Rakennus Puisto
TakaisinPerustiedot
-
Rakennetun ympäristön kohde:
Tunnuskuva Kunta Nimi Kylä Kaupunginosa Osoite Kohdetyyppi
AvaaTampere
Härmälän entisen lentokonetehtaan alue, kantatehtaan ympäristö Härmälä
Valmetinkatu 5 teollisuus
Nimi:
Puisto
Osoite:
Valmetinkatu 5
Rakennustyyppi:
ei määriteltyKulttuurihistorialliset arvot
-
Historiallinen arvo:teollisuushistoria
Ympäristöarvo:maisemakokonaisuus
maisemallisesti keskeinen sijainti
Arvojen perustelu:Kantatehdasta ja hallintorakennusta reunustava, muotoiltu puistoalue kuuluu elimellisenä osana 1930-luvulla syntyneen tehdasalueen arkkitehtoniseen kokonaisuuteeen. Puisto toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä sekä alueen virkistyspaikkana ja vihervyöhykkeenä että tehdasalueen edustavana käyntikorttina. Teollisuushistoriallisesti puisto kertoo viheralueiden merkityksestä tehdasalueiden kokonaisvaltaisessa suunnittelussa.Puistossa näkyvät puutarhasuunnittelun perinteet niin geometrisen edustuspuutarhan kuin vapaammin kasvavan metsäisen puiston piirteissä. Lajisto on tyypillistä toisen maailmansodan jälkeen julkisissa puistoissa käytettyä. Puiston rakenne on jonkin verran pirstaloitunut leveän poikittaisväylän (läntinen puisto) ja soikean edustavyöhykkeen (nykyinen Sisu-aukio) muutoksen takia, mutta ainakin läntisessä puistossa alkuperäinen rakenne on mahdollista palauttaa.
Maisemassa puisto sitoo yhteen tehdasalueen vanhimman rakennuskannan, mukaan lukien Valmetinkadun toisella puolella sijaitsevan entisen ilmailuvarikon, joka kunnostettuna vahvistaa alueen funktionalistista rakennusperintöä.