212305

Muinaisjäännösalueen äärikoordinaatit.

Kohde on laajuudeltaan noin 0,73 hehtaaria.

Kohde sijaitsee Pirkkalan kaupungin keskustan länsipuolella, Pyhäjärven Sankilanlahden rannassa, noin 160 metrin päässä rannasta etelään. Sankilan vanha kylän- ja kartanonpaikka sijoittuu Sankilan tilan päärakennuksen etelälounais-puolelle, päärakennuksesta noin 20 metriä lounaaseen. Alueella sijaitsee Sankilan tilaan kuuluvat navetta, talli, varastorakennus sekä nuorempi asuinrakennuksista. Muinaisjäännösalueelle sijoittuva rakennuskanta on pääosin peräisin 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Maannos muinaisjäännösalueen keskiosassa on paikoin ohut; paikoin näkyvillä on peruskalliotakin.

Maasto kohteen ympäristössä on pääasiassa peltoa. Vanha viljelymaisema levittäytyy tilan rakennusten ympärillä lännessä, etelässä ja idässä. Inventointialueen pohjoisosassa kasvaa seka- ja kuusimetsää.

Sankilan tilan historiaa

Varhaisimmat tiedot Sankilan tilasta ovat 1500-luvun alkupuolelta. Sankilan kylässä oli tuolloin kolme taloa; Sankila, Salis ja Pussi. Ensimmäisenä Sankilan isäntänä mainitaan 1540-luvulla Jöran Turri. Tilan luoteispuolella, Sikojoen rannalla sijaitsi Katajiston kylä, jossa oli kaksi taloa. Samalla niemellä sijaitsi myös Vihtamon yksinäistila.(Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974) Vuoden 1560 kyläluettelossa Sankilassa kerrotaan olleen neljä taloa (Suomen asutus 1560-luvulla 1973).

Ruotsin vallan aikana aatelisille myönnettiin läänityksiä palkkiona kruunun tehtävien hoidosta tai sotapalveluksista. Läänitysten merkittävin aikakausi alkoi 1600-luvulla, kun valtakunta kävi useita sotia ja palkittavia riitti. Pirkanmaan alueen läänityksistä suurin osa jaettiin 1600-luvulla. Läänitykset olivat henkilökohtaisia ja palautuivat kruunulle ellei läänitystä erikseen jatkettu. Läänitysten lisäksi jaettiin myös lahjoituksia, jotka periytyivät lahjoituksen saajan suvussa. Sankilan kartano kuuluu näihin Pirkkalassa 1600-luvun puolimaissa jaettuihin lahjoitusmaihin. Pirkkalan nykyisellä alueella on 1600-luvulla ollut kolme kartanoa: Haikka, Valkila ja Sankila. Kartanot ja pappilat toimivat tärkeinä alueen keskuksina ja uudistusten levittäjinä. (Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974)

Vuonna 1648 kapteeni Frans Pfaler sai lahjoituksena Siukolan ja Nuolialan kylät. Pari vuotta myöhemmin hänen haltuunsa tuli myös Sankila. Vuonna 1651 Frans Pfaler sai luvan säterikartanon perustamiseen Sankilaan. Säteritilat olivat vapautettuja ylimääräisistä veroista ja ratsuväenotoista. Säterin perustamiseen vaadittiin maaherran lupa ja ”omistajan arvon ja varallisuuden” mukaiset rakennukset. Toisin kun useimmat 1600-luvun kartanonomistajat, Pfalerit asettuivat itse asumaan omistamalleen tilalle. Frans Pfalerin kuoltua tilalla asui hänen leskensä lastensa ja uuden puolisonsa kanssa. Vuonna 1680 toteutettu reduktio, jossa aatelisten maita palautettiin takaisin kruunulle, ei koskettanut Sankilan kartanoa tiluksineen, koska se oli suvun asuinkäytössä.(Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974)

Vuonna 1680 Sankilan tilalla oli kaksi asuinrakennusta, joissa molemmissa oli tupa ja kaksi kamaria. Ajan oloihin nähden Sankilassa asuttiin mukavasti, joskaan ei yltäkylläisesti. Palveluskuntaa tilalla oli viisi tai kuusi henkeä. Tilalla on asuinrakennusten lisäksi ollut tavalliset karjanhoitoon ja maanviljelyyn liittyvät rakennukset, vaikka mainintaa niistä ei olekaan säilynyt. 1680-luvulla Sankila sai lisää maata kun läheisen Vihtamon tilan maat jaettiin Sankilan ja Kataiston kesken. Vihtamon päärakennuksen rauniot ovat olleet nähtävillä vielä 1860-luvulla.(Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974)

1700-luvun kuluessa Pfalereiden suku asettui entistä vahvemmin Pirkkalan alueelle. Sankila mainitaan Luutnantti Karl Pfalerin ratsutilana 1700-luvun alussa. Sankilan lisäksi kaikki nykyisen Pirkkalan kunnan alueella olevat säätyläisrusthollit; Partola, Haikka ja Valkila kuuluivat vuosisadan alkupuolella Pfalereiden suvulle. Vaikka sukua ei milloinkaan hyväksytty Ruotsin ritarihuoneeseen, vanhan baltiansaksalaisen suvun jälkeläisinä Pfalereita pidettiin käytännössä aatelisten veroisina. Pfalerit olivat sukulaistuneet avioliittojen kautta lähes kaikkien Ylä-Satakunnassa asuvien aatelissukujen kanssa. Suvun jäseniä oli myös pappeina eri puolilla maata.(Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974)

Tiet ja maankäyttö

Sankilan tilan sijainnista, koosta ja maankäytöstä löytyy tarkkaa tietoa Daniel Hallin (1769) tiluskartasta. Silloisen Sankilan rakennukset asettuvat täsmälleen nykyisen Sankilan tilan pihapiiriin. Vuonna 1769 asuinpihan etelä- ja länsipuolella oli peltoja. Pohjoisen puolella olevaa metsikköä käytettiin lehmihakana. Tilan koillispuolella oli peltoja ja suuri Anian rantatieltä Pyhäjärveen asti ulottuva niitty.

Isojakokartassa näkyy hyvin myös tilakeskuksen pihan läpi menevä tie. Nykyinen koivukujan reunustama Sankilantie on kulkenut samassa kohdassa 1700-luvulta lähtien. Tie kääntyi Anian rantatien paikalla olleelta kirkkotieltä kartanon pihalle päin. Todennäköisesti Sankilan tilan läpi on kulkenut reitti Sikojoelle ja Pirkkalan kirkolle jo aiemminkin. 1800-luvulle tultaessa Pfalereiden Pirkkalassa olleet tilukset joutuivat yksi toisensa jälkeen muiden sukujen haltuun. Viimeisimpiä suvun hallitsemia tiloja oli Sankila, jossa Pfalerit asuivat sen perustamisesta lähtien aina 1800-luvulle saakka.(Haavisto 2010 < Jutikkala & Nikander 1945; Saarenheimo 1974) Sankilan tilan eteläpuolella kulkeva Anian rantatie on perinteikäs kulkuväylä, jota muistitiedon mukaan kutsutaan myös Hiidentieksi (Kaukovalta 1934, 28). Asemoidun isojakokartan (Hall 1769) mukainen Hiidentien linjaus kulkee inventointialueen etelärajalla pääosin nykyisen Anian rantatien linjauksen kohdalla.

Sankila ja vanhat kartat

Daniel Hallin vuodelta 1769 olevalle kartalle Sankilan tila on merkitty lähes nykyiselle paikalleen Sankilanlahden pohjukkaan. Tilaa ympäröivät pellot olivat jo tuolloin viljelyssä lähes tulkoon nykyisellä intensiteetillään. Osa Sankilanlahden rannalla nykyään peltoina olevista alueista oli kylläkin tuolloin niittynä. Tilan pohjoispuolinen alue, joka nykyään on metsää, oli tuolloin käytössä lehmihakana. Asemoitu kartta osoittaa, että tilan asuintontti sijoittuu nykyisen päärakennuksen lounaispuolelle alueelle, jossa nyt sijaitsevat tilan talli, navetta, piharakennus sekä nuorempi asuinrakennuksista. Tiet kulkivat pääpiirteissään samoja linjoja kuin nykyäänkin. Sankila on merkitty myös Hallin karttaa hieman nuorempaan Kuninkaan kartaston Pirkkalaa kuvaavaan karttaan (Kuninkaan kartatsto 1776 - 1805, s. 297).

Ruotsin Krigsarkivetissa on pienimittakaavainen Daniel Hallin kartta vuodelta 1770. Sankila on merkitty kartassa samaan kohtaan kuin mihin se Hallin (1769) suurimittakaavaisessa kartassakin on merkitty. Krigsarkivetista on löydettävissä myös toinen Pirkkalan pitäjää kuvaava pienimittakaavainen kartta (Geometrinen kartta Pirkkalan pitäjästä). Kartta on 1700-luvun lopulta ja mittakaavan ollessa pieni ei Sankilan kylän sijainnin paikantamiseen kartasta ole juurikaan hyötyä. Kartassa ei ole mainittu vuosilukua, mutta siihen on piirretty 1700-luvun lopussa perustettu Tampereen kaupunki. Kartassa on erotettavissa nimi Sangila kohdassa, johon se on myös edellä mainitussa Hallin kartassa piirretty.

Maastotarkastus 13.8. ja 22.9.2010

Kohde tarkastettiin silmämääräisesti ja dokumentoitiin valokuvaamalla 13.8.2010. Maastotarkastuksessa kävi ilmi, että Daniel Hallin (1769) kartan mukaisesti asemoidulla tilan tontilla sijaitsee nykyään tilan navetta, talli, piharakennus (varasto) sekä nuorempi asuinrakennuksista. Tilan päärakennus sijaitsee asemoidun tontin ulkopuolella, sen pohjoispuolella. Tilan 1700-luvun kartassa esiintyvän tontin kohdalla nykyään olevat rakennukset ovat pääsääntöisesti 1800-1900-luvun vaihteen tienoilta tai 1900-luvun alusta, ja ne on pääsääntöisesti perustettu luonnonkivisille harkoille. Perustukset ovat siis luonteeltaan sellaisia, että ne eivät luultavasti ole tuhonneet kokonaan alla olevia maakerroksia.

Kallio on paikoin hyvin pinnassa ja näkyvissä 1769 kartan mukaisesti asemoidun tontin keskellä, alueella jota nykyään reunustavat tilan talli, navetta ja piharakennus. Tontin alue on pääasiassa nurmella tai heinällä olevaa tilan pihamaata, joskin tontin läpi kulkee sorapällysteinen tie. Tontin pohjoisosassa, nuoremman asuinrakennuksen lounaispuolella on kuitenkin peltoa, joka ensimmäisen tarkastuksen yhteydessä oli vielä sängellä. Asemoidun tontin alueella voi siis periaatteessa nykyisen tilan pihapiirissä, rakennusten alla ja niiden välisillä alueilla olla säilyneenä alueen aiempaan ihmistoimintaan liittyviä kulttuurikerroksia.

Syksymmällä, kun osa tilan pelloista oli kynnetty, tehtiin aluelle uusi tarkastus. Pellot (A - D) pintapoimittiin noin viiden metrin kaistoissa. Löytöinä saatiin tyypillistä historiallisen ajan asuinpaikkamateriaalia; tiilenpaloja, pullo- ja astialasia, tasolasia, posliinia, fajanssia sekä punasavikeramiikkaa. Löytöaineistossa huomio kiinnittyi keskimääräistä pintapoimintaa runsaampaan punasaviastian- ja fajanssinpalasten määrään.

Luokka 2. Historiallisen kartta-aineiston perusteella paikannettu, 1500-luvun asiakirjoissa mainittu asuinpaikka, joka on edelleen käytössä. Kohteen tarkempi rajaus sekä vanhimpien kulttuurikerrosten ja rakenteiden laajuuden ja säilyneisyyden selvittäminen vaatii lisätutkimuksia (koekaivauksia).

Kohteen suoja-alueeksi ehdotetaan kymmentä metriä. Kohteen suoja-alue sisältyy raportissa esitettyyn muinaisjäännösalueen aluerajaukseen.

Kohteesta noin 160 metriä etelälounaaseen sijaitsee Vähälammin (604010009)kivikautinen asuinpaikka ja noin 360 metriä pohjoisluoteeseen Vihtamon (604010005) kivikautinen asuinpaikka. Kuikonnokan (1000016639) kivikautinen irtolöytöpaikka sijaitsee noin 340 metriä pohjoiskoilliseen kohteesta.

Löytöinä alueelta saatiin Punasavikeramiikkaa, fajanssia, poslinia, taso- ja astialasia sekä tiilenpaloja. Osa löydöistä luetteloitiin Kansallismuseon kokoelmiin (KM 2010075: 1 - 8). Löydöt edustavat tyypillistä historiallisen ajan asuinpaikkamateriaalia. Osa löydöistä ajoittui 1800- 1900-luvuille, mutta joukossa oli myös joitakin todennäköisesti 1600- tai 1700-luvulle ajoittuvia punasaviastian- ja fajanssinpaloja (KM 2010075:1 - 4). Talteen otettujen löytöjen joukossa on myös vihertävää tasolasia (KM2010075: 5, 7), liitupiipun kopan katkelma (KM 2010075: 6) sekä palanutta luuta (KM 2010075:8).