Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti 30.8.-10.9.2010 Pirkkalan kunnan tilauksesta arkeologiset koekaivaukset Pirkkalankylässä, Tursiannotkon moniperiodisella muinaisjäännösalueella liittyen maantien 3022 parantamissuunnitelmaan välillä Reipintie-Korteniityntie. Tutkimusten kohteena olivat Tursiannotkon esihistoriallinen asuinpaikka ja samalla alueella sijainnut Pirkkalankylän historiallinen kylätontti. Koekaivausten tavoitteena oli selvittää kiinteän muinaisjäännöksen säilyneisyys tienreunan vieressä, muinaisjäännökseen kajoavien, tiesuunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden kohdissa, jotka oli mainittu maakuntamuseon lausunnossa 10.11.2009 (diar. 327/2009) arkeologisin kaivauksin tutkittaviksi. Koekaivausten perusteella on tarkoitus arvioida pelastuskaivausten tarve ja laajuus.

Koekaivauksen kenttätyöt suoritettiin 30.8.-10.9.2010. Kaivauksia johti Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija, FM Vadim Adel, joka teki myös tarvittavat esityöt ja raportin. Apulaistutkijana kenttä- ja jälkitöissä toimi arkeologian opiskelija Jenny Skytt Turun yliopistosta. Kaivajina toimivat Riia Siltanen ja arkeologian opiskelija, HuK Reija Hankosaari (9 työpäivää). Osan jälkitöistä teki heti kaivausten jälkeen Jenny Skytt; raportti ja loput jälkityöt tehtiin marras-joulukuussa 2010, jolloin Vadim Adelin apulaisena oli arkeologian opiskelija Teemu Tiainen Oulun yliopistosta. Tutkimukset rahoitti Pirkkalan kunta muinaismuistolain 15 §:n mukaisesti; niiden kustannukset olivat 12250 euroa + alv (ilman analyysien ja konservoinnin kuluja). Yhteyshenkilönä toimi kunnan teknisen toimen insinööri Sanna Siukola, joka vastasi kaivinkoneen, taukovaunun ja WC:n toimittamisesta projektille, liikennejärjestelyistä ja -turvallisuudesta sekä työluvan saamisesta ELY-keskukselta ja siinä olevien ehtojen täyttämisestä.

Tursiannotkon muinaisjäännösalue sijaitsee 0,9 km Pirkkalan vanhasta kirkosta lounaaseen, Pyhäjärven Saviselän (pintakorkeus 77,2 m mpy) itärannalla, kaakkoon pistävän pienen Kotolahden koillispuolella, SW-NE-suuntaisen Anian Rantatien (mt 3022) molemmin puolin. Alueen eteläosassa on notko, jossa virtaa kaakosta luoteeseen Kotolahteen laskeva Juoksianoja. Muinaisjäännösalueen laajuus on n. 600 m (NW-SE) x 400 m. Osa muinaisjäännösalueesta on peltoa ja niittyä, osa omakotitalo- ja kesäasutuksen käytössä ja osa joutomaata. Alueelta on saatu sekä kivi- että rautakautisia löytöjä. Lisäksi samalla alueella, sen keskiosassa, muutaman metrin korkuisella mäellä sijaitsee Pirkkalankylän (Bircalan) historiallinen tonttimaa. Tursiannotkon muinaisjäännösalueen länsiosassa on kalliopohjainen mäki, jonka koillisreunalla sijaitsee Hiidenmäki-niminen kohde (mj.tunnus 604010016, uhrilähde). Alueen kaakkoisreunalla sijaitsevat lisäksi muinaisjäännöskohteet Juoksianoja 1 (604010023, rautakautinen asuinpaikka) ja Katajamäki (604010026, kivirakenne). Tursiannotkon-Pirkkalankylän muinaisjäännösalueen lähiympäristössä, sen itä-, kaakkois- ja eteläpuolella sijaitsevat lisäksi Sapalan Toivan rautakautiset röykkiöt (mj.tunnus 604010003), kivikautiset asuinpaikat Juoksianoja 2 ja 3 (604010024 ja 604010025), Kalmon kivikautinen löytöpaikka (604010012) sekä Leuku ja Kalmo 2 -nimiset kiviaitakohteet historialliselta ajalta.

Nimi Pirkkala (Birkala) mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1374 pitäjän nimenä. Samanniminen kylä mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa v. 1442. Koska oletetaan, että koko pitäjä on saanut nimensä kylän mukaan, Pirkkala-niminen kylä oli todennäköisesti olemassa jo 1300-luvulla. Vuoden 1540 maakirjan mukaan Pirkkalan kylässä oli 17 taloa; se oli myös veroäyriluvultaan pitäjän suurin. Kylän koko viittaa siihen, että se on todennäköisesti ainakin yksi alueen vanhimmista kylistä . 1560-luvulla Pirkkalankylässä oli Suomen asutusluettelon mukaan jo 19 taloa . Vuoden 1769 kartan mukaan kylässä oli 13 taloa, jotka olivat keskittyneet ryhmäkylänä tien molemmin puolin; vain yksi tontti oli Juoksianojan eteläpuolella, tien itäpuolella. Isonjaon jälkeen taloja siirtyi kauemmaksi vanhalta kylätontilta omien viljelysmaidensa keskelle .

Vuoden 2010 koetutkimukset keskittyivät Tursiannotkon-Pirkkalankylän muinaisjäännösalueen keskiosaan, tien nro 3022 varrelle. Tutkimusalueen kokonaispituus oli 325 m (SW-NE). Suurin osa koekuopista sijoittui historialliselle tonttimaalle, sen keski- ja koillisosaan, kylämäen laelle. Suvannon mukaan alueella ovat v. 1544 sijainneet Kaipiaisten, Hallan ja Reippisten talojen tontit. Kaipiaisten (Kaipilan) asukkaista on arkistolähteissä mainintoja vuodesta 1510 alkaen, kahdesta muusta talosta 1540-luvulta lähtien. Vuoteen 1910 mennessä Hallan ja Reippisten vanhat tontit olivat jo autioituneet, ja paikalla sijaitsi Sapalan puutarha (koekuoppien 10-13 ja 19 alue). Myös osa Kaipiaisten vanhasta tontista oli toisen, Nikkilän talon käytössä puutarhana (kk 4-6 alue) tai ollut muuten tontin ulkopuolella (kk 9 ja 14 alue).

Ensimmäiset maininnat Pirkkalankylän alueen muinaisjäännöksistä löytyy Aarni Erä-Eskon inventointikertomuksesta (1948). Tuolloin hän kartoitti Sapalan Toivan talon kolme mahdollista hautaröykkiötä, joiden läheltä Toivan talon rakennustöissä on paikallisten kertomusten mukaan löytynyt keihäänkärki. Erä-Esko huomioi myös Hiidenmäen kultti- ja tarinapaikan Anian rantatien (tie 3022) länsipuolella. Lähteestä on käytetty myös Neulalähteen nimeä, joka löytyy vieläkin kartoilta. Ensimmäinen muinaislöytö Tursiannotkon alueelta saatiin v. 1964 maanomistajan, Esko Prihdin löytämänä (HM 3064:6, miekan väistin). Vuoden 1971 inventoinnissa Pekka Miettinen ja Mirja Koskimies (Miettinen) löysivät Kotolahden koillisrannalta, Laukaan pellolta tuluspiitä. He epäilivät aluetta rautakautiseksi asuinpaikka-alueeksi. V. 1992 Tuija-Liisa Soininen (Pirkanmaan maakuntamuseo) suoritti alueella tarkastuksen, jonka tuloksena hän totesi paikan olevan rautakautinen/keskiaikainen asuinpaikka.

Tursiannotkon ja Pirkkalankylän muinaisjäännösalueilla on suoritettu useita tarkastuksia, inventointeja, koetutkimuksia sekä vesijohdon kaivutyön valvonta. Vuoden 1998 inventointiraporttiin on koottu kattavasti alueelta tehtyjen löytöjen sijaintitiedot. Suuri osa alueelta tehdyistä esinelöydöistä on paikallisten asukkaiden museoon toimittamia. Tursiannotkon alueelta on löydetty muun muassa luinen lusikka, jonka läheisin vastine tunnetaan Ruotsin Birkasta ja ajoittuu siellä 900-luvulle. Irtolöytöinä on alueelta saatu myös muuta myöhäisen rautakauden esineistöä . Löydöt on lueteltu tarkemmin tämän raportin arkisto- ja rekisteritiedoissa.

Pirkkalankylän kylätontti määriteltiin kiinteäksi muinaisjäännökseksi Pirkanmaan maakuntamuseon ja Mikroliitti Oy:n tekemässä Pirkanmaan historiallisen ajan muinaisjäännösten inventoinnissa v. 2002. Kylätontin paikallistamisessa käytettiin silloin lähteenä ns. Kuninkaan kartastoa (1776-1805). Inventoinnissa tehty kylätontin rajaus oli kuitenkin hyvin epätarkka, eikä maastossa tehty havaintoja muinaisjäännöksestä .

Pirkanmaan maakuntamuseo suoritti v. 2008 koetutkimuksen, jonka taustalla oli tien 3022 itäpuolelle suunniteltu kevyen liikenteen väylä. Tutkimus tehtiin ottamalla kairausnäytteitä, joissa todettiin merkkejä rautakauden/historiallisen ajan kulttuurikerroksista noin 80 metrin matkalla.

Koekaivaus toteutettiin kaivamalla koekuoppia suunnitellun tien levennyksen kohdalle ja muihin tiesuunnitelman mukaisiin toimenpidekohtiin. Koekuoppien koko oli 50 x 50 cm ja suuntaus pääsääntöisesti SW-NE eli tien suuntaisesti (koekuoppien 17 ja 18 suuntaus oli N-S). Muutamassa koekuopassa pintakerros (10-20 cm) poistettiin kaivinkoneella. Varsinainen kaivaminen tehtiin lapioilla ja lastoilla 5-10 cm kerroksin; kaivettu maa seulottiin. Kuopat pyrittiin kaivamaan puhtaaseen pohjamaahan asti. Löydöt otettiin talteen kerroksittain. Kaikki kuopat dokumentoitiin sanallisin kuvauksin ja osa myös valokuvaamalla. Tarvittaessa piirrettiin tasokartat rakenteista mittakaavassa 1:10. Kenttätyön päätteeksi koekuopat peitettiin kaivinkoneella.

Kuoppien sijainti mitattiin lähellä olevista rakennuksista. Etäisyysmittaukset suoritettiin 50 m:n mittanauhalla 0,1 m:n tarkkuudella. Koekuoppien sijaintimittaukset tehtiin niiden länsi- tai lounaiskulmista (ellei muuten mainita). Jälkitöissä kaikki koekuopat merkittiin karttaan kenttämittausten perusteella Mapinfo Professional (versio 8.0) -tietokoneohjelmalla, jolla mitattiin myös koekuoppien koordinaatit. Pohjakarttana käytettiin kunnan toimittamaa kantakarttaotetta, joka rekisteröitiin KKJ-koordinaatistoon kiinteistötietojärjestelmän rajamerkkien koordinaattitietojen perusteella Mapinfo -ohjelman avulla. Koekuoppien paikantamisen arvioitu virhemarginaali on + 1 m.

Kaivauksen korkeuskiintopisteenä oli peruskarttaan merkitty kiintopiste 82,09 m mpy (N60), joka sijaitsee tutkimusalueen lounaispäässä, heti tien länsipuolella, N-S-suuntaisella kallioharjanteella, ison punaisen talousrakennuksen edessä (p = 6820 730, i = 3316 616, KP1 yleiskartassa 4). Toinen, oma kiintopiste (KP2 kartassa 3) sijaitsi tutkimusalueen NE-osassa, tien NW-puolella, pohjoisimman aitan (Kaipilan vanhan aitan) oven edessä, betonisen portaikon tasanteella, sen keskellä (p = 6820 955, i = 3316 721). Korkeus (85,16 m) siirrettiin jonovaaituksella edellä mainitulta, peruskartassa olevalta kiintopisteeltä. Koekuoppien pinnat ja pohjat vaaittiin vaaituskojeella Nikon AC-2G. Kaikki vaaitusluvut tässä raportissa on ilmoitettu metreinä mpy. Stratigrafiset mittaukset tehtiin nivelmitoilla 1 cm:n tarkkuudella.

Koekaivauksen mustavalkonegatiivit ja löydöt on arkistoitu/luetteloitu Museoviraston arkeologian osaston kokoelmiin (ks. luettelot raportin lopussa). Raportin värikuvat ovat digitaalikuvia, jotka on tallennettu Tampereen museoiden Siiri-tietokantaan. Luettelo kaikista, myös myöhemmin poistetuista löydöistä on raportin liitteessä; sen löytönumerointi on alustava eikä vastaa varsinaisen KM-löytöluettelon alanumeroita. Raportin tekstissä mainitaan vain Kansallismuseon kokoelmiin luetteloitujen löytöjen numerot.

Koekaivausten yhteydessä kaivettiin 19 koekuoppaa, joiden syvyys vaihteli riippuen kulttuuri- ja täyttömaakerrosten vahvuudesta. Kaikissa historiallisen kylätontin alueella ja sen koillispuolella sijainneissa koekuopissa (16 kpl), lukuunottamatta koekuoppaa nro 16, todettiin arkeologisesti merkittäviä kulttuurikerroksia, jotka liittyvät keskiajan ja uuden ajan alun (1200-1700-lukujen) kyläasutukseen sekä sisältävät myös jonkin verran esihistoriallista löytöaineistoa. Kerrokset olivat pintaosiltaan jossain määrin sekoittuneet myöhemmän, 1800-1900-lukujen maankäytön seurauksena.

Arkeologisesti merkittäviksi ( = kiinteiksi muinaisjäännöksiksi) tulkitut kerrostumat sijaitsivat 10-130 cm syvyydessä, riippuen nykyisestä maankäytöstä ja modernien pintakerrosten paksuudesta. Kulttuurikerrosten vahvuus vaihteli 10-55 cm välillä, ja yleensä se oli 20-40 cm. Suurimmassa osassa koekuopista (1-8, 10-14 ja 19) kyseessä oli harmaa tai tummanharmaa, paikoin lähes musta (nokinen) savi tai savimulta, joka sisälsi enimmäkseen palamatonta ja palanutta luuta, palanutta savea, tiiltä, savikuonaa, jonkin verran ns. rautakauden tyypin yleis- tai käyttökeramiikkaa, yksittäisiä rauta- ja pronssi/kupariesineitä tai niiden katkelmia, yksittäisiä tuluspiin kappaleita sekä kvartsi-iskoksia. Joistakin koekuopista ko. kerrostumien yläosista tuli myös vähän lasia, punasavikeramiikkaa ja fajanssia. Kulttuurikerrokset sisälsivät lisäksi hiiltä, lahonnutta puuta ja palaneita kiviä. Samanlaista löytöaineistoa, lukuunottamatta selvästi uuden ajan materiaaleja, tuli yleensä myös alempana olleista vaaleammista savikerroksista, jotka muuttuivat puhtaaksi pohjasaveksi. Koekuoppa 10:n pohjassa todettiin jonkin verran luuta sisältänyt palanut savikerros, joka todistaa mahdollisesti jopa rautakaudelle ajoittuvasta toiminnasta (tulenpidosta?). Esihistorialliselle ajalle ajoittuvat todennäköisesti myös osa alueelta löytyneen rautakauden tyypin keramiikan ja palaneen saven kappaleista sekä kvartsi-iskokset.

Edellä kuvatut, oletettavasti häiriintymättömät keskiajan ja uuden ajan alun kontekstit sisälsivät vain vähän varmuudella uudelle ajalle ajoittuvia löytöjä (punasavikeramiikkaa, lasia, fajanssia); sen sijaan ns. rautakauden tyypin keramiikkaa löytyi joka toisesta ko. kulttuurikerrosta sisältävästä koekuopasta (koekuopat 3, 4, 6, 9, 11, 12, 14 ja 15). Siten on mahdollista, että keskiaikaiset asuinpaikkakerrostumat ovat säilyneet joissakin kylätontin tutkituista osista jopa paremmin, kuin 1500-1700-luvun kulttuurikerrokset.

Edellä mainittuihin kulttuurikerroksiin liittyviä mahdollisia kiinteiden rakenteiden jäännöksiä havaittiin kolmessa koekuopassa: kk 1 (mahdollinen puurakenteen jäännös), kk 2 (kiveys tai kivirakenteen purkukerros) ja kk 11 (mahdollinen perustus- tai muun kaivannon reuna). Jäännökset sijaitsivat 40-70 cm:n syvyydessä. Lisäksi kolmessa koekuopassa (1, 2 ja 13) todettiin nuorempia, 1800-1900-luvuille ajoittuvia kivirakenteita.

Koekuopissa 9 ja 15 sekä mahdollisesti koekuopan 14 pohjaosassa todettiin 25-90 cm:n syvyydessä, nykyisen kyntökerroksen tai (kk 14) historiallisen ajan asutuskerroksen alla vanhoiksi peltokerroksiksi tulkittavia, ruskeanharmaita savi- tai savimultakerroksia, joiden paksuus vaihteli 20-45 cm:n välillä. Löytöinä niistä saatiin palanutta savea, luuta, palanutta luuta, tiiltä, ns. rautakauden tyypin yleiskeramiikkaa, kuonaa, hiiltä, metalliesineen katkelma ja kvartsi-iskos. Löydöt viittaavat siihen, että myös näissä kohdissa on ennen pellonraivausta mahdollisesti ollut keskiaikaista ja esihistoriallista asutusta.

Tutkimusalueen lounaisosasta, koekuopista 16-18 ei löydetty arkeologisesti merkittäviä kulttuurikerroksia tai rakenteita. Koekuopassa 18 1800-1900-luvuilla muodostuneet multakerrokset sisälsivät kuitenkin jonkin verran myös mahdollisesti vanhempaa uuden ajan löytöaineistoa: liitupiipun katkelmia, lasia, palanutta savea, punasavikeramiikkaa.

Tiesuunnitelman toteuttaminen koekuoppien 3 ja 19 välissä tien NW-puolella (tien levennys) sekä koekuopan 14 kohdalla tien SE-puolella (uusi valopylväs) edellyttää pelastuskaivauksia. Tieluiskiin tehdyt koekuopat ja -kairaus viittaavat siihen, että arkeologisesti merkittäviä maakerroksia tai rakenteita voi löytyä myös tien alta. Myös koekuoppien 1 ja 2 alueella mahdolliset maanmuokkausta edellyttävät toimenpiteet saattavat vaatia pelastuskaivauksia. Koekuoppien 7 ja 8 kohdalla kiinteät muinaisjäännökset sijaitsevat riittävän syvällä, siksi suunnitelman mukaiset toimenpiteet (tonttitieliittymän katkaiseminen) todennäköisesti eivät koske niitä. Tiesuunnitelman toteuttaminen koekuoppien 9 ja 15 kohdalla (valopylväiden asennus) vaatii ainakin arkeologista valvontaa tai pelastuskaivauksia. Koekuopissa 16-18 ei tehty arkeologisia jatkotoimenpiteitä vaativia muinaisjäännöshavaintoja.

Horsma-aho, Olavi 2008. Historiaa Hiidentieltä. Pirkkalankylä. Pirkkalankylän kyläyhdistys. 312s.

Jussila, Timo 2003. Pirkanmaan historiallisen ajan muinaisjäännökset 2002. 1. Maastoinventoinnin raportti. PMm/Mikroliitti Oy. 106 s. - PMm, arkisto.

Salminen, Hanna-Leena 2008. Pirkkala. Pirkkalankylä. Arkeologinen koekairaus 2008. PMm. - PMm, arkisto.

Soininen, Tuija-Liisa 1998. Pirkkala. Arkeologinen perusinventointi 1998. Tampereen museot, maakunnallinen yksikkö. 293 s. - PMm, arkisto.

Suomen asutus 1560-luvulla: kyläluettelot. Bebyggelsen i Finland på 1560-talet:

byförteckningarna. Helsinki 1973.

Suvanto, Seppo 1988. Talonpoikainen Tampere keskiajalta 1600-luvun puoliväliin. - Tampereen historia I. Tampereen kaupunki. S. 161-313.

Suvanto, Seppo 2001. Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571. -

http://www.narc.fi/suvanto

PMm = Pirkanmaan maakuntamuseo

KM 38577