakennuksen jäännökseen liittyen löydettiin myös muutamia paloja esihistoriallista keramiikkaa. Yksi paloista tulkittiin myöhäisneoliittiseksi tai varhaismetallikautiseksi keramiikaksi (KM 38844: 96).

Metallilöydöistä mainittakoon peltokerroksesta löydetty kannuksen katkelma (KM 38844:20, kuva 20) sekä rakennuksen jäännökseen liittyvistä maayksiköistä löydetyt kahden äyrin kuparikolikko vuodelta 1721-1771 (KM 38844: 71) ja kuparitaaleri 1710-luvulta (KM 38844: 89). Lisäksi rakennuksen jäännöksestä löydettiin kaksi toisiinsa hakasella kiinnitettyä, todennäköisesti kuparista tehtyä koristenappia, joiden keskellä oli siniset, ilmeisesti lasista valmistetut helmet (KM 38844:111, kuva 21).

Kaivausalue C

Alueen C peltokerroksen (kerros 1) löydöistä mainittakoon väritön lasihelmi (KM 38844: 282) ja kuparinen äyrin kolikko vuodelta 1725 (KM 38844:287). Punertavaa hiekkaa olevasta 2. kaivukerroksesta löydettiin pääsääntöisesti vain esihistorialliselle ajalle ajoittuvia löytöjä; kvartsia, palanutta luuta sekä keramiikkaa, josta ainakin osa asbestikeramiikkaa ulkoisesti muistuttavaa, orgaanissekoitteista keramiikkaa (KM 38844: 335, 360) ja mahdollisesti myöhäisneoliittista tai varhaismetallikautista keramiikkaa (KM 38844:336, 426). Tästä kerroksesta löydettiin myös pikkutaltta (KM 38844: 350, kuva 22) sekä muutamia kvartsiesineitä (KM 38844: 361, 380, 389).

Kolmannen kerroksen löydöt koostuivat pääasiassa kvartsista, palaneesta luusta sekä vähäisestä määrästä keramiikkaa, joista osa asbestikeramiikkaa ulkoisesti muistuttavaa, orgaanissekoitteista keramiikkaa (KM 38844: 436, 437, 455). Kvartsiesineitä aineistosta tunnistettiin kerroksesta kolme viisi kappaletta (KM 38844: 447, 460, 488, 491, 498). Neljännen kerroksen löydöistä tunnistettiin varhaiskampakeramiikaksi alanumerot 38844:505, 506, ja 520. Kerroksesta löydettiin myös yksi kiviesineen katkelma (KM 38844:516) sekä yksi kvartsikaavin (KM 38844:533). Kerrosten neljä ja viisi vaihettumiskerroksesta, punertavasta likamaalaikusta löydettiin liuskekärjen katkelma KM 38844:540 (kuva 23). 5. kerroksessa esiintyneistä punertavista likamaalaikuista löydettiin vain kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta.