Kuvaus:
Perkiön omistama rakennus sijaitsee Vaakonkadun mäkisellä osuudella. Tällä alueella on rakennusten pihamaalla kiitettävästi säilynyt vanhaa ja vahvarunkoista puustoa. Pensasmainen, aidanomainen kasvillisuus kiertää kiinteistöä.
Historia:
Tontin on ensin hankkinut vuonna 1915 Englund, joka oli toiminut myös rakentajana. Kiinteistö on ollut vuosia Perkiön omistuksessa.
Ympäristö ja pihapiiri:
Ympäristö on ollut kauppapuutarhakeskittymää vielä 1960-70 luvuilla. Ympäristöön 1980-luvulla rakennettu Haapalinnan kylä on tukkinut Perkiöltä näkymän Pyhäjärvelle, Varalan kallioon myrskysäällä iskeytyvistä tyrskyistä. Vaakonkadun länsipuolta voidaan pitää hyvin säilyneenä rakennuskannaltaan verrattuna itäpuoleen, jonka rakennuskanta on kokenut tuhoja.
Kirjalliset lähteet:
Eläköön Epilä, Epilä eilen
Suulliset lähteet:
Kalevi Perkiö, Anne Nurmi